tiistai 31. maaliskuuta 2015

The Liebster Award

Haasteisiin vastaaminen jatkuu eli sain myös Sarilta haasteen mukavilla kysymyksillä. 
Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille joille haasteen laitat eteenpäin. 
 
 
 
1. Mikä sinusta on parasta bloggaamisessa?
Itselleni bloggaaminen toimii päiväkirjana, josta toisinaan palaan tarkistamaan joitakin asioita. Toki on mukavaa, että lukijat vaivautuvat kommentoimaan kirjoituksiani.

2. Lempivärisi?
Vuosikymmen sitten tämä kysymys olisi ollut todella helppo, sillä sininen on pienestä pitäen ollut lempivärini, mutta ei enää. Nyt yhtä lempiväriä en pysty nimeämään vaan pidän monista väreistä.

3. Maailman paras paikka?
Ehdottomasti koti!

4. Lempiharrastuksesi?
Harrikointi eli mopon kyydissä istuminen :-)

5. Paras reissusi ikinä?
Matkustaminenhan ei ole mitenkään minun juttuni.

6. Maailman paras elokuva?
Miten tähänkään osaisi yhden valita? Aikoinaan "Love Story" oli ensimmäinen 'aikuisten' elokuva, jonka kävin katsomassa ja se jäi romanttisena nuoren teinitytön mieleen.

7. Paras lukemasi kirja?
Eipä tähänkään voi yhtä nimetä. Luen joka ilta ennen nukahtamistani kirjaa, joten luettuja teoksia on kertynyt melkoinen määrä.

8. Meri vai järvi?
Meri tietysti!

9. Lempiasusi ja miksi?
Monille lempiasu on jokin rento kotiasu, mutta vaikka sellaisia käytänkin, niin mitenkään lempiasujani ne eivät ole, sillä sellaisissa tunnen itseni 'rönttäiseksi'. Mitään mainoksen kaltaista "tässä mä oon, niin ihana aina" asua ei minulla ole.

10. Lempilegendasi?
Ensimmäisenä mielleyhtymänä tulee vain likaiset legendat, mutta varsinaisena legendana ei mitään.

11. Jos saisit lotossa päävoiton, miten käyttäisit sen?
Todellakin käyttäisin sen enkä säilöisi sitä mihinkään talletuksiin ja sijoituksiin. Osansa saisivat toki läheisenikin.

Näillä kysymyksillä
1. Mikä sinusta on parasta bloggaamisessa?
2. Lempivärisi?
3. Maailman paras paikka?
4. Lempiharrastuksesi?
5. Asia, josta innostuit viimeksi?
6. Mukavin koulumuistosi alaluokilta?
7. Lempikorusi?
8. Meri- vai järvimaisema?
9. Syötkö mämmiä?
10. Lempituoksusi?
11. Jos saisit lotossa päävoiton, miten käyttäisit sen?
 

Haastan seuraavat blogit mukaan:

Maaritin
KataMarian
Petran
Tuulan
Vilman
Mirun
Dzinnin
Tannin
Aulin
Saijan
Liisan


Mukavaa päivää surkeasta ilmasta huolimatta :-)


 
 





12 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, mutta olin saanut tämän haasteen jo aiemmin toisesta blogista. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tämähän kiertää, itsekin vastailin kaksi kertaa tähän :-)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta ja osallistuin! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos haasteesta, sain saman myös Tiannalta, mutta yritän luovia molempien kysymyksien lomassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä haasteilla on taipumus kiertää useamman kerran samoille henkilöille

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, palaan asiaan pikimmiten :)

    VastaaPoista
  5. Ihana kun vastasit<3 Hauskoja vastauksia, en tiedä viittasitko tuolla "Likaisilla legendoilla" Yön albumiin, mutta se tuli kyllä nuorena puhkikuunneltua...:) Legenda sekin suuressa määrin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja "Love Story" oi! Se tuli myös nähtyä nuorena Helsingin Sininen Kuu elokuvateatterissa! Se on taatusti yksi parhaista ikinä!

      Poista
  6. Kiitos haasteesta! Vastailen siihen kunhan olen minulla on hieman vapaa aikaa!

    VastaaPoista
  7. Kahteen kertaan itsekin tähän vastailin :-)

    VastaaPoista