keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Ikiuneen

Sunnuntaina aamuyöstä äitini nukkui ikiuneen 75-vuoden ikäisenä. Hän ehti sairastaa useamman vuoden, ollen kaksi viimeistä vuotta vanhainkodissa. Viime kuukausina hän ei pystynyt enää puhumaan ja silmiäänkin ei enää avannut kuin rakoselleen tai usein piti kiinni. Hän ei silti ollut vuodepotilaana vaan isäni kävi häntä päivittäin kävelyttämässä vaikka äidin tasapainokin oli hukassa. Kaiken kaikkiaan isäni teki suunnattomasti työtä äitini eteen myös laitoshoidon aikana; kävi kaksi kertaa päivässä auttamassa ruokailussa ja piti seuraa useita tunteja päivittäin. Koko kahden vuoden ajan äitini hiipui ja heikkeni, koska lihasten jäykistyminen esti myös normaalin nielemisen, niin ruokailutkaan eivät oikein sujuneet. Viime viikkoina vain muutama lusikallinen soseutettua ruokaa saatiin menemään. Tämä tietysti aiheutti painon pudotuksen eli äiti painoi viimeisessä punnituksessa vain 37 kg. Hänelle oli tilattuna aika ruokintaletkun asentamiseen, mutta tuo aika tuli liian myöhään.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun joudun osallistumaan kaikkeen kuolemaan ja hautajaisiin liittyviin asiointeihin. Hautaustoimiston osaaminen on kyllä korvaamaton apu.

Eilen saatettiin äiti arkussa kirkon kylmiöön odottamaan siunaustilaisuutta ja kuunneltiin kuolinkellot.

 
Vaikka äitini ei ollut tunteitaan osoittava ja halaamisia hän piti nykyajan muoti-ilmiönä, niin silti
Il Divon "Mama" sanoin:

                                                         Mama thank you for who I am
                                                         Thank you for all the things I'm not
                                                         Forgive me for the words unsaid
                                                         For the times
                                                         I forgot

                                                         Mama remember all my life
                                                         You showed me love,You sacrificed
                                                         Think of those young and early days
                                                         How I've changed
                                                         along the way

                                                         And I know you believed
                                                         And I know you had dreams
                                                         And I'm sorry it took all this time to see
                                                         That I am where I am because of your truth
                                                         And I miss you,Yeah I miss you

                                                         Mama forgive the times you cried
                                                         Forgive me for not making right
                                                         All of the storms I may have caused
                                                         And I've been wrong
                                                         Dry your eyes

                                            'Mama' Youtubessa

19 kommenttia:

  1. Osaanotto suuressa surussa ja halauksia myös minulta.

    VastaaPoista
  2. Lämmin osanottoni!
    Käytännön asioiden hoitaminen ja hautajaisten järjestely ym. on surutyön ensimmäinen vaihe - voimia ja jaksamista teille kaikille, etenkin isällesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Isälleni tämä onkin valtava muutos hänen päivärytmiinsä, mutta soitan hänelle päivittäin, kuten tein jo äidin eläessäkin.

      Poista
  3. Osanottoni. Asia on minullekin ajankohtainen: appiukkoni haudataan huomenna. Kuoli pitkään sairastettuaan.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni ja jaksamista surutyöhön.

    VastaaPoista
  5. Osaanottoni raskaiden aikojen läpikäymisessä.

    VastaaPoista
  6. Lämmin osanoottoni suureen suruusi!

    VastaaPoista
  7. Osanottoni äitisi poismenon johdosta. Kuolema on asia, jonka ymmärtää vasta, kun se sattuu ensimmäistä kertaa kohdalle. Kuolema edessä tullaan nöyräksi, kun tajutaan se lopullisuus. Voimia sinulle ja jaksamista. Halauksia.

    VastaaPoista