perjantai 17. toukokuuta 2013

Kulunut viikko

Kuluneella viikolla olen viettänyt muutaman vapaapäivän, joiden ohjelmaan on tietenkin kuulunut pihapuuhia sekä kynsihuolto. Toukokuun kynnet:

Kuva on kynsieni laittajan ottama ja löytyy myös hänen kynsistudionsa facebook-sivuilta. Ja seuraava käyntiaikakin varattiin jo valmiiksi.

Oulussa piipahdin työasioissa pari päivää projektin puitteissa. Illalla kävimme ruokailemassa Torerossa , jossa nautin valkosipulista karitsan paahtopaistia. Voin suositella! Tuollaisilla työkäynneillä ei minun tule käytyä tutustumassa kaupunkiin muutoin kuin ruokapaikan verran. Käynti yleensä typistyy vain kokouspaikkaan ja hotelliin.

Mieheni on ollut tosi ahkera ja tänään sytytettiin ensimmäiset tulet paljun pesään.

Ja  3½ tunnin lämmittämisen jälkeen päästiin koe-kylpemään. Ei mitää hätäisen hommaa....



Se, että palju on paikoillaan, on vaatinut laatoitusta ja muurausta. Eikä ainoa laatoitettu alue ole ollut tuo paljun ympäristö, vaan myös koko talon ympärys laatoitettiin, etteivät naapureiden kissat käytä sitä 'vessanaan'. Ensi viikolla laatoitus jatkunee pihan ajotien osalta.


10 kommenttia:

  1. Tuollainen palju on aivan loistava. Olen saanut kokeilla joskus, ja rentouttavaa oli :)

    VastaaPoista
  2. Tuollaisesta paljusta haaveilen minäkin...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä tehtiin päätös tuon hankinnasta, eli haaveesta totta :-)

      Poista
  3. Varmasti ihanan ylellistä ja rentouttavaa tuo paljussa oleminen. Ei ole kokemusta, mutta mieli tekisi testata. :)

    VastaaPoista
  4. Oi, varmasti on paljussa kiva lillua! Mukavaa viikoloppua :)

    VastaaPoista
  5. Voi kun on upeat kynnet taas.

    VastaaPoista