perjantai 9. tammikuuta 2015

Ostoksilla Tori.fi:ssä

Loppuvuodesta aloin puhumaan miehelle, että haluaisin potkukelkan. Ja nimenomaan sellaisen vanhan. Aloin katsomaan sekä Huutonetin että Tori.fi:n tarjontaa. Kovin runsaasti potkukelkkoja ei ollut tarjolla, kun samalla hakusanalla tuli myös pyörillä olevat kelkat. Viimein löytyi ilmoitus, jossa oli haluamani mallinen kelkka ja sijaitsi järkevän noutomatkan päässä. Hintakin vain 25€. Nouto tapahtui tiistaina, laskettelureissulta kotiin tultaessa.

                                                     Ilmoituksen kuva potkukelkasta

 
Eilen virittelin kelkan kyytiin rekvisiitat


 
Pihaamme tultaessa on ansas, jossa on syksystä asti roikkunut puurunkoinen suurehko lyhty, mutta viime aikojen säät jäädyttivät sen niin, ettei luukku enää auennut ja kynttilää ei voinut vaihtaa, joten se piti tuoda pesuhuoneeseen sulamaan. Tilalle laitoin kookkaan lasisen ns. verkonpainon. Mies oli kyllä sitä mieltä, että laittamalla lasisen pallon houkuttelen vain naapuruston poikia kivittämään sen rikki. Uskaltakaapas vain pojat!


 
Koska ansaksesta poistui lyhty, niin tuohon kivipilarin päälle sitten kiikutin Pentikin lyhdyn ja pimeässä tuon metallisäleikön välistä valo näkyykin kauniina.


                                       Näitä lumen kuorruttamia lyhtyjä on muutamia siellä täällä



Eilenkin tein pihan lumitöitä kahteen kertaan. Huimat määrät askelia kertyy pelkästään omaa pihaa tallatessa edestakaisin. Lumilinkokin on, mutten osaa sitä käyttää. Mieluimmin kyllä kävelisin vaikka kastelukannun kanssa kesän lämmössä kuin kylmässä tuulessa ja tuiskussa. Kevättä odotellen....

27 kommenttia:

  1. ♥hienoja asetelmia! Täällä taitaa tänään sulaa loputkin vähät lumet...

    VastaaPoista
  2. Kauniisti somistettu potkuri - tuo mummeli siinä istumassa on hellyttävä <3

    VastaaPoista
  3. Ihana kelkka ja edullisesti sait sen :) Kauniita yksityiskohtia pihassanne ♥

    VastaaPoista
  4. Ensin ajattelin,että olit menopeliksi hankkimassa kelkkaa.Muutaman potkurilenkin olen tänä talvena tehnyt ja on mukavaa :) Mutta toki vähän uudemmalla vehkeellä.Kekseliäästi olet potkurin tuunannut.Ilostuttaa varmasti pihalla kulkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tuokin jonkin matkan potkuttelua kestää, jos vaan tie sopivasti lumessa eikä hiekoitettu :-)

      Poista
  5. Voi miten kiva kelkka asetelmineen, kuski on kuin tehty tuohon.. ihania juttuja teillä pihalla!

    VastaaPoista
  6. Hieno potkukelkka, ja voi kuinka paljon teillä on lunta! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin lahjoittaa lumemme pois :-) Rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Kaunis potkukelkka ja tosi ihanansti olet sen somistanut ;)

    VastaaPoista
  8. Ai että kerrassaan kaunotar tuo sinun potkukelkka, kyllä tuolla kelpaa potkutella. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä vain koematkan teen tuolla, muuten saa kelkkavanhus lepäillä paikoillaan :-)

      Poista
  9. Kylläpä on hieno potkukelkka sekä ennen että jälkeen tuunauksen ;)

    VastaaPoista
  10. Potkuri onki hieno, sillä sitten potkuttelemaan eikä ollut hinnalla pilattu.
    kivoja lyhtyjä pihallanne

    VastaaPoista
  11. Aivan hurmaava vanha potkuri! Kyydissä istujan ilme on vähän sitä luokkaa, että vauhtia pitäis jonkun lykätä :)))
    Lumitöitä tein minäkin tänä aamuna ja olen kanssasi täysin samaa mieltä, että kastelukannun kanssa kuljeskelu olis paljon lystimpää :)))

    VastaaPoista
  12. Miten kaunis potkuri, todella hieno löytö! :)

    VastaaPoista
  13. Kaunis potkukelkka<3 Ja nuo lyhdyt ovat talvisessa maisemassa niin kauniita. Uudehkon potkukelkan osto on käynyt hiljattain mielessä täälläkin kun jäisiä teitä ja lunta piisaa.. Meillä ei todellakaan mitään hiekoitetella, joten potkukelkka olisi oiva peli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Potkukelkkailussa saisi kai pakaralihakset hyvää kuntoilua.

      Poista