keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Keltaista maljakkoon ja kynsiin

Keltainen mielletään pääsiäisen väriksi ja kauppojen tulppaanitarjonta on pääasiassa keltaista, joten niitä sitten meillekin ostin tänään samalla kun kävimme tulevan pitkän viikonlopun ruokatarvikkeet ostamassa.

 
Tänään kävin myös kynsihuollossa. Olin jo kotona kahtena päivänä tehnyt alustavaa kynsikorun irrotusta käyttäen asetonia sekä mieheni työkaluvarastosta pieniä rautaviiloja. Muutaman tunnin työn jälkeen olin saanut korun ja sen kiinnitykseen käytetyn geelin hieman raottumaan irti kynnestä. Kynsihuollossa se sitten saatiin väännettyä irti lopullisesti. Pitää todeta, että hyvin oli kiinnitetty kun 6 viikkoa kesti ja olisi kai kestänyt paljon pidempäänkin ilman näitä väkivaltaisia toimenpiteitä.
 
Nyt saatiin kaikkiin kynsiin keväisen keltainen väri mustilla koukeroilla.

 
Munarosvon kynnet :-)

32 kommenttia:

  1. Yksi minun suosikkiväreistäni on juurikin keltainen ja keltaisia tulppaaneja kotiin minäkin tänään ostin. jos voisin pitää pitkiä kynsiä olisivat ne näin keväällä varmasti noin kauniin keltaiset kuin sinulla. Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on hienot ja pääsiäiseen sopivat kynnet! Minäkin ostin keltaisia tulppaaneja, ne niin kuuluvat pääsiäiseen. Mukavia pyhiä!

    VastaaPoista
  3. Wautsi mitkä kynnet!! Hyvää pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  4. Wau mitkä pääsiäiskynnet :)

    VastaaPoista
  5. Niin kauniit pääsiäiseen sopivat kynnet ja tulppaanit
    Hyvää Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
  6. Keltainen on kyllä niin ihana väri, mutta ihan liian vähän käytetty väri.
    Kauniit pääsiäiskynnet !
    Hyvää Pääsiäistä! <3

    VastaaPoista
  7. Nyt on kyllä viimeisen päälle upeat kynnet, sekä kukat. Kilpaa loistatte siellä. <3 Upeaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
  8. Hienot pääsiäiskynnet ja kauniit kukat.Keltaisia tulppaaneja löytyy meiltäkin.Rauhallista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kauppiaat 'määräävät' kaikille keltaisia tulppaaneja :-) Samoin rauhaisaa Pääsiäistä!

      Poista
  9. ♥vau, makeet kynnet! Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  10. Minä yleensä kartan keltaista kukissa, mutta näin pääsiäisenä tulen hieman vastaan ja ostan keltasävyisiä tulppaaneja. :)

    VastaaPoista
  11. No onpa niin upeat kynnet jälleen ja sopii pääsiäiseen! Itsekin ostin tänään keltaisia tulppaaneja, sillä ne sopivat niin tähän hetkeen. Ihanaa pääsiäistä tvLiisa

    VastaaPoista
  12. Ihanat kynnet ! Ja keltaista pääsiäistä sinne :)

    VastaaPoista
  13. Vau, tosi hienot ja erikosiet kynnet! Hyvää pääsiäistä, ei taida keli vielä sallia mopoilua, ainakaan meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Onneksi mopoilukausi korkattiin jo maaliskuun puolivälissä :-)

      Poista
  14. Pääsiäistä kynsiä myöten!
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
  15. Ihanat pääsiäiskynnet ja tulppaanit<3 Meidän kaupoista keltaiset tulppaanit olivat jo loppu kun kävin!

    VastaaPoista