sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Touchdown, Field goal, Quarterback ym.

Kävin eilen Raisiossa katsomassa amerikkalaista jalkapallo-ottelua, vaikka en siitä mitään ymmärrä. Palloa saa kuljettaa myös käsissään ja todella rajusti voi vastustajan päälle hyökätä. Tämän vuoksi pelin harrastajilla on sangen korkeat vakuutusmaksut. Pelkään aina loukkaantumisia poikani puolesta. Sääret olivat ruhjeilla eilisenkin pelin jälkeen. Muutama vuosi sitten harjoituksissa  pikkusormi vääntyi niin, että luut tulivat sormen ihosta sivusta ulos. Sormi ei vieläkään suoristu kunnolla.




 
Kaiken lisäksi pelin aikana alkoi sataa ihan reippaasti, joten oli melkoisen kuraisia äijiä pelin päätyttyä. Pojat on poikia aikuisinakin :-)
 
Ennen peliä kävin Plantagenissa, josta ostin kaksi mantelityräkkiä. Kävin myös Pirilän kukkatalossa ja sieltä valikoitui kaksi kartiomarjakuusta, nukkeruusu, valkoinen kurtturuusu sekä perinteinen kurtturuusu.  Nuo ruusut tulevat mäntyrinteen reunaan näkösuojiksi ja saavat levitä juuriversoista. Muutaman ruusupuskan taimen olen jo aiemmin omasta pihasta siirtänyt sinne. Vaikka olen leikellyt mäntyjen vuosikasvaimia, niin silti venyvät ja alimmat oksat varistavat neulasensa kuten niiden tapana onkin. Männyt on siirretty rinteeseen metsäteiden varsilta noin 30 cm korkuisina ja nyt ovat reilussa 10 vuodessa kasvaneet noin 3 metrisiksi.


Aiemmin kerroin, että pionini teki tänä vuonna ensimmäiset kolme nuppuaan ja niistä aukesi vain yksi ja kuvatessani sitä se oli ällöttävästi täynnä kärpäsiä, yöks! Taas on aihetta kadehtia muiden upeita pionien kukintoja :-)

 
P.S. Olen kesäleskenä, kun mies on äijien kanssa mopoilla Viroa kiertämässä :-)
 
 

18 kommenttia:

  1. Sinulla sentään aukesi edes tuo yksi pioni - meillä tuli kyllä nuppuja mutta taitavat jäädä aukeamatta!
    Rentoa sunnuntai-iltaa kesäleskelle!

    VastaaPoista
  2. Sinähän kovasti olet ostanut uusia kasveja.Minullä on kärsinyt pionit liiasta sateesta ja tuulesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimimyymälät ovat houkuttelevia paikkoja :-) On vaan vaikea valita pihasta paikkoja uusille taimille.

      Poista
  3. Meillä pionit edelleen nupulla, mutta ovat yleensä olleet auki synttäreitteni aikaan eli 22.7 - sitä nyt odotellaan , että osaavatkohan päivämäärät painaa muistiin :)

    VastaaPoista
  4. En ole kuullutkaan, että kärpäsetkin voivat valloittaa pionit...muurahaisia kyllä olen niissä nähnyt. Mukavaa kesäleskeyttä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viihdyn hyvin itseksenikin, joten miehen 'äijälomat' sopivat meille hyvin :-)

      Poista
  5. Melkoista jyräpalloa tuo amerikkalainen :D Meillä pionit valtaa muurahaiset, olen antanut olla kun eivät vahingoita nuppuja, kaikki pionimme ovat jo kukkineet rumat karat (siemenkodat) ovat jäljellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loukkaantumisriski tuossa pelissä on korkea. Kaipa nuo kärpäset ja muurahaiset saavat jotain ravintoa noista kukista.

      Poista
  6. Hirmu mielenkiintoinen peli ja tuli seurattua useampia vuosia, kun nuoruuden rakastettu pelasi kyseistä peliä ja oli todella lahjakas siinä. :)

    Iloa iltaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin käyn katsomassa, kun pelit ympäri Suomea ja poika asuu Turussa, joten en käy harkoissakaan katsomassa. Sarjataulukkoa silti seuraan :-)

      Poista
  7. Välillä on kivaa olla yksin..sitten taas hauskempaa yhdessä :) Varmasti jännä seurata ottelua,kun oma poika pelaa.Aika raisulta kuulostaa kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikani on kilpailuhenkinen, joten jo 5-vanhasta ensin jalkapallokentän, sitten jääkiekkokaukalon ja nyt tämän kentän reunalla seurannut hänen intoaan.

      Poista
  8. ♥varmasti jännä peli, en ole koskaan käynyt tuollaisessa turnauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laji ei ole 'katsojamagneetti', tuotakin peliä oli seuraamassa vain noin 30 ihmistä.

      Poista