lauantai 10. tammikuuta 2015

Sibeliusta

Jean Sibeliuksen syntymästä on tänä vuonna kulunut 150 vuotta ja koska hän syntyi Hämeenlinnassa, niin täällä merkkivuoden kunniaksi löytyy monia Sibelius-aiheisia tapahtumia. Päätinpä eilen käydä tutustumassa Wetterhoffin taloon avattuun Sibelius Centeriin, jossa säveltäjämestarista löytyy koottua tietoa, jota voi rauhassa istuskellen lueskella tai näytöltä tutustua.


 
Kaikki tapahtumathan pyritään hyödyntämään myös kaupallisesti, joten halutessaan voi ostaa Sibelius-pipon, -sukat, -korvakorut tai -laukun. Sibelius-konvehteja unohtamatta :-)  http://shop.wetterhoff.fi/sibelius/
 
Itse tyydyin ostamaan vain vaatimattomasti pari korttia sekä halvan kynän. Noita mietelausekortteja oli useita erilaisia. Aivan viehättäviä olivat Jeanista ja Ainosta vanhoina otetuista valokuvista tehdyt kortit.
 


 
Tarjolla olisi ollut hopeiset korvakorut sekä riipus, jotka esittivät Sibeliuksen sikarin savupilveä, jota Ainon kerrotaan kaivaneen silloin, kun Jean oli pitkillä matkoillaan.
 
Tuolta matkani jatkui Sibeliuksen syntymäkotiin, joka on avattu museoksi jo 1960-luvulla. Käynti tuolla oli minulle ensimmäinen.
 




 
 
 
Syntymäkodin salissa järjestetään kamarikonsertteja ja etukäteen tilattavia musiikkituokioita. Museossa on myös mahdollisuus kuunnella Jean Sibeliuksen musiikkia äänitteinä.
 
Sibelius-säätiön sivuilla,  http://www.sib.fi/ ,löytyy tietoa juhlavuoteen liittyvistä kulttuuritapahtumista. Kaikkiahan meitä sävähdyttää kuulla Finlandia-hymni, jota Sibelius ei alun perin tarkoittanut laulettavaksi.

19 kommenttia:

  1. Ihana tuo Sibeliuksen koti. Tykkään käydä noissa vanhoissa taiteilijoiden kodessa. Niissä on niin kauniita sisustuksia ja yksityiskohtia. On jo vuosia siitä, kun tuolla Sibeliusen kodissa olen käynyt, on kai liian pitkä matka, heh ;) Palanderin talossa on myös kiva käydä silloin tällöin. Kiva kun laitoit kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palanderin taloon en vielä ole ehtinyt näiden vajaan neljän vuoden aikana, jotka täällä olen asunut :-)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen retkikohde!

    VastaaPoista
  3. Olisi kyllä hienoa tehdä retki Sibeliuksen syntymäkotiin. Upea talokin, se on aina mystistä ajatella, että täällä kyseinen henkilö on syntynyt ja kuvitella mielessä ja mennä ajassa taaksepäin. :)

    Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sibelius oli yksinhuoltaja äidin poika, joka nousi köyhyydestä kuuluisaksi. Hieno selviytymistarina!

      Poista
  4. Tosi hieno paikka tuo Sibeliuksen koti! Ja näinhän se on että kaikesta yritetään saada rahaa ja kaupallistaa!

    VastaaPoista
  5. Minä olen kerran siellä käynyt mutta siitä on muutamia vuosia vierähtänyt
    Kiitos että laitoit tänne kuvia Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Olipa ihastuttava postaus ja niin ajankohtainen. Olen käynyt Ainolassa, mutta en ole koskaan käynyt Sibeliuksen syntymäkodissa, näyttää viehättävältä kodilta. Kiva oli näinkin tutustua Jeanin lapsuudenkotiin. Samalla liityin lukijaksesi, Tiian sivuilta sinut bongasin. Ja kun näin sivistyskodissa ollaan, niin esittäydyn, minä olen Tuulia Turusta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi :-) Turku on minulle rakas kaupunki, jonne toivon muuttavani viettämään eläkepäiviä.

      Poista
  7. Hienoja kuvia..Meillä on sama ihastus Turku se on aivan ihana kaupunki mummoni asui Turun saaristossa Korpisaaressa siellä vietin kesät nyt tosin ei mummoa ole ei ole..kerran kävin Turussa jossakin kirpparilla ja siellä oli myynnissä jonkun kirkon urkupilejä hölmö kun en ostanut no se on mennyttä mutta jännää kun joku asia jää mieleen vaivaamaan vaikka siitä on jo kymmeniä vuosia, alemasta kuvasta bongasin potkukelkan minulla on isältä saatu punainen potkukelkka takapihalla ja nyt se kyllä on lumen peitossa sillä meillä tulee lunta ja tuulee.. mutta lyhty siinä on ja joka ilta lyhdyssä palaa kynttilä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turku on ollut kotikaupunkini pariinkin otteeseen, yhteensä noin 20 vuotta :-) Lunta on tullut täälläkin yön aikana lisää, valitettavasti.

      Poista
  8. Kiva näyttely ja kauniilta näyttää tuo Sibeliuksen syntämäkoti vaikka yksinhuoltaja äidin koti onkin. Sibeliuksen musiikki on niin suomalaista mielenmaisemaa kuvaavaa. Täytyykin käydä joskus teillä Turussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tämä Sibeliuksen syntymäkoti on Hämeenlinnassa, nykyisessä kotikaupungissani :-)

      Poista
  9. Kiitos ihanasta postauksesta. Sibelius on yksi suosikeistani - tai ihan ykkönen !!! olen käynyt Ainolassa - täälläkin olisi ihana käydä.

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä matkavinkistä! Hämeenlinna ei ole liian kaukana, ja sinne meidän olisi tarkoitus vielä matkatakin jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sibeliuksen syntymäkodin huonekalujen luulisin viehättävän sinua :-)

      Poista