torstai 26. maaliskuuta 2015

Hulluttelua Turussa

Pitihän täältä Hämeestäkin lähteä Stockmannin hulluille päiville ja pukeutua vähän tuolla hullutusteemalla eli keltaista ylle.

 
Ja nuo muovikassithan sointuivat täydellisesti asuuni :-)


Kaikilla osastoilla kiertelin vaikka mitään erityistä tarvetta mihinkään ei ollut. Servettejähän kuluu joka päivä eli niitä tarvitaan aina, joten tällaisia keväisen kukertavia ostin.

 
Väkeä oli tungokseen asti ja sovituskoppeihin oli pitkät jonot, joten sovittamatta ostin tämän Vilan mekon. Onkohan tuohon sivuille laitettu kangas pystyraitaiseksi, jotta hoikentaisi? Toisaalta tuo suorakaide oikein korostaa vatsaa.

 
Yläkuvassa jalassa olevat nilkkurit ovat Elloksen alennuksen alennuksesta eli maksoivat vain 7,25€ eli varsinainen löytö. Toimivat hyvin mekkojen sekä housujen kanssa.
 
 
Eiliselle osui myös vuosittainen tapaamisemme 22:n vuoden takaisten työkavereiden kanssa. Silloinen työnantajamme meni konkurssiin ja meidän kaikkien työt päättyivät. Näissä tapaamisissa päivittelemme ajan kulumista ja lastemme vanhenemista sekä joiden eläköitymistä ym. kuulumisia.
Kokoonnuimme Oscar-pub-grill'ssä , joka on Hamburger Börs hotellin yhteydessä. Pääruuaksenivalitsin Oscar's Royal Club Sandwichin, joka oli neljästä kerrosleipäkolmiosta koottu annos maalaisranskalaisilla lisättynä. Reippaana jaksoin syödä kaikki, sillä olihan Stockmannilla kiertely vienyt voimia ja lisännyt ruokahalua.
                                                                                         L
 

Toki vatsaani jäi tilaa jälkiruuallekin eli vanilja- ja mansikkajäätelöä, kinuskikastiketta, kermavaahtoa ja paahdettuja vaahtokarkkeja.

 
Pysäköintilipukkeen mukaan näihin yhteensä  kului aikaa 6½ mukavaa tuntia.
 
 

30 kommenttia:

  1. Ihana keltainen tehosteväri sinulla asukokonaisuudessa. Mistä oletkaan löytänyt myös saappaat samanvärisenä. Oscar´s pub on myös oma suosikkpaikka Turun reissuilla. Sieltä saa myös hyvää lohikeittoa :)

    VastaaPoista
  2. Kiva asu ja sopii tosiaan aiheeseen.Ja vau,mitkä nilkkurit ja mikä hinta! Nams,mitä herkkuja..

    VastaaPoista
  3. Kuulostipa mukavalta päivältä! Itse välttelen Stockan seutua Hullareiden aikaan, huh....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Hämeenlinnan keskustassa ei ihmisvilinää näy, niin toisinaan on mukavaa vaihtelua viettää hetki tungoksessa.

      Poista
  4. Mekko on tosi kaunis sopii hyvin sinulle. Ihmettelen miten noin eduliset kauniit nilkkurit ovat noin halvat. teillä onkin ollut kiva päivä tänään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkkurit olivat alennettu ensi puoleen ja sitten sai koodilla alehinnoista puolet pois, joten siksi 'ilmaiset' :-)

      Poista
  5. Kiva asu, joka sopi hauskasti Hullutteluun. Elloksen nilkkurit ovat älyttömän kivan näköiset, uskomaton löytö!

    VastaaPoista
  6. Kauniit keltaiset asusteet ja niin herkkuruokia :)

    VastaaPoista
  7. Harmaassa ja tummasävyisessä katukuvassa keltaisella erottuu :-) Servettien pitää arkenakin sopia pöytäliinaan ja lautasiin.

    VastaaPoista
  8. Ihanat vaatteet, juuri oikeat hulluille päiville! :)
    Oih, nam mitä herkkuja. :P

    VastaaPoista
  9. OOt sää vaan tyylikäs nainen! Ihanat keltaiset!

    VastaaPoista
  10. OOt sää vaan tyylikäs nainen! Ihanat keltaiset!

    VastaaPoista
  11. Juuri oikea asu hulluille päiville!! Nilkkurit ovat upeat ja todellakin oikea löytö. Itse en osaa pitää kenkiä, missä on korkoa ja toisaalta minulla on tuota pituuttakin ihana tarpeeksi ilman niitäkin. Mutta upeat ovat. terv Liisa

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana asu, noi saappaat, iiiih! Täälläkin on hulluteltu joka päivä, köh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä olisi ollut liian pitkä matka joka päivä käydä hulluttelemassa.

      Poista
  13. Vila on ihana! Minä tykkään-tykkään ja nillkureista myös! :) Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Oi miten pirteää keltaista, tulee kyllä oikein hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
  15. Hauska "hullariasu" ja sopii hyvin pääsiäisen aikaan. Nami mitä ruokia teillä on kivassa tapaamisessa ollut!

    VastaaPoista
  16. kauniit servetit ja asu, terveisiä turkulaiselta bloggaajalta

    VastaaPoista