keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

En ole koskaan ollut säännöllisen aktiivisesti liikuntaa harrastava, mutta joitakin ahkerampia kausia on vuosien varrella ollut. Ehkä osansa on ollut sillä, ettei minulla ole ollut paino-ongelmia eikä siksi ole tarvinnut miettiä liikuntaa. Nyt päätin taas aloittaa 'paremman' elämän ja kannustukseksi ostin uudet jalkineet; Puma Bodytrain LS  lenkkarit, joissa on hieman kaareva pohja ja tuoteselosteen mukaan:
  • Toning-kengät, jotka jokapäiväisessä käytössä treenaavat pohkeita, reisiä ja takapuolta. Toning-kenkien käyttö aktivoi jalkojen, pohkeiden ja säärien kaikki pienet lihakset keskivartaloon saakka ja auttaa sinua kuntoilemaan kävellessäsi ja seistessäsi.
  • Puma Bodytrain ovat toning-kengät, jotka muokkaavat kehoasi pyöristetyn pohjan ansiosta, joka saa sinut kävelemään eräänlaisessa luonnollisessa tasapainossa. Tämä lisää lihasten aktiviteettia, joka muokkaa tehokkaasti sääriä ja takapuolta.
  • Aamuvirkkuna ihmisenä tänään klo 5:53 lähdin ensimmäiselle kävelylenkille ja sain miehenikin houkuteltua mukaani. Teimme 55 min. lenkin ja nuo kengät tuntuivat tosi mukavilta. Alkuun hämäsi, kun tuo pohja on kaareva, niin ihan kuin olisi kengästä korko puuttunut. Ja vakaa aikomus on tehdä sama lenkki myös huomenna aamulla :-) Mutta mitään himoliikkujaa minusta tuskin näilläkään jalkineilla tulee.                                            

    tiistai 10. heinäkuuta 2012

    Luonnonkiviä

    Mies keräili sopivia kiviä teidenvarsilta ja metsänreunoista. Joitakin siirrettiin myös oman pihan muista paikoista ja nyt meillä on kivimuuria tukemassa rinteen pensaikkoja ja erottamassa rinteen 'autopihasta'. Aiemmin noiden kivien tilalla oli kyllästetystä puusta tehtyä tukiaitaa.


    Kuivabetonia kului reilut 20 säkkiä ( a' 25 kg). Mielestäni materiaalin vaihto kannatti. Ja kyllä kätevä aviomies on hyvä olla olemassa :-)                                     

    maanantai 9. heinäkuuta 2012

    Mustikansinistä

    Tänään teimme kirpparikierroksen Riihimäelle. Tarjolla olisi ollut melkoinen valikoima erilaista Riihimäen lasitehtaan tuotantoa sekä Arabiaa, mutta ostinkin sinivalkoista posliinia olevan kookkaan astian, joka tietenkin vaati kierroksen myös taimimyymälään eli nupuilla oleva suuri krysanteemi päätyi mukaan.

    Säätiedotuksesta poiketen on satanut tosi vähän ja piti tehdä kastelukierros puutarhassa ja samalla kuvasin pihan rinteessä poimintaa odottavia mustikoita.

    Myös siemenistä istuttamani ruusupavut alkavat olla jo kivalla mallilla. Syksyn tullen ne täyttävät koko kaariportin ja kukat sekä pavut koristavat köynnöstä. Niistä kuva sitten aikanaan.
                                                     
                                            
                                                            

    torstai 5. heinäkuuta 2012

    Rakkauskirjeteline

    Minulla on kirjeteline, jonka hankin vuosia sitten eräästä antiikkiliikkeestä. Nimesin sen heti rakkauskirjetelineeksi. Olisi sen voinut ottaa arkiseenkin käyttöön ja vaikka laittaa siihen maksamista odottavat laskut, mutta keräsin siihen muutaman vanhan kirjeen, jotka on kirjoitettu kauniilla käsialalla. Eivät valitettavasti sisällä tulisia rakkaudentunnustuksia tai haikeaa kaipuuta :-)

    Jospa vieläkin joku kirjoittelisi tuollaisia kirjeitä eikä pelkkiä sähköposteja ja tekstivietejä! Nuo kirjeet eivät siis ole kuuluneet edes perhepiiriini henkilöille, vaan olen ne ostanut.

    Kirjeiden käsialalla ei ole hutiloitua.
     

