maanantai 25. kesäkuuta 2012

Ruma koira

Puutarhassamme lymyilee ruma koira. Löysin sen 3 vuotta sitten poistomyynnistä. Se oli niin ruma, että kävelin ensin sen ohi, kunnes palasin takaisin ja päätin ostaa sen koemielessä. Suunnittelin kasvattavani sille sammaleisen turkin, jolloin siitä ehkä olisi tullut söpömpi. Olen siirtänyt sen selkään muualta sammalta, jota koettanut pitää kosteana, että juurtuisi. Olen kaatanut sen sen päälle useamman litran piimää, jotta sammaloituisi. Se on ollut tuolla paikallaan myös talvet, että sen päälle putoilevat lehdet maatuessaan saisivat aikaan sammaloitumisen. Kaikki turhaan. Vain jotain tummentumaa on tullut osittain sen pintaan (mielestäni materiaali on samaa kuin savikukkaruukutkin). Se ei ole edes särkynyt, jolloin olisi hyvä syy heittää se roskiin. Niinpä se kurkistelee edelleen angervopensaikon juurella.
                                              

4 kommenttia:

  1. No, ei ole tuota koiraa kyllä kauneudella pilattu :D Jotenkin se on kuitenkin omalla tavallaan lutuinen. Kyllä aikaa myöten varmaan sammaloituu, kun saa tuolta pusikosta kurkkia.

    VastaaPoista
  2. Mitä, mitä, koirahan aivan ihana :D Sopii sinne pensaan alle kurkkimaan :)

    VastaaPoista
  3. Eikö sammaltumista voi edistää jauhamalla piimää ja sammalta tehosekoittimessa mössöksi ja sitten "maalata" sillä haluamansa paikat.
    "Sammal graffiti: Sekoita tehosekoittimessa: Yksi tölkillinen haplaa olutta (tai 3.5 dl piimää), pari kourallista sammalta ja teelusikallinen sokeria. Maalaa seoksellä seinä ja siuhkuttle märäksi päivittäin kunnes sammal kasvaa!" Näin kertoo nopea googletus ainakin. Itse suunnittelin tällä kirjoittavani tilan nimen kanalan seinään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piimää ja sammalta olen yrittänyt, mutta laihoin tuloksin. Tuota olut-sokeri-sammal-seosta pitääkin kokeilla. Kiitos vinkistä!

      Poista