keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Kaappien tyhjennystä

Tavarat kiertävät; ostetaan toisille tarpeettomia ja yritetään päästä itselle tarpeettomista eroon. Muutaman kirppisostoksen tein viime viikolla. Hämeenlinnasta löysin kermakon ja sokerikon, jotka ovat ' Elizabethan Fine Bone China, Made in England'. Viehättävää, kun myös sisäpuolella on kuviot.

 
Rauman kirpparilta kotiutui tämä kupariastia, joka tulee toimimaan suojaruukkuna.

 
Tällä viikolla tyhjensimme siskoni kanssa keväällä kuolleen äitimme kaappeja. Mitä kaikkea hän onkaan säästänyt! Mm. itselleen kapioksi tehdyt nimikoidut astiapyyhkeet, joita ei ole koskaan käytetty. Jaoimme niitä kummallekin 3 kpl.

 
Häälahjaksi yli 50v sitten vanhempiensa naapureilta saatua pellavaista astiapyyhekangasta löytyi 10m pakka, jonka ympärillä oli vielä lahjanaru ja onnittelukortti. Tämänkin tasasimme. Jospa me sentään ompelemme tuosta pyyhkeet ja jätämme ne omille perikunnillemme käyttämättöminä :-)



                          Lisäksi muita pellavaisia pyyhkeitä ja pöytäliinoja, joita sentään on käytetty.



                                                Tämän pääsiäisliinan muistan lapsuudestani.

 
Pieneen kirjekuoreen oli säilöttynä tämä hiuskiehkura ( pituutta noin 15cm) ja merkintä, että se on minulta leikattu marraskuussa 1962, jolloin ensimmäistä  kertaa hiuksiani on leikattu.


Vaatteita, verhoja pöytäliinoja ym. päätyi roskikseen, Fidaan ja kirpparille sekä jotain otimme itsellemme talteen. Miten itse joskus osaisi alkaa 'ajoissa' tyhjentämään omia kaappejaan?

22 kommenttia:

  1. Minäkin sain sisarusten kanssa päätökseen äidin jäämistöä..välilä itkien kyyneleet silmissä katselin vaatteita...haikeudella..mutta elämä jatkuu ja pahimman yli olen päässyt ikävä tulee välillä mutta terveellä tavalla...Muistot ovat niitä arviokkaimpia asioita...
    kauniita muistoja olette jakaneet pellava on siitä kiitollinen et mitä useammin se on pesty niin sitä paremmaksi muuttuu...ja tosi kaunis kermakko ja sokerikko löytö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä oli hauskaa, kun mietimme mitä mutsi olisi sanonut meidän lajittelusta ja penkomisesta :)

      Poista
  2. Ihana kuparikannu!
    Juu, Miehen Isotädin jäämistön perkaus sai miettimään ihan samaa... Mitä sitä mahtaakaan taakseen jättää, osa varmaan pitäisi älytä panna ihan itse kiertoon. Niinpä aiommekin taas syksyn tullen varata kirpparipöydän... ;o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tavaroista ja muistoista ne henkilökohtaisimmat pitäisi itse osata tuhota ajoissa.

      Poista
  3. Oi mitä ihania muistoja löytyikään ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jäikin tavaraa pengottavaksi, sillä isämme elää edelleen.

      Poista
  4. Tosi kauniita. Ihana kuparipannu ja nuo tekstiilit myös. Meillä on myös varauksessa kirpparipöytä syksylle. Kiertoon vaan vanha tavara :) Tuleehan sitä jotain uuttakin sitten hankittua välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun tulee ostettua näitä valmiiksi vanhojakin tavaroita :)

      Poista
  5. Ihania perintöjä. Mullakin on kaapissa nippu perittyjä pellavapyyhkeitä, joissa vielä lahjanaru ympärillä. Pitänee ottaa käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Ihania noi ruusukupit. Niin tykkään.

    VastaaPoista
  7. aiai, mitä ihanuuksia - ihania ihan kaikki<3

    VastaaPoista
  8. Ihania juttuja :) Minäkään en ole tykännyt ruusujutuista, mutta nyt hiljattain ne ovat tulleet kuvioihin mukaan ja tykkään niistä tosi paljon. Pellavahan on ikuista ja vaikka käyttäisittekin, niin kyllä niistä jää vielä perittävääkin. Itse myös kävin siivoamassa äitini kaappeja viikonloppuna ja sieltä sain monenlaista kivaa mm vanhoja pellavaliinoja, joista aion tehdä peflettejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion käyttääkin, sillä vahvasti epäilen, että poikani ei koskaan tule ottamaan kotiinsa mitään mun vanhaa, joten parasta kuluttaa itse kaikki :-)

      Poista
  9. Oletpa saanut käydä läpi muistoja ja varmasti myös tunteita herättävää jäämistöä! Taitaa olla tuon ikäisen sukupolven tapa säästää parhaimmaksi kokeneensa tavarat odottamaan jotain -niin mitä? Mä olen lapsillekin sanonut, että saa käyttää niitä ns. juhlavaatteitakin vaikka pihaleikeissä, muuten jäävät käyttämättöminä kaappiin kutistumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen minäkin sanonut lapsille juhla tamineista, että käyttäkää vaan vaikka koulussa. Päiväkodissa joskus ihmettelivät kun tyttö oli rimpsumekossa, itse tykkäsi niitä käyttää ja hoitoon lähti hyvillä mielin kun sai mieleisen asun päälle!

      Poista
  10. Aivan ihania juttuja olet kirpparilta löytänyt. Kyllä noihin äidiltäsi jääneisiin kankaisiin, liinoihin varmaan liittyy monta muistoa ja herättävät varmaan sellaisiakin joita ei ole aikoihin muistanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistojen lisäksi hämmästyttää kaikkien säilyttäminen varsinkin kun muuttoja on ollut useita.

      Poista
  11. Voi miten kauniit sokerikko ja kermakko. Tunteellista ja tavaramäärän keskellä tuskallistakin lapsuudenkodin jäämistön läpikäyminen. Itse tein sen kolme vuotta sitten ja päätin, ettei omille lapsille samaa urakkaa. Toivottavasti pysyn päätöksessäni...
    Hellyyttävä tuo sinun hiuskiehkura <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pitäisi aavistaa oma lähtöaika ja tehdä 'loppusiivous' viime voimillaan.

      Poista