Syksystä ei vielä saisi puhua, mutta se lähestyy uhkaavasti jo. Loppukesän merkki on puutarhamyymälöihin ilmestyvät ruukkukrysanteemit. Pitihän pihalle päivittää niitäkin. Samalla otin tuoolaisen kookkaan maksaruohon, jollaista en ennen ole kokeillutkaan.
Toisen krysanteemin laitoin ruukkuun, jossa itsekylvetty krassi ei koko kesänä oikein menestynyt - vähän kukkia ja kellastuvat lehdet, eli krassi siis väistyi roskiin.
Jos mies ei olisi tänään joutunut töihin, niin olisimme menneet Linna Cruisingiin, joka on lajin suurin tapahtuma Suomessa. Nyt siis jäi väliin. Aiemmin olemme muutamia kertoja olleet mukana. Burnout-suoralla riittää performanssia ja siinä poltetaan rengaspari jos toinenkin. Itse cruisailu sujuu liikennesääntöjen mukaan ja kerää matkanvarrelle paljon katsojia. Viime vuonna siellä oli 1000 harrasteautoa ja yli 300 moottoripyörää. Ehkä ensi vuonna aikataulut taas sopivat :-)
Komeat syysistutukset! Ärsyttää kun tuntuu että noi krysanteemit tulee vuosi vuodelta aikasemmin myyntiin. Itse en ole vielä ostanut kun kesäkukat kukkivat vielä täysillä. Pitäis vaan jaksaa niitä kastella.
VastaaPoistaPikkuhiljaa voisi kyllä kynttilälyhtyjä kaivaa esille. Illat on jo aika pimeitä.
Kaikkihan tulee aikaisemmin ja aikaisemmin myyntiin oli kyseessä joulu- tai pääsiäiskukat tai keväällä taimet sekä syysistutusten kasvit. Eletään jo ennakkoon joka kausi :-)
PoistaTuo syysmaksaruoho on sitten kaunis kun se alkaa kukkimaan Minulla se on pihamaalla
VastaaPoistaisossa nupussa jo :)
Kiva tietää :-)
PoistaKauniita kukkasia ja asetelmia!
VastaaPoistaKrysanteemeja minäkin oon haalinut pihalle..
VastaaPoistaKivan näköiset asetelmat oot laittanut!
Olispa ollu kiva tapahtuma tuo Linna Cruising, siellä minähin olisin viihtynyt :)
Kiitos. Tuo Cruising järjestetään joka vuosi, joten jos vaikka ensi vuonna osallistuisit :-)
Poista