torstai 1. lokakuuta 2015

"nyt on lokakuu...

ja minusta näkee sen.." lauloi Juice. No, rusketus on haalistunut lähes olemattomiin, mutta muuta muutosta ei näy.

Tein eilen Valion ohjeella Päärynä-kinuskijuustokakun paitsi jätin pois koristelun paahdetuilla päärynälastuilla. Mitään juustoa tuohon ei nimestä huolimatta tullut. Reunat näyttävät palaneilta, mutta taikinaan tuli kaakaojauhetta sen verran, että taikinasta tuli hyvin tummaa.

 
Askarteluliikkeestä olen ostanut lampunjalan aihion, eli kaksi maalamatonta osaa lampun jalaksi.
Maalasin ne spraymaalilla valkoiseksi ja laitoin kuumaliimalla kirpparilta löytämäni lasikipon kiinni tuikkua varten.

 
Koska tuossa aluslevyssä oli reikä lampun johtoa varten, niin kiinnitin siihen tuollaisen helminauhan peittämään reikää ja pitsi-helminauhaa tuohon varren tyveen.

 
Myös yläpää sai koristeet peittämään lasin ja puun liimakohtaa sekä tuohon varren yläpäähän.
Nuo puuosat maksoivat 3€ ja lasinen tuikkukippo 30 centtiä, joten halvaksi tuli :-)

 
Lokakuu on EU-maissa vuoden pisin kuukausi kesäajasta pois siirtymisen johdosta. Sen pituus EU-maissa on 745 tuntia, kun muiden 31-päiväisten kuukausien pituus on 744 tuntia paitsi maaliskuun, jonka pituus on "vain" 743 tuntia kesäaikaan siirtymisen vuoksi.
 
Hyvää seuraavaa 732 tuntia, jonka jälkeen ollaankin jo marraskuussa !

25 kommenttia:

  1. Mahtaa olla hyvää, kinuski, päärynä ja juusto, täydellinen liitto <3 Nam <3

    VastaaPoista
  2. Herkkukakku! Kauniit ovat myös kynttilänjalat. Eipä tule heti samanlaisia vastaan :)

    VastaaPoista
  3. Oi joi, mikä kakku!
    Ja kaunis tuunaus kynttilänjalkaan!

    VastaaPoista
  4. Voi kun näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  5. Kakku näyttää hyvältä ja resepti kohtalaisen helpolta tehdä, mutta kovasti jää vaivaamaan että olisiko juustokakkuun pitänyt tulla myös juustoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan ohjeessa ei ollut mitään juustoa. Ehkä suunnitteluvaiheessa on mietitty että sisältäisi myös tuorejuustoa, mutta sitten jätetty pois?

      Poista
  6. Kakku näyttää hyvältä ja olisi kiva maistella, mutta taisi mennä parempiin suihin :) Ihana tuo kynttilänjalka, kun siinä on vähän blingblingiäkin. Mukavaa viikonloppua sinulle tv Liisa

    VastaaPoista
  7. Mahtava tuunaus, ja ihana kakku! Hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
  8. Voi ei mikä kakku, nyt iski karsea kakkuhimo! :D

    VastaaPoista
  9. Nyt siis lampunjalkoja etsimään! Yhdestä korkeasta lampunjalasta jo teinkin kynttilänjalan, mutta tämmöisiä pieniä olis kiva tehdä kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmella eurolla askartelukaupasta löytyy eikä tarvitse poistaa sähköjohtoja ja muita osia :-)

      Poista