sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukuusi

Tänään annoin itselleni luvan koota ja koristella kuusen. Viime jouluna ostin Puuilosta mustan kuusen, jota ei paketista aukaistu, koska emme olleet joulua kotonakaan. Vaikka kodissamme ei ole mitään mustaa, niin jostain syystä halusin mustan kuusen. Laatikossa se näytti kuin olisi ollut kolme kookkaampaa pölyhuiskua. Eikä kovin kaksiselta ensin kasattunakaan.

 
Oksia taivuttelemalla ja levittämällä tasaisemmin sekä koristeilla kuorruttamalla se alkoi muistuttaa joulukuusta.

 
Oksat eivät kestäneet nipistyksellä kiinnitettävien kynttilöiden painoa, joten piti käydä ostamassa nauha pieniä ledejä. Miten ennen riitti kuusenvalot, jossa oli 24 kynttilää, kun nyt nuo 120 lediä eivät näytä yhtään liian paljolta. Niitä voisi olla vaikka toinen sarja lisää.

 
Tiesin, että varastosta löytyy koristeita, joita en ole koskaan käyttänyt, kuten tämä balleriina

 
 ja kannu, jotka olen jokunen vuosi sitten ostanut  ja ne olivat vielä kaupan silkkipaperiin käärittyinä.

                                                                                  
                           Mustia palloja ostin syksyllä nimenomaisesti tähän mustaa kuuseen.




Ja ne joulupallot, jotka jokunen viikko sitten tuunasin, olen varastoinut jonnekin niin hyvin, etten niitä löytänyt. Toivottavasti löytyvät jostain kätköistäni ennen joulua :-)

16 kommenttia:

  1. Musta kuusi, mielenkiintoinen väri :) minä olen luullut olevani ainoa, joka tuo kuusen sisälle aikaisin, eli normaalisti viikkoa ennen joulua. meillä ollut ledinauhat kuusessa jo monta vuotta, enkä vaihtaisi perinteisiin sähkökynttilöihin enää. minulla nyt metsästyksessä valkoinen kuusi, mutta tarpeeksi laadukasta en ole vielä löytänyt. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista milloin viimeksi meillä olisi ollut kuusta ( teko tai oikeaa) sisällä, joten siksi tämä valojen uusiminenkin nyt ajankohtaista. Valkoinen kuusi minulla on ollut noin 10v sitten, jolloin vielä olin 'sinisen hullu' ja kaikki koristeet piti olla sinisiä :)

      Poista
  2. Onpa veikeä! Hopea sopii hyvin mustan kanssa. :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Joulublogeja selatessa huomaan, että en suinkaan läheskään ensimmäinen :-)

      Poista
  4. Kaunis tuli kuusesta ♥ Koristeineen täydellinen, mukava nähdä kuinka koristeet sulautuvat kuuseen :)

    VastaaPoista
  5. Nätti kuusi. Onko se oikeasti musta? Hyvin saman kokoiselta tekokuuselta vaikuttaa, mikä meillä on ollut jo pari kolme joulua. Mutta meillä se perinteisen tylsä vihreä. Välillä tekisi jättää koko kuusi pois, kertaakaan ei olla sitä tehty, jopa Lappiin kerran veimme kuusen mukanamme. Viime vuonna taisin laittaa kuusen heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Nyt on ensin siivottava. Sulla järjestelyt sitten hyvässä mallissa.

    VastaaPoista
  6. Enpä ollut aiemmin kuullutkaan mustasta kuusesta, mutta hyvältähän tuo näyttää. Toivottavasti löydät tuunaamasi pallot! Mulle käy usein samalla tavalla, että laitan esineitä niin hyvään talteen, etten itsekään niitä löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pallot eivät tänä vuonna löydy, niin ehkä ensi kesänä :-)

      Poista
  7. Kaunishan tuosta kuusesta tuli, erityisesti nuo hopeanväriset lintu, ballerina ja kannu viehättivät minun silmääni. Kuusi olisi kiva, mutta meillä kissa kaatavat sen...Koristeiden kohtelusta nyt puhumattakaan!

    VastaaPoista