Eilen pidin saldovapaata, eli kun nuo työpäivät tuppaavat venymään, niin toisinaan pystyn pitämään sitten vapaapäiviä. Tämän vapaan olin merkinnyt kalenteriini jo ajoissa ja varannut ajan Heidi Kiukkoselle kynsien laittoon. En ollut aiemmin käynyt hänellä, mutta olen nyt uusiin kynsiini niin tyytyväinen, että uusi aika on jo varattuna.
Vasen käsi:
Vasen peukalo:
Oikea käsi:
Oikea peukalo:
Kun kynnet oli laitettu, oli kampaamon vuoro. Ei mitään muutosta vain normaali 3-4 viikon välein tapahtuva leikkaus, että pysyy kuosissaan. Lyhyissä hiuksissa kun tuo kasvu tuntuu niin nopeaan.
Illalla oli sitten entisten työkavereiden tapaaminen. Näiden työkavereiden kanssa työt ovat loppuneet jo noin 20 vuotta sitten. Viimeksi tavattiin lokakuussa. Tällä kertaa tapaaminen oli Turussa Panimoravintola Koulussa Ruoka oli maittavaa, jutut mukavia ja tunnelma leppoisa eli piristävä tapaaminen.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Aamu alkoi maukkaalla vaikkei ehkä niin terveellisellä aamupalalla; croisantteja katkarapusalaatilla.
Ja kyllä, söin molemmat itse :-)
Sitten jaksoikin silittää pyykkiä, järjestellä vaatehuonettani ja imuroida. Noissa puuhissa kuluikin muutama tunti, jonka aikana ilma oli jo lämmennyt mielyttäväksi ja lähdin katsastamaan kevään merkkejä ja talven tuhoja.
Viime syksynä piilotin multiin 310kpl eri kukkasipulia. Joitain piippoja jo pilkottikin.
Sinisiä ja valkoisia krookuksia.
Kivisen rinteen kivien koloihinkin työnsin sipuleita.
Ja vaikka tein noista sipuleista istutuskartan, niin enpä nyt osaa itsekään enää tulkita sitä :-(
Joten onkohan nämä lehto- tai rusolaukkoja?
Rhodojen nuput näyttivät pieniltä ja osa kärjestä kuivuneilta. Näkyy olevan leppäkerttukin kömpinyt talvilevoltaan kuvaan. Vai ovatko ne ollenkaan hengissä talven yli vai syntyykö joka kevät uudet yksilöt? Taas on nukuttu biologian tunnilla, jos tätä on siellä käsitelty.
Toivottavasti myös huomenna on vähintää yhtä aurinkoista ja lämmintä!

tiistai 16. huhtikuuta 2013
enää 2 kuvaa kesään
Syksyllä aloitettu '10 kuvaa kesään'-sarja alkaa tulla päätökseen. Reilun kahden kuukauden kuluttua on jo juhannus, jonka jälkeen illat alkavat taas pimentyä. Kaamea ajatus, kun kunnon kevättäkään ei vielä ole tullut. Jospa sitten korvaukseksi pidentyneestä keväästä saataisiin intiaanikesä :-)
Vielä on lunta vaikka jostain osin tonttia lunta on levitelty, että sulaisi nopeammin.
Vielä on lunta vaikka jostain osin tonttia lunta on levitelty, että sulaisi nopeammin.
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Pöllöilyä
Esittelen tämänkin eBay ostokseni teille eli pöllö-laukku. Nuo hihnat voi pitää kuten käsilaukussa on tai vaihtaa niin, että sitä voi käyttää reppunakin.
Toinen kuva on ihme punertava ja toinen tumma, mutten jaksanut kuvata uudestaan. Laukun pääväri on siis musta. Kovin paljon tavaraa tuonne ei mahdu, mutta hauska käyttää muutaman kerran :-)
perjantai 12. huhtikuuta 2013
Ensimmäiset elon merkit pihalla
Eilen ostin ensimmäisen orvokkiamppelin ulos :-) Uskaliasta, mutta kaipaan jo niin jotain 'pihapuuhaa'. Se oli jo viime yön ulkona. Tuossa ns. ansaksessa on talviajan roikkunut lyhty, joka nyt siis korvautui tuolla amppelilla. Alapuolella on vielä rutkasti lunta ja männytkin osin vielä siis lumen alla.
Mutta kohdasta, jossa lumi on jo sulanut, työntyvät ensimmäiset krookukset.
Haravoin kuvan ottamisen jälkeen niiden päälle lunta, jotta odottaisivat vielä hetken ennen kuin alkavat kunnolla kukkimaan.
Ehkä se kevät koittaa vielä tänäkin vuonna vaikka hermoja raastavan kauan talvi on pitänyt valtaa.
Eilen näin myös kaksi joutsenparvea. Toisessa oli 4 ja toisessa 3 joutsenta. Niiden ääni kuului jo paljon ennen kuin itse linnut näkyivät. Kameraa ei tietenkään ollut juuri silloin käsillä.

