maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulusta selvitty

Jo viime joulun jälkeen ilmoitin pojalleni, että tänä jouluna haluan olla hänen kanssaan, kun edellisestä yhteisestä joulusta on 3 vuotta. Heidän koiransa ei yhtään tykkää matkustaa autossa, joten siksi me menimme Turkuun ja kaikkien kannalta on aina mukavampaa kun kukaan ei yövy kenenkään kotona eli varasimme huoneen Hamburger Börssistä.

Aattoaamuna ajoimme ensin äitini haudalle ja teimme sinne treffit  isäni kanssa. Eli isää näin vain vartin verran. Samalla hautausmaalla ovat myös kaikki isovanhempani, joten kynttilöiden vienti sujuu kätevästi.

Sitten kiireellä Joulurauhan julistukseen kuten niin monet muutkin eli liikenne Suurtorin tienoilla oli ruuhkaista ja parkkipaikat loppu. Saavuttuamme paikalle saimme paikat Pinellan pylväikön katolta.
Laivaston Soittokunnasta näkyi vain pieni pilkahdus samoin kuin protokollapäällikkö Mika Akkasesta, mutta äänentoisto toimi hyvin.


Julistuksen jälkeen poislähtijöitä ilahdutti Aurajokea pitkin Busterilla ajeleva joulupukki, jonka varmasti sadat ihmiset kuvasivat.

 
Hotellin ikkunasta näkyi autio tori.

 
Jouluruokailumme oli varattu ravintolaTorreen, jotemme vaivaisi miniäkokelastani, joka ei ole mikään innokas keittiössä puuhaaja. Torren jouluruoka oli hyvin vähän perinteinen suomalainen joulupöytä eli ei mitään laatikoita vaan pääruuan sai valita viidestä eri vaihtoehdosta.
 
Ruokailun jälkeen menimme poikani luo ja harvoin olen liikkunut näin tyhjällä Yliopistonkadulla.

 
Hotellille palatessamme piti pysähtyä valokatoksen alle kuvattavaksi.

 
Tuomiokirkon joulumessu alkoi klo 22.

 
Vielä kirkko näyttää tyhjältä, mutta liki täyteen se kuitenkin tuli.

 
Väkimäärän vuoksi ehtoollista jaettiin kolmessa eri pisteessä. Pormestarin kuori oli lähinnä istumapaikkaamme, joten valitsimme sen.

 
Ensitreffit alttarilla-ohjelmasta tuttu pappi Kari Kanala toimi avustavana pappina ja hän oli pääovella kättelemässä messusta poistujat, meidätkin.
 
Jouluaamuna ikkunasta torille kurkistaessani kohtasin surullisen näyn; vesisateessa ja tuulessa joku nukkui bussipysäkin penkillä. Hotelliaamiaisella tulee aina syötyä paljon enemmän kuin koskaan kotioloissa syö ja tuo penkillä nukkuja tuskin söi mitään koko päivänä missä sitten vaelsikin. Hyvinvointiyhtesikunta? Tasa-arvoiset ihmiset?

 
Hotellin aulassa oli joku piparkakkutalokilpailu, johon osallistui tämä pipari-iglukin.

 
Tapaninpäivänä mieheni nuorempi poika avovaimonsa ja vauvansa kanssa tulivat meille ja mies haki myös äitinsä syömään. Tarjolla ei silloinkaan ollut laatikoita eikä kinkkua.


                                                 Muutama päivä ja taas on yksi vuosi kulunut!

23 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa lukea ja katsella kuvia joulun vietostasi. Erityisesti viehätti ajatus jouluruoasta ravintolassa. Tuo täytyy joskus itsekin kokea! Tunnustan yhden asian, en olisi kestänyt nähdä Karia livenä. Siinä kohtaa polveni olisivat notkuneet ja pahasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluaaton ravintolaruokailu näyttää yleistyneen, sillä kattaukset sekä Torressa että Börssissa olivat täynnä.

      Poista
  2. Mukavia vuoden viimeisiä päiviä :)

    VastaaPoista
  3. Kiva oli lukea joulustasi ja joulu on kyllä paras silloin, kun on rakkaat lähellä. <3 Tulevaa joulua voisin kyllä juuri ajatella joko reissun tai Silja Line Riikaan risteilyn muodossa, koska niin moni rakas on muiden perheittensä luona ensi jouluna. Joulu on kiva vaikka olisi minkä näköinen, hyviä muistoja erilaisista jouluista.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu voi nykyään olla jokaisen omannäköisensä eikä ole vain yhtä tapaa viettää sitä.

      Aurinkoista pakkaspäivää :-)

      Poista
  4. Ihana pipari-iglu ja muitakin kivoja juttuja. Kurja ajatella penkillä nukkujaa. Aika monen (hyväosaisen) suomalaisen jouluun kuuluu jossain muodossa
    hyväntekeväisyyttä. Jatketaan sitä kaikin mokomin, kukin omalla tavallamme, ympäri vuoden. Toivontäyteistä uutta vuotta 2016 !

    VastaaPoista
  5. Ihana erilainen joulu. Turku on synnyinkaupunkini ja siellä on ihanaa aina piipahtaa mutka katselemassa kauniita paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen asunut monia vuosia Turussa ja toivon viettäväni eläkevuoteni siellä :-)

      Poista
  6. Oli kivaa lukea teidän joulun vietosta siihen sisältyikin paljon ihania hetkiä Hyviä mukavia vuoden viimeisiä päiviä

    VastaaPoista
  7. Joulurauhanjulistus paikanpäällä olisikin kiva kokea, se kuuluu niin olennaisesti jouluperinteisiin!
    Eikä hotellijoulukaan kuulosta hullummalta, säästyisi monelta puuhalta! Edelleen haaveilen jouluristeilystä Reinillä...
    Ihanat jouluastiat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turussa asuessani tuo joulurauhanjulistuksessa käynti osa aattoa. Parina vuonna näyin tv:ssäkin pidemmän aikaa :-)

      Poista
  8. Vähän erilainen joulu sinulla! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  9. Mukavia loppuvuoden päiviä sinulle

    VastaaPoista
  10. Olipa ihana kuulla ja lukea joulustasi! Jo monen vuoden ajan lähiperheemme on kokoontunut meille, mutta rehellisesti sanoen yhä enemmän alkaa kiinnostaa joulun vietto tavalla, jossa läheiset olisivat jäsnä, mutta itse pääsisi valmiiseen pöytään vähemmällä touhotuksella.

    VastaaPoista
  11. Tulipa nostalginen olo! Olen nimittäin viettänyt yhden jouluaaton Porissa, yhden joulupäivän Turussa ja yhden Tapaninpäivän Hesassa. Kaikki kaupungit yhden joulun aikana: asiakkaat liikkuivat risteilyaluksella kaupungista toiseen ja me maahenkilöt bussilla maitse. (Joulu)ruokaa sai etsimällä etsiä, sillä 80-luvulla kaikkien ravintoloitten ovet olivat visusti säpissä. Yhtä tyhjältä näytti Turun tori silloinkin. Asiakkaat kyselivät, että onko Suomeen iskenyt rutto, kun ihmisiä ei ole missään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi joulukäytännöt ovat noista ajoista muuttuneet ja elämää on kotien ulkopuolellakin :-)

      Poista