maanantai 9. kesäkuuta 2014

HD tapahtumassa Tallinnassa

Takana on neljä päivää Tallinnassa HD-tapahtumassa eli Super Rally 2014. Torstaina aamulla  ajoimme muutaman muun mopoilijan kanssa laivalle. Kuvassa vasta muutama ensimmäinen mopo.

Rallipaikkana toimi Piritan laululava. Katokset olivatkin tarpeen torstai-iltana, kun hetken satoi kaatamalla
..

                                Alueella saattoi ihailla mitä erikoisempia, rakenneltuja pyöriä.


                                          Onkohan tuo rautaistuin mukava pitkällä matkalla?

 
                                          Mopoja riveissä. Ralleissa käy keskimäärin  10 000 pyörää. Suomessa tapahtuma on järjestetty 2 kertaa; vuosina 2000 ja 2009.

 
Myös vanhoja Indianoja ja Harrikoita oli muutama paikalla.
 
 
Perjantaina päälavalla esiintyi Los Bastardos Finlandeses, jonka 1½ tuntisen keikan ajan tuli harrastettua reipasta liikuntaa.


Ja koska hiukseni ovat lyhyet, niin ennen tuota piti käydä Harley Ladies Arealla laitatuttamassa itselleni letti, että pystyi moshaamaan :-)
Vaikka nämä olivat 40:nnet Super Rallyt, niin ensimmäistä kertaa oli tuollainen Ladies Area.
 
Alueen Bikers Pubissa oli bändien lisäksi esiintyjiä, mm. tuo miekannielijä. Samassa paikassa olisi saanut osallistua märkä T-paita kisaan, mutta sen jätin väliin.
 
 
Toki kaupungillakin piti kierrellä mopoilla ja jalan. Sekä tietenkin herkutella leivoksilla


                                  kun niitä on niin runsaasti tarjolla, että on vaikea valita.


                                Pöytäseuraakin tarjolla, ettei yksin tarvitse kenenkään istua

 
Yövyimme Viimsi Spassa, joten piti välillä käydä rentoutumassa yrttiporekylvyssä, hieronnassa sekä mutahoidossa.


Ja ensi vuonna rallit järjestetään jo toukokuussa Lincolnshiressä, Englannissa.

 

11 kommenttia:

  1. Nähtiin eilen kun alkoi Tallinnan laivalta purkautumaan näitä HD:eita. Jospa sitä joskus itsekin lähdettäis johonkin tällaisiin mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan vaan! Viimeistään toukokuussa 2016 Espanjassa pidettävään Super Rallyyn.

      Poista
  2. Onpas iso tapahtuma. Mukava kerääntyä porukalla yhteisen harrastuksen pariin!

    VastaaPoista
  3. Jo on pyöriä poikineen :) Tuon letin kanssa moshaaminen on vaarallista, voi sivaltaa itseään :D

    VastaaPoista
  4. Ompa pyöriä! Ja ne jotka rakentelevat niitä käyttävät aikaa aivan mielettömästi puuhaan! Hienojahan niistä tulee, eikä noita voi olla ihailematta! Ihanan näköinen leivos!

    VastaaPoista
  5. Kivoja noi kokoontumiset :) Meilläkin kokoontumisia, mutta meidän pojilla on vähän isommat autot. Siellä on kyllä tullut paljon ihania ystäviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokoontumisissa tutustuu uusiin ihmisiin ja saa jopa uusia ystäviä :-)

      Poista
  6. Mukaviahan nuo rallit on - paljon lähti hd-kamuja tuonne ja lystiä kuulema oli.
    Ja vielä kun saa itseänsäkin hemmoteltua siinä sivussa =)

    VastaaPoista