torstai 9. huhtikuuta 2015

Kortteilua

Eilen levitin askartelumateriaalit ja väkersin lähiaikoina oleviin tilaisuuksiin kortit.
Ensimmäisenä tietysti vauvakortin, jonka viemme, kunhan menemme häntä katsomaan. Ja pianhan hänelle annetaan nimikin, joten myös kastekortille on tarve.

 
Kuun puolivälissä on myös yhdet rippijuhlat ja toiset sitten muutaman viikon päästä. Toinen rippilapsista on poika ja hänen korttiinsa löysin tekstin, jossa aikuisuuteen kasvamista verrataan matkaan:
Matkalla aikuisuuteen;
Opit luottamaan itseesi.
Otat vastuun elämästäsi, teoistasi,
sanoistasi ja toiveistasi.
Katsot luottaen tulevaisuuteen ja
kohtaat rohkeasti vastoinkäymiset.
Opit vaalimaan ystävyyttä ja
hoitamaan rakkautta.
Uskot sydämessäsi hyvyyteen
elämän tarkoituksena.
Haluat täyttää tehtäväsi.
Sinä olet tärkeä!
Onnea matkaan!
 
Joten hänen korttinsa aiheeksi nuo matkustamiseen liittyvät kuvat ja miehisempi väritys. Tuo pinkki on tietysti tytölle :-)

 
Toukokuussa maisteriksi valmistuva miniäkokelaani saa myös kortin.
 
 
Toki tein myös anopille äitienpäiväkortin mieheni puolesta. Omanihan ei enää kortteja tarvitse.


Tänään on luvassa kaunis, lämpöisempi päivä eli sopiva keli alkaa haravoimaan talven tuulien jäljiltä pudonneita koivun risuja pois nurmikoilta.

25 kommenttia:

  1. Hienoja tuli ja upeaa kun itse osaa askarrella juhliin ainutlaatuiset kortit <3

    Kivaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä sinnekin :-)

      Poista
  2. Ihan älyttömän upeita! Voi vitsi, pitäisiköhän munkin joskus kokeilla tehdä muitakin kuin joulukortteja. En kyllä tälle tasolle yllä.

    VastaaPoista
  3. Oih, täälläkin kortteja. :) Noi teksti tagit on kyl kivoja. Pitäis itsekin niitä tilata. Ilmeisesti oot ne Heidin korttipajasta tilannut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Heidin korttipajasta tilasin juuri, kun sain AnniK:lta vinkin näihin :-)

      Poista
  4. Upeita kortteja kaikki! Nuo tekstileikkeet sopivat kortteihin hyvin. Paljon kivampi antaa yksilöllinen itsetehty kortti kuin markettien tusinatavaraa.

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos :) Pyrin tekemään kortin aina saajalleen eikä minulla siksi ole varastossa valmiiksi tehtyjä kortteja.

      Poista
  6. Kivoja kortteja. On kiva, että muutkin innostuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noin kolme vuotta sitten aloitin tekemään kortteja.

      Poista
  7. Moikka! Kivoja kortteja kaikki. Ensimmäisenä osui silmään kastepäivän kortti, jossa niin nostalgisen näköinen kiiltokuva, on ihana. Samoin rippipojan kortin teksti ln kaunis. Varmasti arvostavat itse tehtyä korttia, minä ainakin arvostan niitä ja säilön itsetehdyt talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Iittalan Lasimäen kirjakaupasta olen löytänyt vanhahtavia kiiltokuvia.

      Poista
  8. Moikka! Kivoja kortteja kaikki. Ensimmäisenä osui silmään kastepäivän kortti, jossa niin nostalgisen näköinen kiiltokuva, on ihana. Samoin rippipojan kortin teksti ln kaunis. Varmasti arvostavat itse tehtyä korttia, minä ainakin arvostan niitä ja säilön itsetehdyt talteen.

    VastaaPoista
  9. Kortin saajaa varmasti ilahduttaa sekin kun saa juuri häntä ajatellen tehdyn kortin. :) Kaunista kädentaitoa.

    VastaaPoista
  10. Hurjan kauniita kortteja olet tehnyt.

    VastaaPoista