sunnuntai 1. syyskuuta 2013

s-y-k-s-y

Nyt ollaan virallissesti syksyssä. Eilen vietimme kesäkauden päättäjäisiä eli Venetsialaisia 3 muun ystäväpariskunnan kanssa. Illanvietto aloitettiin skoolaamalla hauskalle illalle ja menneelle kesälle. Ruoan valmistimme yhdessä mieheni kanssa; savustettua lohta, paahtopaistia, grillikasviksia, salaattia, tuoretta ananasta ja mangoa. Jälkiruuaksi nougat-valkosuklaavaahtoa.

 
Illan ohjelmaan kuului myös paljuilu, koska joillekin se oli uusi kokemus. Erilaisia lyhtyjä ym. muita valoja olimme viritelleet pihalle ja ottaneet pois päältä liiketunnistimella syttyvät ulkovalot.



Tässä on tulipylväs tehty pujottamalla perus-saviruukkuja harjateräkseen ja ruukkuihin laitettu ulkoroihut.

 
Ansakseen on laitettu aurinkokenno-led-nauha. Tuossa ansaksen keskellä on roikkuu kesäisin kukka-amppeli ( ei erotu pimeässä) ja talvisin lyhty. Näitä led-nauhoja tilasin jo aiemmin eBaysta 2 kpl ja nyt kaksi lisää. Onneksi saapuivat ajoissa :-)

 
Kaipa vieraamme viihtyivät, sillä nukkumaan menimme aamukolmelta. Juhlien jälkeisinä aamuina on ankeaa heräillä siivoilemaan jälkiä. Auringonkukat sentään näyttivät pirteiltä :-)
 

Syksyistä: viiniköynnöksen lehdet valmistautuvat putoamaan....
  Samoin villiviinin ja nurmikolla on jo runsaasti koivunlehtiä...
 
Mutta tämäpä onkin hidasta sorttia ja aloitti kukintansa vasta kaksi päivää sitten...
 

8 kommenttia:

  1. Tunnelmallista juhlintaa, ja valon juhlaa pimeydessä :)

    VastaaPoista
  2. Teillähän on siellä ollut ihanat juhlat! Juhlien siivoaminen lyhyiden yöunien jälkeen ei kylläkään ole herkkua. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
  3. Ihanat valon juhlat teillä Hyvää syyskuun alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista