tiistai 6. tammikuuta 2015

Pakkasen panema

Vaikka tiesimme sääennusteen luvanneen ( = uhanneen) täksi päiväksi jäätävää pakkasta, niin lähdimme käymään laskettelemassa.  Uskomattoman paljon olikin jo innokkaita ihmisiä paikalla kylmyydestä huolimatta. Kaikki rinteet eivät vielä olleet auki, vaan osassa lumetus oli vielä käynnissä.

 
Näin kirkkaalla ilmalla ylärinteestä näkyi kauas.
 
 
 
Olin varustautunut ja pukeutunut lämpimästi teknisistä alusasuista alkaen, mutta jo kolmen laskun jälkeen oli pakko mennä ensimmäiselle kaakaolle. Käteni olivat aivan kohmeessa Hestran lasketteluhanskoista huolimatta. Samoin se sentin kaistale otsaa, joka jää kypärän ja laskettelulasien välistä paljaaksi.

Taas tekemään muutama lasku ja takaisin lämmittelemään ja sama uudestaan, jonka jälkeen päätin, että olkoon hissilippu maksettu pidemmäksikin aikaa, mutta pakkasen panemana oleminen saa osaltani riittää ja pakkasin monot varustekassiin. Myöskään mies ei sitten enää yksin halunnut jäädä mäkeen vaan lähdettiin kotimatkalle.

Seuraavalla rinnekerralla varmistan ettei pakkasta taatusti ole -5 astetta enempää. En vaan ole pakkasenkestävä :-)

Paluumatkalla pysähdyimme ruokailemaan ja samalla parkkipaikan yllä lensi kaksi moottoroitua varjoliidintä.
 
Ei noillakaan henkilöillä tuolla taivaalla voinut kovin lämmintä olla.
 
Onneksi huomiseksi on jälleen luvassa lauhtuvaa :-)



14 kommenttia:

  1. No huh, huh...minua ei sais kirveelläkään rinteeseen näillä pakkasilla, oon sen verran mukavuudenhaluinen kotikissa. Hyvä ettette ihan jäädyttäneet itseänne, muutenhan keli näyttää kuvissasi oikein loistavalta, mutta ei se pakkaslukemia kerrokkaan, hurjat työ :D :D

    VastaaPoista
  2. Mainio keli kyllä, mutta en olisi minäkään rinteeseen lähtenyt!

    VastaaPoista
  3. Olitte kyllä tosi reippaita, kun näillä pakkasilla oliite rinteessä.

    VastaaPoista
  4. Oi oi miten tarkenit mennä rinteeseen laskiessa käy kamala viima et kai vaan jäädyttänyt kasvoja :)

    VastaaPoista
  5. Kuinkahan paljon sitä pakkasta alas laskiessa oli, hui :)

    VastaaPoista
  6. Sää näyttää kuvissa kauniilta,aurinkoiselta.. mutta varmaan rinteessä liian kylmä.No,paremmalla kelillä sitten.Nyt onkin roimasti lauhtunut..Mukavaa ke-päivää :)

    VastaaPoista
  7. Tiedän tuon tunteen. En myöskään lähde rinteeseen kovalla pakkasella tai tuulella. Mutta eiköhän laskettelukelit ole vasta tuloillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinteisiin riittää yöpakkaset ja päivällä saa olla nollassa :-)

      Poista