lauantai 16. elokuuta 2014

kukkavihko ja pensaita

Kuluneella viikolla oli kummitätini siunaustilaisuus Turussa. Hän menehtyi haimasyöpään eli loppu taudin toteamisesta tuli nopeasti. Kukkavihon tilasin maariankelloista ja krysanteemeista. Olisin halunnut värillisiä liljoja, mutta silloin tilaus olisi pitänyt tehdä jo viikkoa aiemmin.

 
Muistotilaisuuden jälkeen ajoin Raision Plantageniin ja sieltä ostin muutaman pensaan pihaamme. Etualalle muutaman matalakasvuisen pikkuhavun. Kaksi korkeinta takana oikealla ovat viikko sitten istutetut Haaga-rhodot, joiden pitäisi kestää aina V-kasvuvyöhykkeelläkin. ( Kolmas uusi Haaga tuli muualle pihaamme) Vasemmassa yläkulmassa näkyy osa köynnöshortensiaa, joka on jo useamman vuoden menestynyt tuossa paikallaan paviljongin nurkkapylvästä vasten kasvaen.



Japaninkellovaiveron, joka on matala ikivihreä pensas, jolla on pallomainen kasvutapa. Nuoret lehdet ovat punaiset myöhemmin muuttuvat kastanjaruskeiksi. Aikaisin keväällä kukkii valkoisin kukkatertuin. Toivottavasti pysyy hengissä, sillä kasvuvyöhykkeeksi suositellaan I:stä tai muutoin suotuista kasvupaikkaa.

 
Sitten otin kaksi sorvarinpensasta. Sorvarinpensas on talvivihanta, tiivis pensas. Ja nämäkin on suojattava talveksi.

 
Näistä pensaista tulen muistamaan surullisen päivän, mutta toivon voivani iloita niiden kasvusta ja menestymisestä hoidossani.

8 kommenttia:

  1. Jaksamista suruun. Puutarhanhoito jos mikä on parantavaa. Erityisen kaunis on tuo Japaninkellovaivero. Täytyy tutkiskella saisiko sitä meiltäkin päin. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei näytä suruviestit loppuvan; tänään tuli tieto itseäni nuoremman, entisen työkaverin syöpään menehtymisestä. Kävin häntä sairaalassa katsomassakin ja oli niin elämänmyönteinen.

      Poista
  2. Otan osaa. En ole kuullutkaan köynnöshortensiasta enkä liioin tuosta Japaninkellovaiverosta. Kyllä ne varmasti tuovat iloa vuosiksi :)

    VastaaPoista
  3. Osaan otto suruusi Kauniita uusia kasveja olet hankkinut puutarhaan. Ajatella että kohta saa ryhtyä jo miettimään kukkasipuleiden istutustakin jos aikoo keväällä nauttia mm. tulppaaneista. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kukkasipulit meillä ei jostain syystä menesty kovinkaan hyvin. Olikohan edellissyksynä kun laitoin yli 300 sipulia ja hyvä jos 30 kukki. Hyvää alkavaa viikkoa sinullekin :)

      Poista
  4. Lämmin osanotto.
    Köynnöshortensia ja Japaninkellovaivero, täytyypä alkaa katselemaan pensas valokoimia uusin silmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itseäni kiinnostaa kokeilla vähän erilaisempia kasveja, vaikka eivät sitten aina menestyisikään.

      Poista