tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuuta

Vaikka en mitään ole blogiini saanutkaan aikaiseksi kirjoittaa koko viikkoon, niin en sentään ihan ole vaan olla möllöttänyt.

Kookkaaseen lyhtyyn laitoin sisälle jouluasetelman isosta lasipallosta, kelkasta, porosta, hopeanauhasta, tähdistä ja patterivaloista. Lyhdyn asetin poikani aikoinaan koulun puutöissä tekemän kukkapylvään päälle. Toimii myös tunnelmavalona.



 
Lauantaina kävin Turussa vanhan suurtorin joulumarkkinoilla.



Ainoa ostokseni markkinoilta oli tämä lehmän päänmallinen piparimuotti, jossa stanssattuna 'Pläkki ja peltituote T. Ojanperä' eli ei ole mitään tuontitavaraa.

 
Hauskoja tarjottimiakin olisi ollut myynnissä.

 
Perinteinen Pinellakin markkinapaikan reunalla oli saanut vähäisen joulukoristelun.
 
 
Vaikka Tuomiokirkon kuusi olikin vielä päivällä pimeänä, niin Taidemuseon kuusi oli jo valaistuna.

 
Sunnuntaina olin marttojen kanssa Hämeenlinnan kirkossa Hoosiannaa kuuntelemassa.

 
Nuorisokuoro esiintyi urkuparvella.

 
Adventtikynttilöiksi valikoitui mustat kynttilät.

 
Mukavaa alkanutta joulukuuta ja muistakaahan olla kiltteinä :-) Tontut ovat jo liikkeellä!

22 kommenttia:

  1. JOululyhty jalkoineen on niin minun mieleeni, todella kaunis. Markkinoilla kävin minäkin ja mukaan lähti pullalenki ja joululimppu sekä muutama härpäke. Valitettavasti meillä satoi kaatamalla ja tuuli niin maan vietävästi, ettei joulutunnelmasta ollut tietokaan. Mutta toisaalta, tunnelman pitää tulla sisältäpäin, eikös juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutunnelmaa ei voi ostaa markkinoilta tai muualtakaan vaan se on mielentila :-)

      Poista
  2. Ihana lyhty ja asetelma. Ja varsin hyvä idea hyödyntää kukkapylvästä! Noi adventtikynttilätkin varsinkin kivat!
    Mua jopa vähän harmittaa ku en tehnyt omia, tulee vaan poltettua noita perus tuikkivia!
    Josko ens vuonna... niinkui aina saa sanoa! :) Josko tekis Tammikuusta alkaen aina yhden jutun seuraavaksi jouluksi, niin oispahan sit valmista ja eikä tulis nopeana yllätyksenä aina tää joulun aika! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaako sitten minne on tallettanut tammikuussa tehdyt joulukoristeet?

      Poista
  3. Kiva on kaikenlaisia asetelmia tehdä ja valoja viritellä. Meillä lähinnä tuota viimeksi mainittua. Hyvää joulukuuta myös itsellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoja tosiaan tarvitaan, mutta kolmen viikon päästähän päivä alkaa jo pidentyä :-)

      Poista
  4. Ai miten hurmaava asetelma !
    Myös tykkään lehmämuotista :)

    VastaaPoista
  5. Minäkin olen noita tarjottimia katsellut jossain vaiheessa Kaapelin myyjäisissä, mutta jätin silloin ostamatta. Jos vaikka ensi kerralla ostaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea kivaa, mitä näkee, ei voi ostaa sillä mihin ne kotona mahtuisivat :-)

      Poista
  6. Kauniita asetelmia olet tehnyt <3 Minä en ole vielä käynyt missään joulumarkkinoilla mutta menen tonttuapulaiseksi lauantaina kun ystäväni on myymässä. Saa nähdä malttaako sitä pysyä paikoillaan.

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tonttuapulaisena toimiminen markkinoilla voi olla mukavaa :-)

      Poista
  7. Kaunis asetelma lyhdyssä. Joulumarkinoilla on kiva piipahtaa, niistä saa sitä joulufiilistä. Mukavaa viikonjatkoa.

    VastaaPoista
  8. Ihana asetelma ja kivat adventtikynttilät.Tunnelmallista joulukuun alkua!

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka kivaa joulufiilistä näistä kuvista tulee :) tuo lyhty on todella kaunis.

    VastaaPoista
  10. Kyllä Turku on oikea joulukaupunki ja tuollaisilla markkinoilla tulee joulumieli ja vielä kirkkoonkin ehdit. Kivan näköisen lyhdyn olet sisustanut. Liisa

    VastaaPoista