    Nykyään suhtautuminen käsinkirjoittamiseen on toinen:
    Aistimotorisesti
    on yhdentekevää, onko silmukoita
    vai ei. Monimuotoiset kirjaimet ja tarpeettomat
    vieraat elementit vain rasittavat kirjoittamisprosessia.
    Neurofysiologinen
    kirjoitusmuoto tarjoa toiminnallista etua, sillä
    aivot selviävät hyvin erilaisten muotojen tulkinnasta
    myös graafisella alueella.
    tosiasia on, ettei mikään

     ( Lainattu Opetushallituksen sivuilta)


    keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

    Kitsh ruukku

    Minulla on ollut varastossa suojaruukku, joka on mielestäni tyyliltään kitshiä ( esittää kauniina pidettyjä asioita tunteellisesti tai tekotunteellisesti, imelän koreasti ja epäaidosti). Eilen näin kaupassa ruukkukukan, joka sopi siihen, eli valkoinen kellokukka ( White Mary Mee). Kasvi itsessään näyttää jo muovikukalta, kun on niin täynnä avonaisia melko kookkaita kukkia ja yhdistettynä tuohon ruukkuun vaikutelma lisääntyy.
             

    Tätä jaksanee katsella sen aikaa, kunnes kukat lakastuvat ja on vaihteluna leikkokukille.                                        

    tiistai 3. heinäkuuta 2012

    Uusi suristin

    Koska meillä on rinnetontti, niin pihamme nurmikkoalueet ovat 4:ssä eri tasossa ja ruohonleikkuria joutuu osin siirtämään nostamallakin. Nurmikonleikkuu on ollut pääsääntöisesti mieheni vastuulla. Ja minä olen sitten ruohosaksilla siistinyt kaikki reunukset, eli nöyränä konttaillut pitkin pihaa :-) Siimaleikkurikin on, mutta sillä tuhoaa puiden ja pensaiden runkoja, joten sitä ei kaikissa paikoissa voi käyttää.  Ajattelin helpottaa hieman meidän molempien puuhasteluja ja ostin sievän, pienen sähkökäyttöisen ruohonleikkurin, eli uuden suristimen. Onhan tuo sähkökäytöinen hiljaisempi kuin Brigs & Stratton-moottorinen laite. Uusi vehje on siis Bosch Rotak 32, joka esitteiden mukaan: " leikkaa nurmikkoa siistiksi myös reunoissa ja seinän vierustoissa. Siinä on ainutlaatuinen Bosch-ruohonleikkureiden ruohokampa. Se ohjaa korret suoraan terään. Viimeistelyä viimeistelyleikkurilla tai ruohosaksilla ei tarvita.Lisäksi Rotak 32 kuuluu maailman kevyimpiin verkkovirtakäyttöisiin ruohonleikkureihin: 6,6 kilon painollaan se noin 25 prosenttia kevyempi kuin vastaavat laitteet." Eli mies siis leikkaa jatkossakin suurimman osan nurmikkoa omalla entisellä leikkurillaan ja minä suristelen tuolla nuo reunukset ja ne alat, joihin kone pitää nostaa.
       Eivät ruohosaksetkaan tarpeettomiksi jää, mutta käyttö vähenee.                                        

    maanantai 2. heinäkuuta 2012

    Kirppislöytöjä

    Piipahdin lauantain kauppareissulla myös kirpparilla. Niissä kiertely on mukavaa ajankulua enkä koskaan lähde niihin hakemaan jotain tiettyä asiaa, jota tarvitsisin tai haluaisin, mutta usein jotain tarttuu mukaan. On kyllä kirppiskäyntejä jolloin en ole ostanut yhtään mitään; en ainuttakaan pitsiliinaa, uushopeista tarjotinta tai 70-luvun desing maljakkoa/kulhoa. Tällä kertaa yhdellä myyntipöydällä huomioni kiinnitti ruusulautanen.
                                          
     Mielestäni ehdottoman kaunis. Vai mitä? Lautasen pohjassa on teksti: " Elizabethan, fine bone china" Tietenkin piti googlettaa, mitä tietoa tuolla haulla löytyy ja voi mitä ihanuuksia. Tuo 'fine bone ' tarkoittaa, että tuotteessa on vähintään 25% luun tuhkaa, joka tekee esineistä kuultavia. Anteeksi vaan kotimainen Arabian tuotanto, mutta ....http://www.thefind.com/gifts/browse-elizabethan-teacup . Katsokaa itse!
    Tämä lautanen maksoi 3€, joten tunnen saaneeni rahalle vastinetta.

    Toinen ostokseni oli hintalappuun nimetty 'pieni unkarilainen liina'. No, kokoa sillä ei tosiaan ole kuin 5 x 10cm, mutta ompelen sen kiinni valkoiseen pellavaiseen keittiöpyyhkeeseen koristeeksi ja johan on söpöä.

                                    Tämä kukkaliina maksoi 1,40€. Eli hyvä ostos tämäkin.