torstai 2. heinäkuuta 2015

Kukkakateus

Vaikuttaa siltä, että minulla on viherpiha, kun vertaan muiden runsaasti kukkiviin pihoihin. Tunnustan potevani kukkakateutta :-(

                         Ajuruoho kukkii, mutta sen on niin maanmyötäistä, ettei näy kauas.

 
Tämä ruusupensas on kyllä korkeaa, mutta yleisvaikutelma harmaa vaikka kukkiikin.
 
 
Kukat ovat niin vaatimattomat vaikka niitä on paljon.


Grönlanninhanhikin kukat ovat myös niin pieniä ja vaatimattomia vaikka sekin ihan kiitettävästi on kukassa.


Kolme vuotta pihallamme ollut pioni teki tänä vuonna ensimmäiset nuppunsa, kaikki kolme kappaletta, mutta ovat nyt jurottaneet vaan kaksi viikkoa eivätkä aukea.


Kiinalaikkuköynnöksen lehdetkään eivät juuri ole laikukkaat vaan pääosin vihreät ja vaikka siinäkin on kukkia, niin ne eivät erotu.....

 
...kuin läheltä katsottaessa, sillä ovat niin lehtien alla.



Köynnöshortensiassa on kyllä nuppuja, mutta niidenkin kehittyminen kukiksi on tosi hidasta.

 
Tänä keväänä istutetussa Mantsuuriankärhössä on muutama kukinto, mutta kun koko köynnös on vielä kovin pieni, niin eivätpä nuokaan näy kuin lähietäisyydeltä.


                                                Viljaminkeltaruusussa on runsaasti nuppuja

 
ja kun ne aukeavat, niin ovat heti jotenkin levähtäneen näköisiä ja painavat sen verran, että oksat sitten painuvat maata kohti.
 

Juhannusruusumme ei ymmärrä mitään kalenterista, joten ei vieläkään kuki, vaan nuppuasteella ja niitäkin harvakseltaan.


 Kurtturuusu kukkii, mutta sehän menestyy maanteiden varsillakin vaikka millaisissa olosuhteissa.

 
Voiko tätä nimittää kukkimiseksi?

 
Kirpputorilta ostin hevoskastanjan taimen 2,50 eurolla ja tämän kukkimista tiedän joutuvani odottamaan 10 vuotta.
 
 
Pitäisikö tänään pistäytyä jossain taimimyymälässä hakemassa jotain näyttävämmin kukkivaa?

33 kommenttia:

  1. Nyt kyllä lopetet sen kukkakateuden, se siirtyi nyt justiinsa minulle;-) .
    Ihania kukkia, keltainen ruusu, tykkään. Samanlaisella nupulla pionit on minullakin, joku ei ole tehnyt nuppuja vielä ollenkaan. Siskoni pihassa Hämeeninnass on iso hevoskastanja, joka ei ole kukkinut ainakaan siihen yli kymmeneen vuoteen minkä ovat siinä talossa asuneet. Olinko ilkeä kun tuon kerroin?
    Oikein mukavaa loppuviikkoa ihanien yhtäaikaa kukkivien kukkien keskellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on entuudestaan kaksi vanhempaa hevoskastanjaa, joten ehkä niistä vanhempi edes kukkii jo tuon 10 v päästä :-)
      Helteistä loppuviikkoa!

      Poista
  2. Tuossahan on kukkia vaikka muille jakaa! Nuo keltaiset ruusut ovat kauniita, vaikken yleensä keltaisten kukkien ystävä olekaan - ja juhannusruusut kukkivat meillä juhannukseksi - mutta osa nupuista jätti kukkimatta ja ne ovat nyt vain ikävän ruskeita. Olen meiltä kotoa vuosi vuodelta vähentänyt kukkivia kasveja mutta farmilla niitä sitten on senkin edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltaiset kukat eivät minunkaan suosikkejani ole, kun voikukat ja niittyleinikit ovat jatkuvasti riesana.

      Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  3. Sinullahan on paljon kasveja kukassa! Tykkään tuosta kurttulehtiruususta, minullakin on sitä - tien varresta siirrettynä :) Köynnöshortensiakin on aivan ihana, samoin tuo keltainen ruusu! Grönlanninhanhikki olisi tutustumisen arvoinen. Hyvää ja aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonlopun Avoimissa puutarhoissa nähtyjen kukkamäärien jälkeen meillä on vaatimaton kukkamäärä.

      Aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Aivan upeat kukat pihallasi, ei kannata kadehtia :) Yksinkertainen ruusu näkyy olevan ruusunmarja, minusta se on kaunis kun se on noin tuuhea. Meillä on mökillä sellaisia pitkiä hojoja joita aina leikataan nätimmiksi :) Nyt kun on lämmintä luvassa niin kaikki ponkaisevat kukkaan, ei meilläkään juhannusruusu vielä kuki, ainut joka kukkii on kurtturuusu. Pionien kukat kestivät pitkään, kiitos viileiden ilmojen, mökillä pioni panttaa nuppujen aukaisemista onnettoman pienillä nupuilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yksinkertainen ruusu on tullut sepelin mukana, eikä siis istutettu :-)

      Mukavaa, lämmintä viikonloppua!

      Poista
  5. sieltähän löytyy vaikka ja mitä ihanuuksia

    VastaaPoista
  6. Kuules nyt nainen, tule tänne, missä jääkausi ahistaa ja tuuli riepoo tai sitten sataa niin, että kaikki homehtuu ja etanat nauraa! Ja just kun saat edes jonkun pelakuun kukkaan, tulee ekat pakkaset. Juu tule tänne, niin hoksaat, miten ihana puutarha sulla on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla niin suhteellista ja omista kasvivalinnoista kiinni.

      Poista
  7. Täällä on viherpiha ja sinulla kukkaisa, tosi on. <3 Mutta ymmärrän tunteesi, jos vertaa moneen, mutta jos vertaat minuun, niin olet erittäin kukkaisa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa liikun puutarhassa kukkamekossa, niin tulee kukkaisaa :-)

      Poista
  8. Kauniita ovat kukat kyllä, vaikka pieniä olisivatkin! Mikäs ruusu tuo on? Nätit kukat siinä kyllä on! Viljamin keltaruusua olen haaveillut omaan pihaan myös. Tykkäisin tuollaisesta sitruunan /vaniljan keltaisesta!
    Minun Mantsuuriankärhö on n. 25 cm korkea puska, eikä nuppuja vielä näy lainkaan. Hevoskastanja on ollut listalla jota haluaisin kokeilla omassa pihassa myös! Kokeiluja rajoittaa se että asun aikapaljon pohjoisempana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viljaminkeltaruusun ilmoitetaan olevan kestävä ja menestyvän IV (V)-vyöhykkeelläkin. Hevoskastanja taas vain II (III):lla.

      Poista
  9. Eilisen hellepäivän aikana juhannusruusun nuput 'poksahtelivat' kukkaan :-)

    VastaaPoista
  10. Ihania kukkia on sinulla ja paljon. joskus kun ottaa kuvaa kukista oikein kirkkaalla aurinkon päivällä niin ne tulevat niin näkymättömiä. Minäkin joskus hermoilen silloin kun otan kuvaa, ja on kirkas päivä tulee kuvasta niin näkymätön Kivoja on kuvasi
    Hyvää viikon loppua ♥♥

    VastaaPoista
  11. Paljonhan sinulla on kaikkea siellä, köynnöshortensiaa tahtoisin itsekin meille, jotenkin siinä on niin veikeä kukinta. Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kukkaloistoa! Meilläkin vasta juhannusruusut aloittaa kukintaansa.

    VastaaPoista
  13. No kuulepas, viherpiha on paljon parempi kuin rikkaruohopiha, joka tuosta ikkunasta aukeaa ;) Ehkä jonain päivänä mullakin on viherpiha ja jos se tarkoittaa tuollaista kuin sinun, en muuta tarvitsisikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikkaruohot kuuluvat kuntoiluohjelmaani eli kyykkyloikkaa niiden perässä pitkin pihaa :-)

      Poista
  14. Pienikukkaiset kasvit ovat herttaisia ja hienostuneita vaikka isot kukat näkyvätkin enemmän. Ja kaikkein ihaninta saattaa olla vihreä. Sinulla on suuri valikoima kaikenlaista kivaa. Näitä on mukava katsella.

    VastaaPoista
  15. Upeita kukkiahan sinulla on! Itse juuri katselin, että näyttää jo niin heinäkuiselta, kun juhannusruusut on lakastuneet ja omenapuun kukat ovat tietenkin muisto vain... No, pian alkavat syyskesän kukat kukkia, niitä odotellessa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruukkukrysanteemit miellän syyskukkasiksi ja niitä on jo tarjolla kaupoissa :-)

      Poista
  16. Sattuisitko tietämään, mikä mahtaa olla tuon yksinkertaisilla kukilla kukkivan punaisen ruusun (tummat kapeat lehdet) nimi? Samanlaista olisi tarjolla entisen koulun pihalla isosta pensaasta oleva pikkuinen taimenalku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä nimeä, sillä sitä ei ole varsinaisesti istutettu vaan on tullut maa-aineksen mukana ja aloittanut kasvun. Ota ihmeessä taimi talteen :-)

      Poista