sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Viime viikosta Riikassa

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin niin olimme viime viikon Riikassa. Yksi tarkoituksistamme oli nähdä joulutoreja, mutta ne olivat pienoinen pettymys eli ainakaan niiden vuoksi ei Riikaan kannata mennä.


 
Yhdellä torilla/aukiolla oli kookkaista kivistä tehtyjä patsaita, joista omalle pihallemme olisin valinnut tämän kivikukkaron jollei matkatavaroiden painorajoitus olisi ollut esteenä ( ja hinta, 1500€).

 
Toinen tarkoituksemme oli kiinnittää ns. ikuisen rakkauden lukko tähän sillankaiteeseen, mutta kumpikaan meistä ei ollutkaan pakannut sitä mukaan, joten piti tyytyä katsomaan vain muiden lukkoja.

 
Latvian vapauden symboli, johon kansalaiset ovat lahjoittaneet varat.

 
Tuonne Pietarinkirkon torniin, 72m korkeuteen, pääsi hissillä.

 
Näkymä tornista..

 
..ja toiseen suuntaan. Tuo Daugava-joki (Väinäjoki) kulkee kaupungin halki.

 
Kadulle, rakennuksen seinustalle oli laitettu kulkukissoille hostelli. Näimme koko aikana vain yhden kissan, joten ei niitä ainakaan talviaikaan riesaksi asti liiku.

 
Laitakaupungin rakennuksen asennushässäkkä ei kai täytä euronormeja?

 
Alikulkutunneleissa oli aina katusoittajia. Nämä pojat irroittelivat kiihkeällä rummutuksella.

 
Keskustorilla, yksi hangaari (korkea halli, joihin piti aikoinaan sijoittaa ilmalaivoja) myy pelkästään kaloja, joista osa oli vielä eläviä ja osa tällaisia pystyssä pysyviä 'tönkköjä'.

 
Kaikenlaisia herkkuja oli tarjolla joka puolella.

 
Yövyimme Wellton hotellissa, joka on avattu vasta tämän vuoden kesällä, joten kaikki oli siistiä. Aamupalavalikoima oli mahtava; viiniä, hedelmiä, paistettuja perunoita, lettuja, ym.ym.

 
Huoneemme sijaitsi seitsemännessä kerroksessa ( 8. oli ylin) ja alla näkymä ikkunoistamme. Ihan hotellin vierestä kulki raitiovaunut, sitten autoliikenne ja tuo junarata. Noita pitkiä säiliövaunujunia kulki myös öisin, joten liikenteen ääni häiritsi jonkin verran.

 
Tämäkin 'tarina' oli ensin pidempi, mutta viimeistä lausetta kirjoittaessani onnistuin toheloimaan ja kaikki kirjoittamani teksti hävisi bittiavaruuteen. Eli pienoisen sadattelun jälkeen tein tämän lyhyemmän version.
 
Hyvää Lucian päivää :-)

26 kommenttia:

  1. Tuo ekan kuvan piparkakkumökki on hauska :)

    VastaaPoista
  2. kiitos lomatunnelmista..oli kiva lukea.Mukavaa alkavaa viikkoa ja joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  3. Hienoja tunnelmapaloja lomalta!
    Piparitalo on kyllä hauska!
    Mukavaa kolmatta adventtia!

    VastaaPoista
  4. Oih, tuolla olisi ihana päästä käymään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joulutoreja haluaa, niin sitten jokin muu Euroopan kaupunki. Riika voisi olla parempi kesämatkailukohde.

      Poista
  5. Kauniit ilmat ainakin sattui reissullenne!

    VastaaPoista
  6. Kiitos matka kuvista niitä oli kiva katsella. en ole koskaan käynyt Riikassa Hyvää kolmatta adventtia:)

    VastaaPoista
  7. Kauniita tunnelmia ja ihana tuo piparkakkutalo ;)

    VastaaPoista
  8. Kivoja kuvia :) Mukavaa joulunodotusta sinne :)

    VastaaPoista
  9. Ihania tuttuja Riian maisemia näitä kelpaa aina katsella. Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  10. Joulu tulee toreista huolimatta ja rakkaus säilyy lukoista huolimatta <3 Mukavaahan teillä varmaan on ollut :) Paikalliset herkut on niitä parhaimpia tuliaisia.

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  11. Joulu tulee toreista huolimatta ja rakkaus säilyy lukoista huolimatta <3 Mukavaahan teillä varmaan on ollut :) Paikalliset herkut on niitä parhaimpia tuliaisia.

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  12. Riikassa olen vain käynyt lentokentällä vaihtamassa konetta. No todellakin taitaa Tallinnan joulutori vetää paremman korren.

    VastaaPoista
  13. Riika on ihana kaupunki. Vanha herra oli siellä pitkään töissä ja minä tietty vaimona mukana. Ruoka! Leivokset! Pellavakaupat! Hattukaupat! Torit! Baletti ja ooppera! Jne! Jne! Jne!

    VastaaPoista