sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Poronpolku

Tänään kävimme patikoimassa Poronpolun Lopella. Tapahtuma on Etelä-Suomen suurin kuntoliikuntatapahtuma. Sää suosi ulkoilua. Taivas oli huikean kirkas ja lämpötila sopiva. Valitsimme 13 km reitin kuten viime vuonnakin.

Lähtö- ja maalipaikalla oli pikkuinen aidattu lampi, jossa oli pari hanhea. Myös paikallisia marjoja, sieniä, juureksia ym. oli kaupan. Patikoinnin jälkeen ostin karpaloita sekä kanttarelleja pakastimeen.


Tämä järvi ylitettiin joko kapulalossilla tai soutuveneellä. Me valitsimme kapulalossin.



                                         Järven rannalla oli Marskin maja, jonka salossa oli Suomen lippu.

 
Majan pihapiiristä löytyy


Piikkilangat eivät kovin hyvin erotu puhelimella otetussa kuvassa.


               Mäen päällä oli aikoinaan käytössä ollut tähystystorni, jonne ei enää saa kiivetä.

 
Pätkät juoksuhautoja on säilyneet.



                                                       Reitti kulki jyhkeän kallion juurta.

 
Reitin varrelle oli tuotu lasten iloksi myös pari kilipukkia


                                                                sekä 'vuorenpeikkoja'.

 
Muistoksi patikoinnista sai kunniakirjan :)


                             Reittikartasta näkyy kuinka paljon pieniä järviä tuolla alueella on.

 
Emme pitäneet mitään kiirettä vaan tarkoituksena oli viettää aikaa ulkoillen, joten tähän kierrokseen meni aikaa 3h 15min.

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta tapahtumalta. Kun aina tietäisikin kaikki tapahtumat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tietäisi kaikki tapahtumat niin kaikkiin ei ehtisi :)

      Poista
  2. Ihanat maisemat! Mukavan oloinen tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella suosittu tapahtuma; eilen osallistujia n.2800 henkilöä! Koko ajan metsässä näkyi muitakin ihmisiä.

      Poista
  3. Olen kuullut jotain tuosta paikasta, mutta emme ole koskaan käyneet. Todellakin paljon järviä siellä, varmasti mukava paikka ja vielä ilmakin suosi, mikäs sen mukavampaa.

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana tapahtuma, paljon nähtävää ja kiireetöntä ulkoilua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki osallistujista osa kilpaili itsensä kanssa ja juoksivat reitin läpi. Minulle riittää omaan tahtiini kävely :)

      Poista
  5. Mahtavat ilmat suosivat patikointia kyllä viikonloppuna!

    VastaaPoista
  6. Marskin maja tarjoaa hyvän syyn pysähtyä hetkeksi.

    VastaaPoista
  7. Teitä on sää suosinut, kaunis syyspäivä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aurinkoista, muttei hikistä .... meidän vauhdilla :)

      Poista