maanantai 18. elokuuta 2014

Keskiaikaista

Menneenä viikonloppuna Hämeenlinnassa vietettiin keskiaikaisia markkinoita, joihin osallistuin sekä lauantaina että sunnuntaina. Koko Linnanpuiston alue oli varattu tapahtumalle, niin myyjille kuin esiintyjille ja erilaisille ohjelmille unohtamatta lapsia, joille oli varattu oma alueensa, jossa sai miekkailla, keppihevosratsastaa tai kokeilla karusellia, jossa istuinpaikkoina oli rottinkikorit.

                                                            Erilaisia soittajia oli


 
Jopa viikatteesta saatiin ääntä
 
 
Ja rytmikäs musiikki sai katselijat tanssiinkin


Koirankarvoista kehrättiiin lankaa sekä heillä oli myynnissä siitä tehtyjä villapaitoja ja shaaleja. Koirankarva on kuulemma lämpimämpää kuin lampaanvilla.


                                                     Tässä muurattiin jotain vuolukivistä


                                       Värjättyjä lankoja oli runsaasti tarjolla eri kojuissa

 
Tämä ritari jaksoi seistä kuvattavana vaikka tuon asustuksen sisällä mahtoi olla kuuma

 
Tulevaisuutensakin olisi saanut selville, jos olisi rohjennut sen kuulla


Ja jos oikein huonosti kävi, niin päänsäkin saattoi markkinahumussa menettää miekan sivalluksella


Toki markkinoilta herkkujakin myytiin vaikkeivät 'metrilakukauppiaat' alueelle päässeetkään.

 
Markkinaväelle oli tarjolla monenmoista ruokaa keskiajan hengessä; riistamakkaroita ja kokonaisena grillattua sikaa.

 
 
Kohokohtahan olivat nuo turnajaisnäytökset, jotka Rohan tallit esittivät.



 
Tämä henkilö oli kai liian kauan kiertänyt markkinoita


Lauantaina pukunani oli jo viime vuodelta tuttu 'linnanrouva'-puku. Koska hame on kaksikerroksinen ja samettia sekä nuo olkapäällä roikkuvat ketunhännätlin lämmittivät, niin minulla ol melkoisen kuuma.

Sunnuntaina pukuni oli vaatimattomampi. Vaikka tässäkin aluspuku sekä tuo päälihame, niin langas vilpoisempaa. Vyöllä vain yksi musta kaninnahka (oikealla) sekä tarpeelliset kukkaro, juomasarvi ja laukku (jossa saattoi ei niin keskiaikaisen puhekimen pitää) Kaikki kuvat on siis otetttu iPhonella.
 
 Kiva, että aikuisillekin tällaisia naamiashuveja :) Ja ensi vuonna jälleen haluan näille markkinoille osallistua!

8 kommenttia:

  1. Hitsi miten kivat messut! Maaritin blogissakin oli kuvia ja minä en tiennyt koko messuista, olisi ollut kiva päättää loma tuollaisiin kun Hämeenlinnaan ei ole meiltä matka eikä mikään.
    Ihania nuo sinun pukusi<3 Molemmat, mutta kyllä tuo linnanrouva on komeampi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat jo 16. kerta, kun Keskiaikamarkkinat järjestettiin ja kävijöitä oli la + su yhteensä 21 000. Ja ensi elokuun puolivälissä taas :-)

      Kiitos. Tuo harmaa onkin talonpoikaispuku ja punainen säätyläisasu.

      Poista
  2. Mukavaa, kun kesällä on kaikenlaisia tapahtumia. Talvella lähteminen on vähän nihkeämpää, mutta toisaalta kesällä ei ehdi kaikkiin kivoihin paikkoihin. Upeaa pukuloistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäviikonloppuja vain rajallinen määrä, joten usein samoille päiville osuu useampikin tapahtuma, jonne olisi kiva mennä ja kaikkialle ei ehdi. Harmillista.

      Kiitos :)

      Poista
  3. Onpa mukavan tuntuinen tapahtuma!

    Aivan ihanat puvut, oletko ne itse valmistanut? Wetterhoffilla opiskellessani kävin pari teatteripukukurssia ja valmistimme siellä aikakauspukuja ja täytyy sanoa, että on ehkä mielenkiintoisinta hommaa, johon olen vaatetusalalla törmännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tuon harmaan puvun ompelin itse ja ilman kaavoja, 'omasta päästä' siis. Tuon punaisen puvun ompelemiseen eivät taitoni riittäisi. Sen olen ostanut Huutonetistä pari vuotta sitten.

      Poista
  4. Mukavia tuollaiset tapahtumat ja upeat puvut sinulla. Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tapahtumassa oli uskomattoman paljon nuoria, jotka olivat myös pukeutuneet teeman mukaisesti. Mukavaa päivää sateesta huolimatta!

      Poista