perjantai 3. lokakuuta 2014

Syyspuuhia

Parina viime vuotena on tontillamme näkynyt myyrien koloja, joten yritänpä niitä vastaan suojautua ja hankin aurinkoladattavilla akuilla toimivia myyränkarkottimia. Nuo surisevat noin 30 sek. välein ja maahan upotettavan osan myötä äänen pitäisi kulkeutua useamman 100 neliön alalle ja karkottaa ne. Teho voi olla sama kuin ryppyrasvojen eli vaikutus ei aina ole taattu, mutta jotain pitää käyttää.

 
Tämähän ei toimi kun lunta tulee niin paljon, etteivät enää saa auringosta lisää virtaa, joten mahdollisiin talvituhoihin eivät auta.

 
Muutamia kanervia laitoin sisäänkäynnin portaisiin.


Nuo pikkupatsaat saavat olla tuossa lumentuloon asti ja sitten nostan ne varastoon.
 
Piti ottaa värjättyjäkin kun muistin nuo väritykseen sopivat ruukut.

 
Oman tontin 'tuotteista' väkersin tänään kranssin. En ole koskaan aiemmin tehnyt ainuttakaan, joten tämä on tavallaan harjoittelukappale. Kanervaa, syyshortensian kukkia, hurmehappomarjan oksia, ruusunmarjoja, vähän liekoa ja käpy. Käpyjä oli kaksikin, mutta toisen kuumaliimaus ei kestänyt ja tippui. Ehkä pitää harjoitella lisää...

 
Illalla iski tarve tehdä jotain ja näpertelin lasipurkista kynttilälyhdyn. Rautalankaan pujotin metallihelmiä, jotta sen saa roikkumaan ja purkin kylkeen kietaisin pätkän harmaata pitsiä sekä noita kimaltavia 'kiviä'


 
Rentouttavaa alkavaa viikonloppua!

16 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita nuo sinivalkoiset asetelmat<3 Nyt sun on kyllä pakko säästää ne jossain Itsenäisyyspäivän koristeiksi! Tuo "pitsipurkki" on idis jonka kyllä kopsaan heti, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ilmoista jos säilyvät joulukuulle. Tuo pitsipurkki ei ole oma ideani vaan vastaavia olen nähnyt muiden tekeminä.

      Poista
  2. Oletpa saanut paljon aikaiseksi! Kauniita asetelmia ja todella hyvin sopii nuo siniset ruukkuihin..Onnistuit paljon paremmin ovikoristeen teossa kuin minä:D Taitava olet.Rentoa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinakin päivinä on puuhakkaampi ja toisina sitten taas vaan lojuu... Vaatii tuo kranssinteko minultakin vielä harjoitusta :)

      Poista
  3. Ihania juttuja teitin pihalla ja niin kaunis tuli tuikkukiposta, ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Upeita asetelmia olet laittanut kaunistamaan syksyn päiviä :)

    VastaaPoista
  5. Meillä on ollut tuollaisia pattereilla toimivia karkottimia ja toimivat kaatosateisiin asti loistavasti. Sateitten jälkeen piti ostaa uudet ja laitoimme niiden päälle muovipussit suojaamaan vedeltä. Toimii.

    VastaaPoista
  6. Ihana kynttilälyhty ja kranssi on niin syksyinen :) Meillä ei onneksi myyrät vaivaa, ilmeisesti Keisari haisee niin pahalle että siinä on meidän karkote :D

    VastaaPoista
  7. Kauniita asetelmia olet tehnyt ja tuo patsas ja lyhty, mitkä ihanuudet :)

    VastaaPoista
  8. Ihana lyhty! Tuollaisia juttuja kun näkee, se saa omatkin sormet syyhyämään :D Nuo värjätyt kanervat ja astiat ovat todella kauniis yhdistelmä!

    VastaaPoista