perjantai 10. huhtikuuta 2015

Elonmerkkejä

Jotain elonmerkkejä on havaittavissa pihassamme. Tällä viikolla olen vähän kierrellyt pihaa katsoen näkyykö jotain uutta kasvua.

Vasta viime kesänä istuttamani raparperi näyttää olevan hengissä ensimmäisen talvensa jälkeen.



Tähänkin muistaakseni istutin syksyllä 25 kpl lumikelloja, mutta vain muuta näkyy alkaneen kasvaa.


Aikoinaan anopin kukkapenkistä siirretyt kurjenmiekat työntyvät sinnikkäästi vuodesta toiseen.

 
Viime keväänä nämä tulppaanit eivät päässeet edes tähän kokoon kun jänikset (?) olivat ne nakertaneet. Muutoinkin ne ovat huonossa paikassa tammen alla ja tammi pudottaa lehtensä niin myöhään, että syysharavoinnit on jo suoritettu ja osa viime vuoden lehdistä on yhä puussa. Tammenlehti on huonosti maatuva, joten osa tulppaanien lehdistä on joutunut puhkomaan ensin tammenlehden päästäkseen pintaan. Varovasti yritin nyppiä niitä sitten pois vahingoittamatta tulppaaneja.
 

Muutamia krokuksia on ilmaantunut siellä täällä. Perennapenkit odottavat vielä siivoamista.

 
Puutarhailussa saa huomaamattaan liikuntaa ja tulee oltua ulkona. Aurinkoista viikonloppua!

11 kommenttia:

  1. Kyllä ne sieltä vain työntyvät. Lumikellot saattavat juroa muutaman vuoden,mutta kun ovat sopeutuneet pihaasi, niin alkavat kyllä kukoistaa ja levitä, sanotaa. Meillä eivät ole juurikaan levinneet ;) Tänään on varmaankin sellainen päivä, että iltapäivällä on jo erilaista kuin nyt aamulla. Luulen, että päivän aikan moni kukka aukeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamattomana toivoisi kaiken olevan äkkiä vihreää ja kasvussa :-)

      Poista
  2. Tämä on just parasta aikaa, kun penkissä alkaa vihertää. Täälläkin jänskättää, mitkä sipulit jaksavat nousta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulikukat olen havainnut epävarmoiksi. Joko laitan ne liian pintaan tai syvään taikka myyrät syövät jo talven aikana.

      Poista
  3. Pian ovat kukassa! Josko huomenna saadaan se luvattu 15 lämpöiset, niin ei paljon enää tarvikkaa, vesi sade niin kukassa on!
    Hyvää ja aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malttanut odottaa sadetta, vaan kuivimpia paikkoja jo kastelin. Aurinkoa sinnekin :-)

      Poista
  4. Kyllä kevät on ihanaa aikaa, kun näkee miten luonto ja kukat pikkuhiljaa heräävät. Itsekin tuolla kävin katsastamassa penkkejäni, että onko siellä elämää. No olihan siellä. jännitän myös, että kukkivatko tulppaanini paremmin kuin viime keväänä. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika vaan on pitkä tällaiselle kärsimättömälle :-)

      Poista
  5. Oi.. teilläkin siellä niin pitkällä kevät!

    VastaaPoista
  6. Pienen pieniä narsissien ja tulppaanien alkuja näkyy meilläkin ja 2 krookusta kukkii upeasti. Muut krookukset eivät ole vielä nousseet tai eivät nousekaan, rusakot ovat edellisinä vuosina jyrsineet kaikki valkoiset kukat, ja vuosi vuodelta kukkia nousee vähemmän. Tulppaanitkin tekevät lehdet, mutta eivät jaksa kukkia. Tartti varmaan tehdä jotain, nimimerkillä Olishan se kiva olla kunnon puutarhuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus jopa laittanut sipulikukkalannoitteita, mutta ei sanottavasti parempaa tulosta.

      Poista