keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Automaattisen liukuva lukkomekanismi

"Vetoketjulla on kolme keksijää. Ensi yritys oli vuonna 1851, jolloin yhdysvaltalainen Elias Howe kehitti "vaatteisiin tarkoitetun automaattisen liukuvan lukkomekanismin", jonka kehittely kuitenkin jäi häneltä vähiin. Yhdysvaltalainen Whitcomb Judson kehitti seuraavan version vuonna 1891, mutta ei suinkaan vaatteita vaan saappaita varten. Hänen tarkoituksensa oli saada sellaiset kengännauhojen korvikkeet, jotka saisi kiinni yhdellä kädellä. Nykyaikaisen varmatoimisen vetoketjun kehitti ruotsalaissyntyinen Gideon Sundbäck Judsonin keksinnön pohjalta ja hänen yrityksensä palkalistoilla vuonna 1913. Sitä kutsuttiin clasp-locker-mekanismiksi.

Vetoketju pysyi pitkään lähes tuntemattomana keksintönä. Sen merkitys oivallettiin vasta 1918, kun Yhdysvaltain laivasto alkoi käyttää sitä lentohaalareissa. Sen jälkeen vetoketju yleistyi myös siviilien vaatetuksessa."( wikistä lainattu)

Ja tuolla tekstillä ei ole juuri mitään tekemistä varsinaisen aiheeni eli tämän päiväisten kynsien päivityksen kanssa :-)

                                                   Kynsiini tehtiin siis vetoketjukuviot

 
Mielestäni hauskat :-)
 


16 kommenttia:

  1. Wau, miten upeat kynnet jälleen :)

    VastaaPoista
  2. Hauska idea nuo vetskarikoristeet :) Upeat kynnet!

    VastaaPoista
  3. Makeat! Enpä ole ennen nähnyt.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on taas niin kauniiit kynnet.

    VastaaPoista
  5. Tosi hienot! Oikeasti, tyylikkään upeat!

    VastaaPoista
  6. No varsin tyylikkäät, kyllä noilla kelpaa vetoketjujakin kiinni kiskoa - varovasti, kuitenkin ;)

    VastaaPoista