lauantai 29. marraskuuta 2014

Joulumyyjäisissä

Tänään oli Riihimäellä Lasimuseon & Metsästysmuseon Joulutori. Myyjäisissä oli tarjolla  monenmoista käsintehtyä tuotetta; piparkakkutaloja, sukkia, lapasia, koruja, joulukoristeita, kransseja jne  Kuinka monta tuntia kaikkien niiden myynnissä olleiden töiden onkaan tehty käsitöitä! Nukkekotiini ostin joulupöytään kinkun ja lohen sekä leivät.

 
 Lasimuseon joulutorilla myytiin böömiläisiä ja saksalaisia lasisia joulukuusenkoristeita. Nämä oli pakko ostaa: herkät pienet lasilyhdyt ja linnut. Lapsuudessani meillä oli yksi lasinen joulukoristelintu juuri tuollaisella 'pyykkipoikakiinnityksellä' ja kun aatot olivat aina pitkää odotusta, niin sisareni kanssa piilottelimme lintua aina eripuolille kuusta vuorotellen ajankuluksi. Eli lintuihin liittyy nostalgiaa.

 
Lasimuseossa on esineistöä, joita lasin valmistuksessa on käytetty.
 
 
Myös pienoismallina entisajan lasitehdas.
 
 
 
                                                                                 
Tänään emme kiertäneet museon lasikokoelmia, joissa löytyy menneiden vuosikymmenten ajalta tuotannossa olleita astioita ja esineitä sekä myös joitakin uniikkikappaleita.

Lasi- ja metsästysmuseon välillä oleviin puihin oli kiinnitetty runsaasti linnunpönttöjä, jotka olivat hauskasti maalattuja.


 
Metsästysmuseossa emme kumpikaan olleet aiemmin käyneet. Yleisömenestyksen vuoksi siellä oli melkoinen tungos, joka osin esti tarkemmat tarkastelut. Täytetyt eläimet eivät olleet pelkästään Suomen luonnosta löytyviä, vaan joitain yksilöitä oli muualtakin.



 
Ja huomenna adventtikirkkoon laulamaan Hoosiannaa. Ensimmäisen kynttilän liekki tuo valon pimeään. Hoosianna aloittaa joulun odottamisen. Hoosianna on rukous, joka tarkoittaa auta, pelasta.

10 kommenttia:

  1. Metsästysmuseossa ei olekaan tullut käytyä, enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi että siellä on täytettyjä eläimiä, luulin että aseita ja muuta rekvisiittaa vain. Ihanaa kun alkaa tuo joulun odotusaika. Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oikeastaan aseita ollut näytteillä, mutta ansarautoja tms. eläimien lisäksi. Myynnissä on erähenkisiä lahjoja ( mm. hirvisnapsilaseja) sekä muita luonnon eläimiin liittyviä pikkujuttuja.

      Poista
  2. Ihania ostoksia olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  3. Nätit koristeet hankit.Siis onks noi ruuat todella miniminikokoisia? Näyttävät ihan aidoilta :) Olisi mielenkiintoista joskus poiketa tuolla Riihimäen lasimuseossa.

    VastaaPoista
  4. Emme ole käyneet kummassakaan museossa. Lasimuseo minuakin kiinnostaisi. Kauniit linnut ja nukkekotiruoat olet löytänyt. Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  5. Kauniita koristeita ja hauskat linnupöntöt.Hyvää ensimmäistä adventtia.

    VastaaPoista