sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Viinitilalla

Tänään osallistuin marttojen adventtikirkko- ja lounasretkelle. Kun ulkona on hämärää, niin päätin valita vaatetuksen vaaleahkoksi. Kaulaan laitoin kaninkarvapallohuivin ja myös laukun etupinta on kaninkarvaa.


 
Hauhon kirkko oli melkoisen täynnä ja omalta istumapaikaltani en alttaritaulua nähnyt, mutta noiden etuosan pylväiden välissä oli komea ristiinnaulittu. Pappikin näkyi vain saarnan aikana.

 
Sielunravinnon jälkeen siirryimme Rönnvikin viinitilalle lounaalle. Parhaiten mieleen jäi punakaalista ja punasipulista tehty etikkapohjainen lisäke. Ja retkiltähän pitää olla jotain kotiin viemistä, joten ostoksia tehtiin heidän viinimyymälässään.


 
Tilan viinit on valittu useita kertoja Suomen Tilaviinikilpailun voittajaksi. Tänä vuonna tilan tuotevalikoima on laajentunut myös kotimaisiin, käsityönä valmistettuihin oluisiin. Pienimuotoisesti oli tarjolla myös käsitöitä sekä erikoissuklaita, sinappeja ja hilloja.

 
Pihalla oli ilmeisesti käytöstä poistettuja sammioita.

 
Mukava päiväretki iloisessa seurassa :-)

16 kommenttia:

  1. Tuttu kirkko ja tuttu viinitila. Tosin silloin kun olemme viinitilall viimeksi käyneet, nikn mielestäni siellä ei ollut oluita. Ei olla käyty ainakaan 2013-2014. Että voisi mennä uudestaan. Mökkeilemme Hauholla, isäntä siellä syntynyt.

    Sinulla tosi kaunis mekko, onko trikoota, jerseytä vai kangasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minulle ensimmäinen käynti tuolla viinitilalla.

      Kiitos :-) Mekko ei rypisty, laskeutuu hyvin, on pehmeä iholla sekä joustaa. Kävin tarkistamassa tuoteselosteesta materiaalin, niin on 100% viskoosia ja vuori 100% polyesteriä. Ostettu Zalandosta.

      Poista
    2. Juuri niin kun viskoosin kuuluukin käyttäytyä, se on hyvä materiaali. Kaunis asu arvoiseen paikkaan, oika valinta.

      Poista
  2. Kyllä on rouva ollut reissussa tyylikkäänä :) Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Samoin hyvää alkavaa viikkoa ja joulukuuta sinulle!

      Poista
  3. Kaunis asu.Hieno päivä ollut siellä..kirkko ja ruokailu.Ja tietysti viinit :)

    VastaaPoista
  4. Tyylikkäänä reissussa :) Mukava aloittaa joulun odotus kirkossa ja lounastaa tuollaisessa paikassa :) Itse en ole hirveän innostunut suomalaisista tilaviineistä, koska en ole vielä saanut sellaista viiniä, joka sopisi ruuan kanssa. Enempi ne ovat mielestäni seurusteluviinejä. tervLiisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Alkosta en koskaan ostaisi valitsisi kotimaista marjaviiniä, mutta tuollaisessa paikassa käydessä niitä pitää ostaa ihan jo kannatuksen vuoksi. Jotenkin ne tulee käytettyä, vaikka kakun kostutukseen.

      Poista
  5. Niin olet tyylikkäänä ja mekko istuu kauniisti. <3 Onpa ollut ihana päivä. Tunnelmallista iltaa. <3

    VastaaPoista
  6. Kaunis asu ja miellyttävät puitteet mukavalle päivälle :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos :) Uusiin paikkoihin aina kiinnostavaa tutustua.

    VastaaPoista
  8. Kaunis mekko! Monesti olemme ajaneet Rönnvikin viinitilan ohi, mutta kertaakaan emme ole siellä käyneet. Jospa ensi kesänä malttaisi stopata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kannattaa käydä katsomassa vaikka kotimainen marjaviini ei houkuttaisikaan.

      Poista