Tänään valtakunnallisena avoimien puutarhojen päivänä vierailin vain kahdessa puutarhassa, koska ne sijaitsevat noin 60km päässä toisistaan. Ensiksi ajoin
Ruusunmekko-puutarhaan Lammille, joka on nykyään osa Hämeenlinnaa. Omistaja itse kuvailee puutarhaansa näin: "Ruusunmekko on yhden naisen mielipuolinen intohimon kohde. Pihasuunnitelma on yhtä kuin impulsiivisuus ja halu saada kaikki kaunis ympärille. Puutarhassa on reilu 100 erilaista pensasruusulajiketta, monet vasta pieniä vauvoja. Lisäksi pelargoneja on 70 eri lajiketta, myös kurjenpolvia on runsaasti erilaisia."
Kasvien lisäksi siellä on idearikkaasti käytetty erilaisia esineitä, kuten seuraavista kuvista voitte havaita.
Kirvestä ei ole heitetty kaivoon vaan jätetty kantoon :-)
Uuninluukut ovat kivireunuksen osana
Tuossa rautasängyssä voi kai huilata puutarhatöiden lomassa :-)
Näillä suksilla ei liene viime talvena hiihdetyn, vaan ovat vanhempaa vuosikertaa :-)
Pikkuruinen linnunpönttö oli kantoryhmässä.
Ja romanttinen metallinen paviljonki, jonka oviaukossa riippui kyltti "pussauskoppi"
Paluumatkalla keskikaupungille pysähdyin kauppakeskus Tuuloseen, jonne on tämän alusta sijoitettu näytille Hanssin-Jukka. "Hanssin-Jukka on Suomen ilmavoimien käytössä vuodesta 1940 ollut Douglas DC-2-kuljetuskone, joka poistettiin käytöstä kesäkuussa 1955. Kone siirrettiin purettuna Hämeenlinnaan vuonna 1959, jossa se toimi kahvilana vuoteen 1981 asti. Vuoteen 2010 saakka kone oli varastoituna Tikkakoskella Ilmavoimien varastossa. Vuosina 2010-2011 Ilmasotakoulun Kilta kunnosti koneen vuoden 1944 asuun."
Melkoisen pieni matkustamo ja tuossa tilassa kahvilana oli pöydät, tuolit ja myyntitiski.
Tuulosen Laatuoutlet-myymälästä mukaani tarttui kookas lyhty (yli 50cm korkea)...onhan jo pian loppukesän pimenevien iltojen aika :-)
Sitten suuntaus Hämeenlinnan toiselle laidalle
Kielometsään, jonne en löytänytkään niin helposti vaan piti soittaa heille ja kysellä tarkempaa sijaintia. Tämä puutarhahan osallistui keväällä MTV3:n Suomen kaunein piha-kilpailuun.
Monenlaista kukkijaa, joista ihanimpia olivat:
upeasti kukassa oleva köynnöskuusama
erikoisen sävyiset tulppaanit
ja aivan hurmaavan väriset unikot, jotka olivat kuulemma siemenestä kasvatetut
valkoisia Rauniokilkkoja ( Cymbalaria muralis 'Alba'), joiden pitäisi levitä nopeasti ja kukkia liki koko kesän.
Hyvää alkavaa viikkoa, josta on ennustettu tulevan jopa aurinkoinen ja lämmin :-)