sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hautakierros

Tänä viikonloppuna kiersimme läheistemme haudoilla syysistutukset laittaen. Eilinen reissu tehtiin autolla, koska anoppikin halusi mukaan. Isänmaallisen ja useita mitaleita  talvisodassa ansainneen haudalle laitettiin tietenkin sinivalkoista.


Miehen isosisovanhempien haudalle seurakunta oli kesällä laittanut ilmoituksen, että ikuinen hautapaikka annetaan enää toistaiseksi käyttöön eli kirkon ikuinen ei olekaan ikuista :-( Poistimme istuttamamme kesäkukat ja tilalle istutettiin kanervaa.


Sitten ajettiin seuraavalle hautausmaalle, jossa on kolme muistettavaa hautaa, joihin anoppi valitsi kaikkiin samanlaiset istutukset.

Tänään lähdimme 300km:n kierrokselle HD:lla, jonka takalaukkuun mahtuivat tarvittavat kanervat hyvin pystyyn ja toiseen sivulaukkuun muovikassillinen takapihaltamme leikattuja havunoksia sekä istutuskauha. Toiseen sivulaukkuun sitten kynttilät. Eli loistavasti kuljetuskapasiteettia myös mopolla :-) Ilmakin oli loistavan kirkas ja lämpöinen vaikka ollaan jo lokakuussa. Tämä saattoi olla tämän vuoden viimeinen ajelu .... ellei sitten sää jatku vieläkin poikkeuksellisen lämpimänä.




Vanhat harmaakivikirkot ovat kaikki niin kauniita.

 
Pyhäinpäivänä pitää sitten tehdä uusi kierros ainakin kynttilöitä viemässä.



12 kommenttia:

  1. Omien isovanhempieni haudat ovat niin kaukana että harvoin tulee siellä poikettua. Kotosalla kuitenkin ajatuksissa ovat ja kynttilöitä poltan täällä heidän muistolleen. Kauniita syysistutuksia olettekin laittaneet. Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Meillä vielä edessä kanervien ja hakojen vienti, kauniita kanervia laitoitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasta harvoilla haudoilla oli kanervia, joten et ole myöhässä :-)

      Poista
  3. Toivotaan, että toissavuotinen toistuu: Silloin tapaninpäivänä Helsingissä käydessämme oli vielä jokunen pyörä liikenteessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosihan myös MP-näyttelyyn helmikuussa joku saapuu mopolla vaikka lunta ja jäätä maassa :-)

      Poista
  4. Kauniita istutuksia olette laittaneet. mekin lähdemme lähi aikana laittamaan talvikuntoon haudat :)

    VastaaPoista
  5. Kanervat on niin kauniita haudalla!
    Vasta vein syysistutukset äidin, mummun ja papan haudalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta toivoisi, että myös syysistutuksiin olisi enemmän valinnan varaa kuin kanervat, vaikka niitäkin jo useamman sorttisia.

      Poista
  6. Hautausmailla on mukava kävellä, vaikka ovatkin hieman surumielisiä paikkoja. Ehkä niiden rauha viehättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautausmailla on hoidetut nurmikot, suuria, vanhoja puita sekä kauniita istutuksia ja kivistä voi katsella joidenkin kovin lyhyttä elinaikaa miettien heidän kohtaloaan. Vanhojen hautojen kivet ovat ihania; suuria ja hieman sammaleituneita :-)

      Poista