sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Tulppaanit ja keijuja

Viikonlopun ostoksiin kuuluvat tähän vuodenaikaan tulppaanit. Meidän Prismasta olivat valkoiset loppuneet, joten otinpa poikkeuksellisesti lilan värisiä. Tuo varsinaisesti shampanjacooleriksi tarkoitettu metalliastia toimii hyvin myös hedelmäkulhona. Se on ostettu Askon -30%-alennuskupongilla :-)


 
 
 
Joulukoristeiden poistamisen jälkeen tämä lyhty on ollut tyhjänä. Eilen kokosin sinne keijumaailman. Vihreää huopaa nurmikoksi ja pieni nukkekodin vihreitä kasvustoksi sekä jokusen kiven. Ja tietenkin patterivalot, että toimii hämärä valona yölläkin.


 
Keijut olen tilannut eBaysta.

 
Lumitöiden jälkeen on tehnyt mieli jouda jotain lämmintä, joten olen sekoittanut juoman kanelista, raastetusta inkivääristä ja vihreästä teestä. Lisukkeeksi sopivat hunaja sekä sitruuna. Juoma toimii myös huoneenlämpöisenä.


Kirkasta, kylmää talvipäivää!

41 kommenttia:

  1. Tulppaanit on yksiä mun lempikukkia. Rakastan niitä ja tätä vuodenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanit sopivat myös tuoksuttomuutensa vuoksi moneen kotiin.

      Poista
  2. Tulppaanit on niin tämän vuodenajan kukka. Ihana lämmittävä tee:-)

    VastaaPoista
  3. Meille kotiutui hempeän vaaleanpunaiset tulppaanit :)
    Todella ihana keijulyhty!

    VastaaPoista
  4. Hei, yritän edelleen toipua edellisestä postauksestasi :) Vaikka olen tiennyt kynsien olevan oma maailmansa, mutta että tämä on vasta alkua, olen hämilläni. Olet taiteilija, niin kauniit kynnet ja uskomaton taito. Aamen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta kynsien lakkauksessa olen vain harrastelija. Ihailen netistä löytyviä uskomattoman upeita kynsikuvia.

      Poista
  5. Ihania tulppaneita kevät hiljaleen on tulossa
    Hyvää sunnuntai iltaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi miten viehättävä keijumaailma ♥ vuoden ekat tulpaanit on mulla vielä hankkimatta , mutta pian...

    VastaaPoista
  7. Kiitos hempeän lämpimästä postauksesta <3

    VastaaPoista
  8. Nyt on tulppaanien aikaa, tosin itselleni jäi ostamatta epähuomiossa :)
    Aivan ihana keijumaa ♥

    VastaaPoista
  9. Tulppaanien rakastaja täälläkin :) Mäkin kannan niitä kotiin jopa vessaan :D .Kuin satukirjasta tuo keijustelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhdyn sisustamisella saa aikuinenkin palata satumaailmaan :-)

      Poista
  10. Lämmin juoma näinä päivinä maistuukin! Nytkin on pakkasta 22 astetta. Kylmää on, mutta kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona ihan liian kylmää, mutta ikkunan takaa voi kinoksia katsella :-)

      Poista
  11. Kauniit tulppaanit! Ja ihanat nuo keijut lyhdyn sisällä.

    VastaaPoista
  12. Ekat tulppaanit ovat täällä vielä ostamatta, kauniita ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulppaanikausi jatkuu noin Pääsiäiseen asti, joten vielä ehdit :-)

      Poista
  13. Paha paha lukea moista reseptiä, kun ulkona on 27 miinusastetta ja viluttaa ;) Mistä minä nyt tähän hätään otan raastettua inkivääriä!?

    VastaaPoista
  14. Ihana keijumaailma <3 Minä ostin valkoisia tulppaaneja kun on vielä niin tuo talven valkoinen fiilis mutta seuraavaksi varmaan jotain värikkäitä kevät jo vähän mielessä ;)

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset olivat Prismasta loppuneet, joten oli pakko valita värilliset :-)

      Poista
  15. Disney höperö sanoo, että aivan ihania keijuja. <3 Kyllä kelpaisi.

    VastaaPoista
  16. Oi mikä talvijuoma :)Rakastan kaikkia juomia, joihin voi laittaa inkivääriä.

    VastaaPoista
  17. Tulppaanit tuovat kevään kotiin. Ja sinä olet muutakin kevättä sisustanut... kevätkeijut ovat tulleet vieraisille. Hyvä vinkki tuo inkivääri vihreään teehen, se kun ei oikein ole lemppareita sellaisenaan.
    Vielä kuitenkin pirteät pakkaset jatkuvat. Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  18. Ihania tulppaaneja. Tammikuun varmin merkki että kevät on pian tulossa kun alkaa kirkkaat värit miellyttämään silmää enemmän ja enemmän.

    VastaaPoista
  19. Kyllä tulppaanit on niin ihania, vaikka ne kestävätkin niin vähän aikaa. Upea väri :) Ostitko tuon shamppanjacoolerin nyt ja jos niin, paljonko maksoi? Itsekin haluaisin tuollaisen, mutta aika suolaiset hinnat. Ihana keijumaailma :) kuin sadusta. Terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Coolerin hinnaksi alennuksen jälkeen jäi hieman reilu 40€. Tuo on se pienin koko.

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  20. Ihana "keijula"<3 Liilat tulppaanit on aika kauniita, yksi mun lempiväreistä ja piristeistä kotiin.

    VastaaPoista