maanantai 5. lokakuuta 2015

Terveystuliaiset

Piipahdettiin viikonloppuna pikaisesti Tallinnassa ja tärkeimpänä käyntikohteenani oli apteekki. Jo tuo ajatus sai tuntemaan itsensä ikääntyneeksi.


Pippurilaastereita olen aiemminkin ostanut. Ne toimivat samoin kuin lämpölaastarit eli lämmittävät ja olen kokenut, että ne auttavat tuohon kipeään lonkkaani. Käyttökohteena voi toki olla myös selkä, niska tai muu vihoitteleva kohta. Jatkuvasti ei tuollaista voi käyttää, vaan olen pitänyt muutaman päivän tai viikon taukoja.

Flavamed-tabletit ovat yskään eivätkä ole mitään imeskelytabletteja vaan vaikuttavat noin 20 min.  kuluessa, joten niiden kanssa ei yskiminen pilaa esim. yöunta. Juuri nyt niille ei ole tarvetta, mutta eiköhän joku köhä tämänkin syksyn aikana tule riesaksi.

Capsicam'a suositteli kampaajani lihaskipuihin. On todella voimakasta, lämmittävää voidetta, kuten Mobilat, mutta paljon, paljon tehokkaampaa. Laitoin sitä heti eilen illalla ja koko alue, jolla levitin 'hehkui' punaisena ja kuumottavana ( hyvällä tavalla). Mukana tuli pieni levitin, jottei ainetta turhaan tule käsiin.


                                                        Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

19 kommenttia:

  1. Hih elä huoli jo vuosia on Tallinnan kohteena meidän naislaumalla ollut apteekki. :) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Täytyykin kirjoittaa muistiin nuo tropit, yölliset yskänkohtaukset ovat saaneet useammankin kerran siirtymään sohvalle, että edes Mies ja koirat saavat nukkua rauhassa. Voltaire on Mobilatia tehokkaampaa, mutta vielä tömäkämmelle on tarvetta. Mies kyllä epäilee, että olisi Tsernobylin ylijäämävoiteluainetta...

    VastaaPoista
  3. Jos Tallinaan mennään, niin tottakait apteekkiin pitää poiketa...:)

    VastaaPoista
  4. Oi kiitos vinkeistä, noitahan täytyy kotiuttaa kun joskus sinne Tallinnaan pääsee...Mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
  5. Kiitti vinkeistä! Tallinnan apteekista kannattaa ehdottomasti myös ostaa korvakynttilöitä, jotka pannaan korvaan ja palamaan. Liisa

    VastaaPoista
  6. Näillähän voisi saada vetreytettyä monta kolottavaa paikkaa.
    Ei niillä ollut kokovartalokäärettä?

    VastaaPoista
  7. En ole koskaan käynyt Tallinnassa apteekissa. Sen kun muistan aina jälkikäteen. Voi kun nytkin öolveni kaipaisi tuota salvaa. Kiitos, minäkin kirjoitin nimen ylös.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vinkeistä - seuraavalla Tallinnan reissulla täytyykin ostaa apteekista muutakin kuin rakkolaastareita;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos vinkistä kirjoitin ylös, seueavan kerran käyn minäkin apteekissa :)

    VastaaPoista
  10. Tallinnassa itsekin tulee aina ensin suunnattua apteekkiin. Monet jutut ovat siellä edelleen Suomen hintoja edullisempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sieltä lääkkeitä, joita meiltä ei saa, ainakaan käsikauppalääkkeenä.

      Poista