torstai 11. huhtikuuta 2013
'Timantti'-kengät
Jos pahalle antaa pikkusormen ....eli kun kerran sortuu ostamaan eBaysta, niin voi olla varma, ettei kerta jää viimeiseksi. Tänään saapuivat punaiset bling-bling-kengät. Nämä yhdistettyinä farkkuihin tulee paitsi lisää pituutta itselle, niin myös vähän extraa arkiasuunkin.
Nyt vaan saisi se kevät ja kesä jo tulla, että kaduilta siivotaan hiekoitussepelit pois.
Nyt vaan saisi se kevät ja kesä jo tulla, että kaduilta siivotaan hiekoitussepelit pois.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Jäykistyvä mykiö
Kun iän myötä silmien mykiö alkaa asteittain jäykistymään, eikä enää pysty tarkentumaan lähellä oleviin kohteisiin niin tarvitaan silmälasit. Muutaman vuoden olen jo ikäväkseni joutunut käyttämään lukulaseja. En tykkää yhtään :-(
Tällä viikolla hain viimeisimmät lasit ja vähän koristelin niiden koteloakin.
Kotelosta tuli samaa sarjaa Tigerista ostetun laskimen ja eBaysta tilattujen Lumia 820:sen kuorien kanssa.
Jotta noiden lasien käyttö olisi hieman mukavampaa, niin niitähän pitää olla useammat ettei aina samoja.
Nykyäänhän laseja saa niin edullisesti Nisseniltä ja Specsaversilta. Ja kun päälliskaupaksi saa vielä aurinkolasitkin.
Viimeksi optikko hämmästeli, että miksi otan aurinkolasitkin lukulaseina, niin totesin, että pitäähän terassilla pystyä lukemään ... vaikka drinkkilistaa :-)
Tällä viikolla hain viimeisimmät lasit ja vähän koristelin niiden koteloakin.
Kotelosta tuli samaa sarjaa Tigerista ostetun laskimen ja eBaysta tilattujen Lumia 820:sen kuorien kanssa.
Jotta noiden lasien käyttö olisi hieman mukavampaa, niin niitähän pitää olla useammat ettei aina samoja.
Viimeksi optikko hämmästeli, että miksi otan aurinkolasitkin lukulaseina, niin totesin, että pitäähän terassilla pystyä lukemään ... vaikka drinkkilistaa :-)
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Kynnet
Tänään oli jälleen kynsien huoltoaika. Viime viikolla vasemman etusormen koko geelikerros irtosi ja viikon siinä oli tavallinen lakkaus. Tuon irronneen osan mukana meni tietenkin osa oman kynnen pituudesta. En silti halunnut laitettavaksi tippejä, vaan edelleen geelattiin vain oma kynsi, eli eivät ole tasapituiset eikä noihin lyhyempiin saa samaa muotoa kuin pidempiin.
Halusin kynsistä keskenään hieman erilaisia; yhdellä värillä, kärkivaalennuksella, koristevärillä sekä 'timantteja' ja koristeita.
Vasen käsi:
Oikea käsi:
On muuten vaikeaa yrittää ottaa omasta oikeasta kädestää kuvaa :-)
Vasen peukalo:
Suostuttelin miehen vielä kuvaamaan molemmat yhdessä:

maanantai 1. huhtikuuta 2013
Lammas ui punaviinissä
Meillä on nyt kolme päivää syöty lammasta eri mausteilla ja marinadeilla. Oli karitsaa ulkopaistina ja paahtopaistina. Yhteistä näille aterioille oli runsas valkosipulin käyttö sekä punaviinit. Parasta oli kahvimarinoitu karitsa. Punaviineistä parasta oli Raimat Castell de Raimat Merlot. Huomiomatta ei voi jättää tilausvalikoimasta löytyvää Nightwish Imaginaerum punaviiniä. Punaviini sisältää kaloreita noin 70 kcal/1dl. Punaviinillä sanotaan joissakin tutkimuksissa olevan jopa hyviä vaikutuksia laihdutukseen, mutta jos syö samalla reippasti, niin voin hieman epäillä tuota ominaisuutta. Toki mitään suurempaa laihdutusta ei ole menossakaan, mutta tässä iässä on syytä kiinnittää huomiota syömisiensä määrään.
No, huomenna pitää jälleen palata normi arkeen, jolloin pitää olla ajokunnossa :-)
No, huomenna pitää jälleen palata normi arkeen, jolloin pitää olla ajokunnossa :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)