Verkon kutominen vie noin 20 minuuttia. Verkko pyydystää parhaiten uutena, joten hämähäkki kutoo joka päivä uuden verkon ja jokaisella lajilla on oma tapansa punoa verkko.
Seittiaines syntyy hämähäkin takaruumiin kehruurauhasissa. Seitti on hyvin ohutta, mutta nylonsiimaakin kestävämpää. Se on valkuaisainetta, joka ei liukene veteen, kestää happoja ja kovaakin pakkasta.
Seitti saa alkunsa, kun hämähäkki hakeutuu sopivaan paikkaan ja alkaa erittää seittiainesta. Kun seittilanka ilmavirran kuljettamana takertuu johonkin, hämähäkki kiinnittää toisen pään istumaoksaansa. Hämähäkki kulkee edes takaisin kuin nuorallatanssija samalla vahvistaen tukilankaa. Puolessa välissä se pudottautuu, kunnes kohtaa kiinteän alustan. Nyt valmiina on loivan y-kirjaimen muotoinen alku.Hämähäkki palaa keskipisteeseen ja alkaa kutoa sädelankoja sekä lopuksi koko komeuden ympärille pyydystysseittiä, kehälankaspiraalia. Kaiken kruunaa hälytyslanka, joka kiristyy saaliin käydessä verkkoon.
Ajoimme tänään Ahvenistolle, eli Apparalle kun edelleen nämä upeat syyskelit jatkuvat. Siellä maauimalassa uitiin vuoden 1952 olympialaisten, Hämeenlinnassa kisatun nykyaikaisen viisiottelun uintiosuus. Maauimala on suojeltu, eikä sitä saa purkaa vaikka on tosi huonossa kunnossa. Nyt siellä näytti alkaneen jokin kunnostus.
Järvessä toki voi uida ja siellä olikin kymmenkunta polskuttelijaa. Veden lämpötilaa emme huomanneet katsoa.
Ja toki tuo venyttelypaikkakin löytyy...
Ulkona kävelyn jälkeen olikin hyvä mennä kiertämään kirpputorille. Löydöstä myöhemmin.
Komeita seittejä! Ihanat ilmat kyllä on viikonloppuna hellineet. Jatkuisipa nämä vielä pitkään !
VastaaPoistaEipä useinkaan ole tarvinnut pihan kasveja kastella enää syyskuussa, mutta nyt on niin kuivaa, että keinokastelua pitää jatkaa.
PoistaUpeat seittikuvat! Niissä on tunnelmaa. Kiva, kun olit laittanut apparalta kuvia. eipä ole tullut käytyä tuolla vuosiin, viimeksi viitisen vuotta siten katsomassa yhtä sinivuokkoa ;)
VastaaPoistaEn ollut koskaan aiemmin käynyt Apparalla :-)
PoistaHämähäkin seitit ovatkin käsittämättömän hienoja taideteoksia, vaikka itse kujoat eivät niitä kaikkein viehättävämpiä olekaan. Tosi sumuisia aamuja on ollut meillä viime päivinä.
VastaaPoistaSumua on tosiaan riittänyt aamuisin.
PoistaOnhan ne taitavia veijareita nuo hämyhäkit, mä vaan kammoon niitä....Onneks täällä Suomenmaassa ei mitään karvaisia, isoja otuksia oo luonnossa :)
VastaaPoistaMyrkyllisin Suomen luonnonvaraisista on vesihämähäkki, jonka purema vastaa ampiaisen pistoa.
Poista