tiistai 27. lokakuuta 2015

Lapsuuden muistelua

Viime viikolla Lady of The Mess haastoi kaikki halukkaita muistelemaan lapsuuttaan. Tartuin haasteeseen, koska lapsuuden muisteleminen tuo hyviä muistoja mieleen.

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? 
Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella?
Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vastaukseni omillasi..
Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

1. Missä synnyit?
TYKSissä
 
 
2. Onko sinulla sisaruksia?
Pikkusisko
 
3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
 Ensin meillä oli hoitaja kotona monta vuotta ja sen lisäksi kävin muutaman tunnin viikossa kävin päiväkodissa. Kesät olimme hoidossa maalla äitini vanhempien luona.
4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
 Siskoni toi väkisin meille kissanpennun vanhempien kielloista huolimatta ja se jäi meille.
5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä?
tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
Takapenkillä piti istua kunnolla. Etupenkin selkänojissa ei saanut roikkua ettei äidin kampaus mene pilalle.
 
6. Oliko sinulla mielilelua?
 Nuket ja laukut :-) Kuvan nallen olen saanut alle 1-vuotiaana ja nuken joulupukilta 7-vuotiaana. Ovat edelleen esillä makuuhuoneessamme.
 
 
 
 

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
Insinööri.
 
8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
Ehdottomasti kiltti. Käytös, huolellisuus ja tarkkavaisuus 10.(Ekaluokan joulutodistus Pääskyvuoren koulusta)
 
 
 
9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
Kyllä, avainkaulalapsi.

10. Nukuitko valot päällä?
 En.
 
11. Lempilastenohjelmasi?
Ei tule mieleen muuta kuin Kylli-tädin piirtämiset, mutta tuliko niitä muulloin kuin jouluna?
 
12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
En muutoin, kuin että äitini oli pettynyt, kun valitsin isän viemään minut kouluun.
13. Keräilitkö jotain?
Kiiltokuvia
 
 
14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
Varmaan kaikki aineet.
15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
Noin 13-15 vuoden iässä minulle huudeltiin pukeutumiseni vuoksi, että luulenko olevani joku mannekiini.
16. Mitä harrastit?
Haitarin soittoa! Kävin soittotunneille 7-vuotiaasta 15-vuotiaaksi asti ja nyt en enää osaa soittaa mitään.
 
 
17. Ystäväsi?
 Tainan muista ekalta luokalta, sitten tuli Tuija, Maritta, Sirpa, Raili ja Pirkko. Muuttojen vuoksi olen vaihtanut usein kouluakin.
 
18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
Opettajan kiltteys, kun kuori kaalikääryleestä kaalit pois koska en niistä pitänyt ja sain syödä vain sen sisuksen. ( Vieläkään en syö kaalikääryleitä)

 
19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
Mukava naisopettaja, Terttu
20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
Kyllä.
21. Miten perheesi lomaili?
Leirintäalueilla ja auto oli piukkaan pakattuna. Ainevihossa on haave toisenlaisesta lomasta.
 
 
22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
Nakit ja muusi.
 
23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?
Ei, vanhempani eivät polttaneet.
 
24. Mitä asioita pelkäsit?
Koiria!!!
 
25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
 Ainoa poikani on jo aikuinen.
 
Jos sinäkin haluat muistella lapsuuttasi niin teepä tämä haaste!
 
Toimeliasta tiistaita!
 

24 kommenttia:

  1. Tulipahan monen monta mielenkiintoista asiaa ja ihania nämä nostalgiamuistelot. Kiitos että pääsin mukaan. <3

    VastaaPoista
  2. Hyvät kysymykset ja hyvät vastaukset. Kiinnostavia kaikki.

    Nalle on ihan übersöpö <3

    VastaaPoista
  3. Tämä on hieno postaus, itse otin myös Ladyltä kysymykset talteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiinnolla odotan milloin julkaiset omat lapsuutesi muistot :-)

      Poista
  4. Ihana haaste ja kivat vastaukset! Kaalikääryleet alkoivat naurattaa! :D

    VastaaPoista
  5. Olipas tosi mukava postaus. Kiva, kun sulla on säästynyt juttuja lapsuutesi ajoilta. Selvästi näkyy kiinnostumisesi vaatteisiin, koruihin ym. jo silloin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mitä kaikkea onkaan vuosien mittaan säästetty ja taltioitu :-)

      Poista
  6. Ihania vastauksia sinulla haasteeseen. Minua hymyilytti tuo, kun ei saanut auton selkänojissa roikkua, ettei äidin tukka mene sekaisin. Kivasti taltioitu muistojen tarina.
    Mukavaa viikkoa Onnenpähkinään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudessani naisilla oli tupeerattuja kampauksia ja eiväthän ne saaneet mennä vinoon :-)

      Kivaa keskiviikkoa!

      Poista
  7. Olipa hauska postaus! Uskomatonta, että sinulla on vielä tallessa lapsuudestasi kaikenlaista. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tallella on vaikka mitä; mm. villanuttu ja -myssy, jotka olivat ylläni, kun minut on ensikertaa vauvana tuotu kotiin.

      Poista
  8. Mukavat muistelot ja kivat kuvat.

    VastaaPoista
  9. Mukavia lapsuusmuisteloita <3 Onko haavelomasi toteutunut?

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole edes muistanut haavettani ennen kuin luin tuota vanhaa ainettani. Olen huono matkustamaan ja vuosi vuodelta laiskempi lähtemään mihinkään, jossa pitäisi yöpyä. Ei, en ole käynyt Pariisissa enkä myöskään oppinut nukkumaan aamuisin 10:een asti :-)

      Poista
  10. Mulla on ollut samanlainen ystäväni kirja. Ihania juttuja ja tuo sun ainekirjoitus on todella liikuttava ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noina vuosina ei kai ollut kovin suuria valikoimia Ystäväni-kirjoissa kuten ei monessa muussakaan asiassa :-)

      Poista
  11. Oi mitä nostalgiamuisteloita :) Näitä on aina mukava lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoria miehiä taitaa naurattaa vanhojen tätien muistelot :-)

      Poista
  12. Ihana haaste!
    Otin kysymykset talteen, ehkä niihin vielä vastaankin... ;o)

    VastaaPoista