lauantai 16. maaliskuuta 2013

pojat lähti reissulle

Minulla alkoi 'vapaa viikko', kun mies lensi tänä aamusta veljensä kanssa Lappiin laskettelemaan. Kyllä mies minua ensin pyysi mukaansa, mutta kun minua ei kertakaikkiaan tänä talvena ole innostanut kylmyys ja ulkoilu, niin kieltäydyin ja onneksi sai edes veljensä seurakseen. Ja kun nautin myös yksinolosta, niin tämä on oikein hyvä ratkaisu. Mies oli eilen sitten muka lohdututukseksi kotiin jäämisestäni ostanut minulle 30 ruusua :-)


 
Pitää vain toivoa, ettei tulevalla viikolla sataisi lunta etten joudu lumitöihin. Minä kun en käytä lumilinkoa vaan joutuisin ihan fyysiseen suoritukseen lumikolan kanssa.
 
 
Kevääntuloa vimmatusti odottaen tein jo heti aamusta perennatilauksen Viherpeukaloista . Tilaukseen valikoituivat Alppipiikkiputki, Euroopan alppitähti, Hopeamaruna, Isoniittyhumala valkoisena, Lyhtykoiso ja Punatähtiputki. Näiden toimitus on toukokuussa ja sitä ennen pitää tehdä uusi perennapenkki, kun se viime keväänä tekemäni on ihan täysi, jopa pitää hieman harventaa. Ja arvatenkin noiden tilattujen lisäksi vierailen taimimyymälöissä, joista intoudun ostamaan lisääkin taimia. No, leikattava nurmikkoalue pienenee :-)


8 kommenttia: