sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Viikonloppuna

Eilinen päivä kului Raumalla, kun visiteerasimme sekä minun että mieheni pojan luona. Veimme heidät sekä molemmat miniäkokelaat yhdessä syömään. Ruokapaikaksi valitsin netin kautta Tornin , joka sijaitsee vesitornin päällä eli hyvät näköalat yli Rauman.




 
Maistuva ja monipuolinen oli myös paikan noutopöytä, josta löytyi riittävästi valikoimaa  kasvissyöjällekin. Jälkiruokiakin oli tarjolla riittävän monia :-)
 
Tänään käytiin torstaina Hämeenlinnaan avatussa kauppakeskus Goodmannissa. Torstaina paikalla oli ollut varsinainen ryntäys eikä yksin tarvinnut tänäänkään siellä vaellella. Tämmöinenhän on tähän asti puuttunut tästä kylästä. Paikkaan avautui useita sellaisia liikkeitä, joita ei tähän asti täällä ole ollutkaan vaan on pitänyt lähteä kauemmaksi.

 
Mieskin intoutui ostamaan kaksi takkia, paidan ja villapaidan. Minä en katsellut yhtään vaatteita itselleni, koska aion mennä sinne ensi viikolla itsekseni, jolloin ei tarvitse miettiä miehen kyllästymistä odotteluuni.
 

14 kommenttia:

  1. Minä käyn AINA yksin vaateostoksilla :) säälien katselen ukkoparkoja , jotka kyllästyneen näköisenä pälyilevät hyllyjen välissä . Meille tulis joko iso riita tai en saisi koskaan ostettua mitään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olikin tarkoitus miehelle etsiä vaatteita ja siinä onnistuttiin :)

      Poista
  2. Parempi jättää mies kotiin, kun lähtee ostoksille, sillä ainakin meillä se tuntuu olevan melkoista kärsimystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on pakko ottaa mukaan kun hänelle hankitaan jotain.

      Poista
  3. Minäkään en miestä huoli vaateostoksille kanssani, hän kun ei ymmärrä miksi pitää käydä etsimässä vaatteita niin monesta kaupasta :) Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluiten ja enimmäkseen yksin teen omat hankintani, mutta olisi uskaliasta lähettää mies yksin ostamaan edes itselleen :-)

      Poista
  4. Teillähän on ollut mukava viikonloppu. Mutta juu,ostoksille kannattaa mennä yksin =)

    VastaaPoista
  5. Mukava reissu teillä ja upeat näköalat on Rauman vesitornissa ✫

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi oli melko selkeä ilma, että näkyi kauas. Horisontissa häämötti myös ydinvoimala.

      Poista
  6. Hienot näkymät Tornista. Minulta olisi kyllä jäänyt kuvaamatta, olen lievästi korkeanpaikan kammoinen :) Miehillä taitaa olla geeneissä tuo kyllästyminen, ainakin moni on niin maininnut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tornin ulkotasanne on 66,5m merenpinnan yläpuolella ja tasannetta kiersi tukeva kaide.

      Poista
  7. Rauma näyttää isommalta mitä mielikuvissani olen kuvitellut. Tähän voisi kirjoittaa vaikka "Nimim. Vanhassa kaupungissa vain pyöräillyt". Rauman voisi ottaa kesälomakohteeksi ja katsella vöhän laajemmaltakin.

    Olen myös yksin shoppaileva. Miehelle kun ostetaan, niin silloin on mentävä yhdessä. Ja onhan se Goodmannikin käytävä katsomassa.

    VastaaPoista