lauantai 4. elokuuta 2012

Yksi keräilykohteeni

Minussa piilee sisäinen hamsteri, sillä kerään kaikenlaista, joka on omasta mielestäni kaunista. Yksi keräilyjen kohde on rintakorut, joita myös käytän esimerkiksi bleisereiden sekä villakangastakkien kauluksessa tai vaikka farkkutakin rintataskun läpässä. Jotkut niistä soveltuvat vaikka tylsää pipoa piristämään.
Tässä mustia rintakoruja
Sinisävyiset
                                         
 Punasävyiset
  Kullanväriset ja helmikorut
 Kirkkaat eli kimaltelevat
  
Ja muut
                                        
     Näitä koruja säilytän rasiassa, joka alunperin on ollut hieno suklaarasia, ja jossa äidinäitini säilytti  valokuvia. Päällys on kokonaan punaista keinonahkaa ja myös sisäpuoli on kauttaaltaan verhoiltu punaisella sametilla. Rasian on joskus myös saanut lukkoon, mutta enää avainta ei ole tallella. Ja tuo kannen kohokuvio on kaunis. Ennen panostettiin myös myyntipakkauksiin!
                                        
                                                                   
                                       
Korut eivät mahdu rasiaan kauniisti vierekkäin, vaan väkisinkin menevät päällekkäin.  Silti pidän hyvin todennäköisenä, että rintakorukokoelmani tästäkin vielä kasvaa. Tuleva perikunta tulee hämmästelemään mitä kaikkea muori on keräillyt *wirn*                                                                                                                                                                                        

9 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä aika valtava kokoelma kauniita koruja. Eikö noista ole jo vaikea päättää minkä minäkin päivänä ottaa käytöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatteiden väri ja esim. laukun metalliosien väri 'määräävät' kulloisenkin korun värejä. Enkä aina ja joka päivä laita mitään näistä, jos vaikka on kookas kaulakoru.

      Poista
  2. Kauniita! Erityisesti tykkäsin noista helmikoristeisista. Ja strassikoristeisista. Ja kaikista! Huomasitko muuten, että uusimmassa Elle-lehdessä esiteltiin syksyn tyylin kulmakiviä, ja heti ensimmäinen niistä oli rintaneula.

    VastaaPoista
  3. Loistokas kokoelma! Etenkin vanhemmat rintakorut ovat ihastuttavia puhumattakaan hienosta säilytysrasiasta.

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  4. Kauniita koruja :) Ja miten upea suklaarasia!

    VastaaPoista
  5. Mahtavan upea korurasia!!
    Korutkin ovat kauniita, mutta sydämeni sykkii erityisesti tuolle ihanalle rasialle!!

    VastaaPoista
  6. Hieno kokoelma! Aivan ihania! Ja rasia on juuri sopiva niille.

    VastaaPoista
  7. Vau.. .upea kokoelma, jos sulla on rintakoruja, niin mulla varmaan sitten vastaava kokoelma kaulakoruja ;I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaulakorukokoelmaani en vielä ole esitellyt yhtään... Niitäkin löytyy jokunen :-)

      Poista