perjantai 13. maaliskuuta 2015

Narsisseja ja sulkia

Kauppareissulla ei voinut ohittaa narsisseja, kun ne olivat sisäänkäynnin viereen laitettu, joten vaikka säätiedotukset uhkaavat ensi viikolle takatalvea, niin niitä oli pakko ostaa muutama. Ja toki sitten lyhtyynkin keltainen öljykynttilä.

 
Ulko-oviin väkersin kranssit. Tuo kehikko on alun perin entinen eteisemme kattoplafondin  kehikko, jonka maalasin valkoiseksi. Munat ja sulkanauha ovat Tiimarin loppuunmyynnin peruja. Kranssin alta pilkottaa musta vanerista tehty koriste, jossa on kaksi kotkaa siivet levällään ja niiden välissä on sukunimemme. Se on ruuveilla kiinni, joten en ottanut sitä pois vaikka hieman häiritsee itseänikin. 


Kodinhoitohuoneen oveen tein pihakoivujen tuulen pudottamista oksista vähän liian ohuen kehikon, jossa samaa sulkanauhaa sekä muutamasta kynttilämansetista irrotetut ruusut, jotka ovat kuumaliimalla kiinnitetty.


                        Kranssit saavat olla Pääsiäisen yli kunnes keksin jotain kesäkoristetta.

                                                                 Rentoa perjantai-iltaa!

21 kommenttia:

  1. Ihanaa kierrätystä kranssien muodossa - itsekin meinaan huomenna hakea muutamat keltaiset ilo-pilkut kuistille - rentoa viikonloppua sinne myös!

    VastaaPoista
  2. Kivoja pääsiäiskoristeita! Ei tässä nyt enää talvea kaivattas..

    VastaaPoista
  3. Kauniit koristeet! Itsellänikin jo ulkoruukuissa narsisseja, mutta nostan ne yöksi varastoon. Meillä on ollut viime öinä aika reilusti yöpakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissi kestää jonkin verran pakkasta ja ajattelen, ettei tuossa portailla ole ihan niin kylmää kuin jossain keskipihalla, joten en jaksa jumpata noita yöksi varastoon.

      Poista
  4. Mullakin sama juttu, ajattelin juuri postausta väsätessäni, että jos pakkanen vie, niin vieköön! Kauniita keväisiä kukkasia ei voi vastustaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, pakkaseen jäätyneiden tilalle voi sitten ostaa jotain uutta kukkaa :-)

      Poista
  5. Onpa aivan ihanat kranssit ja mitkä värit. Vein omat narsissini terassille. Saa nähdä ovatko jo saaneet liikaa kylmää, kun on ollut pakkasia. Toivotaan, ettei sitä takatalvea tule. Mukavaa viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minullahan oli jo viime vuonna pinkki Pääsiäinen ( http://eloaonnessa.blogspot.fi/2014/04/pinkkia-paasiaista.html )

      Poista
  6. Kaunis kranssi ja narsissit ihania piristävät kovasti:)

    VastaaPoista
  7. Vaaleanpunainen pääsiäinen... niin hehkeä ja veikistelevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko "kapinallista" valita Pääsiäisen väriksi muu kuin keltainen :-)

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Ihanan hörsyläisiä koristeita ja ekologista materiaalien käyttöä, tykkään<3

    VastaaPoista
  10. Narsisseja oon minäkin jo haaveillut oven pieleen ulos, mutta täällä pohjoisessa kelit on vielä kovin vaihtelevia. Pitänee vielä malttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on noin kuuden asteen yöpakkasia, mutta nuo ovat kestäneet sen toistaiseksi.

      Poista
  11. Kranssi on kaunis ja tuo pääsiäisen jo mukavasti ajatuksiin. Pian se koettaa :)

    VastaaPoista