torstai 21. toukokuuta 2015

Pihan edistymistä kesäkuosiin

Muutamat kesäkukat uskaltauduin laittamaan kun sentään sunnuntai ja eilinen olivat kauniita ilmoja. Sunnuntaina kuulin myös käen kukkuvan ensi kertaa tänä vuonna.

               Portaiden molemmin puolin vaaleanpunaista koristetupakkaa ja lankaköynnöstä.


Keväällä kaadettu koivun kanto valuttaa mahlaa edelleen, joten sen päälle ruuvattiin ensin vanha puutarjotin, jonka päälle tuohon 'rautakenkään' myös tuota lankaköynnöstä.


                                              Takaterassin kulmaan punaista pelargoniaa.


Yhteen ruukkuun jälleen lankaköynnöstä pelargonin kanssa. Nuo lankaköynnökset olivat taimimyymälässä näyttävämmän kokoisia kuin muratit, joten siksi ostin niitä.

 
Osittain lahonneeseen, entiseen hakkuutukkiin on jo pari vuotta sitten koverrettu kuoppa muratille, joka ei vielä ole kummoisessakaan kasvussa ja siinä on tuollainen minikokoinen koristekastelukannu, jonka nokkaan kiinnitin muutaman kristallin rautalankojen varaan kuin vesipisaroiksi.

 
Viime vuonna maalasin vanhat rottinkituolit  harmaalla, mutta tänä vuonna yksi niistä sai keltaista spraymaalia pintaansa ja vein sen alapihalle vihaamani Terijoensalavan juurelle. Jottei tuolista muodostuisi naapurin kissojen oleilupaikka, niin laitoin siihen tuollaisen heinä/sammal-olennon istumaan.

 
Kieloa pukkaa sieltä ja täältä.

 
Suihkualtaaseen vaihdettiin vesi. Vaikka tänä keväänä on satanut runsaasti, niin eteläinen rinnetonttimme on vaatinut kastelua. Koska meillä ei ole omaa kaivoa, niin kierrätämme veden siten, että paljun vesi tyhjennetään tuohon altaaseen, josta sitten käytän sitä kasteluun. Tuosta vesi myöskin on lämpimämpää kasveille kuin suoraan vesijohtoverkostosta otettuna.


 
Viime vuonna avoimien puutarhojen päivänä ostin Himalajantyräkin taimen upeasta puutarhasta ja onneksi se on talvehtinut hyvin ja lähtenyt reippaasti kasvuun :-)


                                                           Torstai on toivoa täynnä :-)

19 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista sinulla on jo kasvamassa. Toukokuu kohta jo loppumassa. Pieni kierros puutarhamyymälään houkuttelee. Tomaatintaimia pitäisi saada, mutta nämä oikulliset säät vähän jarruttavat :)

    VastaaPoista
  2. Ihania pihakuvia, kauniita istutuksia ja hauskuuttakin .. tykkään! Rautakenkä-asetelma on ihan suosikki!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Rautakenkä on Kavaljeerigalleriasta (www.kavaljeerigalleria.fi)

      Poista
  3. Kaunis puutarha sinulla kaikke kivaa siellä katselvavaa :)

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja ja kivoja keksintöjä sinulla, kuten nuo kristallit kannusta roikkumassa. Minulla on vasta pari kesäkukkaa, mutta toivon, että viikonloppuna saisin jotain aikaseksi.

    VastaaPoista
  5. Sinulla onkin kaunis suuri piha, jossa puuhailla! Lankaköynnös on minusta superkaunis, miten mahtaa kestää hellekelejä? Ihanaa kun huomenna on jo perjantai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Lankaköynnöksen hoito-ohjeessa: "Pintamulta saa kuivahtaa kasteluiden välillä. Viihtyy kesällä ulkona ruukuissa ja amppeleissa. Kestää kohtalaisesti tuulta ja sadetta. Lannoitetaan kasvukaudella viikoittain." Viikonloppu lähestyy :-)

      Poista
  6. Ihania kukkia. Mä rakastan kukkia, mutta itse en niitä osaa hoitaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kaikkien ei tarvitsekaan osata kaikkea ja hoidathan sinä vaatteittesi kukkia :-)

      Poista
  7. Justiinsa puutarhuri sanoi, ettei myy minulle vielä taimia, koska ne kuitenkin jäätyvät... en ole yhtään kateellinen sinulle, en!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiltti puutarhuri, jos olisi ollut ahneempi rahalle, niin olisi myynyt sinulle jo nyt taimet ja uudet sitten mahdollisten yöpakkasten/räntäsateen jälkeen :-) Ja hyi... kadehtiminen on rumaa :-)

      Poista
  8. Kauniita kukka-asetelmia :) Ihana tuo sinun suihkulähteesi ja olisi kiva saada sellainen itsellekin. Jonkin verran olen istuttanut kesäkukkia, mutta nyt on taas hirveä myrsky ja aika kylmääkin, joten saapa nähdä miten käy. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Kovin vaihtelevalta näyttää tulevan viikonkin sää; sadetta ja paistetta.

      Poista
  9. Minäkin alan hiljakseen laittamaan niitä kukkia ulos, onneksi en perjantaina innostunut; eilen oli julmettu myrsky ja olisivat varmasti tuhoutuneet. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  10. Kiitos :-) Blogini on sillisalaattia vähän kaikesta. Tulenpa vastavierailulle :-)

    VastaaPoista