tiistai 30. joulukuuta 2014

Viikkoon mahtuu

En ole viikkoon ehtinyt päivittää blogiani enkä oikein kommentoidakaan muiden juttuja. Viimeisten 10 päivän aikana olen leiponut varmaan enemmän kuin edellisten 6 kuukauden aikana.

Jouluaattona isäni, anoppini, miehen nuorempi poika avovaimonsa sekä heidän koiransa olivat meillä. Ja muut paitsi anoppi jäivät myös yöksi. Mieheni koski kerran koiraan ja epähuomiossa pyyhkäisi samalla kädellä omaa silmäänsä, joka tuli välittömästi ihan punaiseksi (verestävyys kesti 2 päivää), joten niin allerginen eli meille ei koskaan voi tulla koiraa eikä kissaa.

                                                                   Jouluvieras

 
Ennen vieraiden saapumista suunnittelin kattausta, joten siksi kuvissa vain tyhjiä astioita. Pöydän keskellä  on Sinellistä ostettua hopeakimalle paperia (?)
 





 
Jo aiemmin laittamieni joulukoristeiden lisäksi koristelin myös WC:tä eli tein sinne kukka-asetelman ruusuista, valkoisesta tulilatvasta ja kuusenhavuista.
 
 
Osan tauluista korvautui jouluisilla koristeilla
 


                                                                  Peilin reunoillekin

 
Yhtään kommenttia ei kukaan sanonut joulukuusestamme, joulutaloista, seimi-asetelmasta tai mistään muustakaan koristelusta. No, itseänihän varten ne pääasiassa laitoinkin.
 
 
Jouluaattona isäni sai ilmoituksen, että hänen vanhainkodissa asuvalle perheettömälle veljelleen oli noussut niin korkea kuume, että hänet oli viety TYKSiin ja myöhemmin toinen ilmoitus, että TYKSissä ei voida tehdä mitään, koska potilas ei enää reagoinut mihinkään, joten taas kuljetettu takaisin. Jouluyön kirkossa en voinut olla ajattelematta häntä. Joulupäivänä sitten saapui viesti hänen kuolemastaan.
 
Tapaniksi oli ennakkoon sovittu miehen sukulaisten vierailu, jota emme peruneet. Ilta vierähtikin pitkäksi kahvin jälkeen nautittujen glögien ja minttukaakaoiden merkeissä. Heistäkään kukaan ei mitenkään noteeranut kotimme jouluilmettä.
 
Eilinen kuluikin sitten isäni apuna hautajaisjärjestelyissä. Monia asioita piti arkun lisäksi valita ja päättää. Itseäni viehätti jo keväällä äitini arkkua valitessamme musta arkku ja eilen tuo vain voimistui, joten ilmoitin jo arkkuliikkeessä isälleni, että kun oma aikani koittaa, niin toivon mustaa arkkua. Saman ilmoitin kotiin tultuani myös miehelleni. Mustana se on jotenkin niin juhlava.
 
Eilisten järjestelyiden välissä ehdin myös käydä laitatuttamassa kynteni.
 
 
 
 
 

32 kommenttia:

  1. Lämmin osanotto setäsi poismenon johdosta<3
    Ja teidän kodissanne on kaunis jouluinen tunnelma - tuo vessakin on suloinen.
    Kattaus on upea - ja olet nähnyt hurjasti vaivaa, että koti olisi kaunis vieraita - ja tottakai myös itseä - varten. Kyllä hyviin tapoihin kuuluu vieraanvaraisuus huomioida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Sisutus/koristelumaut saattavat olla erilaisia, joten silloinhan on hyvä olla hiljaa, jos ei ole mitään positiivista sanottavaa :-)

      Poista
  2. Lämmin osanotto!
    Kaunis joulu teillä kotona on ollut! Tuo vessan kukka on suloisin ja ihana juttu kerrassaan.:)
    Kauniit kynnet sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Kukka-asetelman teini, kun ruusuja jäi mieheni 'askartelusta' ylimääräiseksi, kun hän jäädytti ruusuja haudoille.

      Poista
  3. Lämmin osanotto!

    Kaunis joulu teilläkin on ollut, välillä läheisimmät näkee kaiken niin läheltä, että eivät kuitenkaan näe.. Kuten sanontakin on; Ei näe metsää puilta.
    Kaiken surun keskelle toivotan kuitenkin Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  4. Osanottoni <3

    Aivan ihana hauveli ja upeat kynnet! Wau upeilla kynsillä on hyvä lähteä uudenvuoden viettoon. :)

    Mukavaa uuttavuotta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Vaikkei ole rotukoira, niin on niin kiltti ja rauhallinen kuin vain eläin voi olla.

      Samoin mukavaa Uutta Vuotta!

      Poista
  5. Osanottoni!

    Kauniisti olet koristellut kodin jouluksi! - Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  6. Tapahtumarikas joulunseutu. Osanotto myös täältä. Kyllä on muuten hienona teidän kylppäri kun on kukkiakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      WC:hän on tärkeä paikka, joten hyvä välillä kukittaa sekin :-)

      Poista
  7. Onpa teillä ollut tapahtumarikas joulunseutu. Surua, sekä allergiaa, kauniista joulusta huolimatta. Joskus tapahtumat vyöryy yllättäin ja vähän niinkuin kasassa.

    Ymmärrän allergiat. Meillä ei itsellä ole, mutta läheisillä on ja silloin on noudatettava heidän tahtoaan esim lemmikeistä, kukista, aidosta kuusesta, kynttilöistä yms..

    Kauniit astiat Sinulla, kaunis kattaus todellakin. Kun menemme Tallinnaan seuraavan kerran, yritän hankkia puna- ja valkoviknilaseja, heidän kristalliaan. Jos en löydä, niin sitten saat minulta hakuvaivalla 2 valkkarilasia ja 4 punkkulasia. Näyttävät nimittäin niin samanlaisilta mitä minulla on enää jäljellä kristalleista. Rauhallista loppuvuotta kauniissa kodissa. Ai nijn, wc:n kukka-asetelma todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös tuoksuvat kukat ovat meillä pannassa allergian vuoksi. Raa'asta perunasta menee iho rikki ym.

      Kiitos tarjouksesta, mutta täällä on kristallilaseja ja -astioita ihan liiankin kanssa :-)

      Poista
  8. Osanottoni myös. Kaunis kattaus ja aivan ihastuttava kukka-asetelma. Ehkä se sinun kuusesi "hukkui" siihen haasteen tekstiin. Olisin toivonut lähempää otetun kuvan siitä sinun mustasta kuusestasi. terkuin Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Olisi varmaan tarvinnut laittaa lisävaloa kuusen kuvaamiseen, jotta se väri olisi todella näkynyt. Yritän ensi vuonna muistaa :-)

      Poista
  9. Elämän suurta kirjoa, voimia!
    Kaunis kattaus ja vessakukat on aina hyviä!
    Minulla on lähes aina vessassa pieni kukka vaasissa.
    Toivotan mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      Olenkin ensimmäistä kertaa löytänyt blogiisi 21.10, "Funny toilet!" ja siellähän oli herkkiä kukkia :)

      Poista
  10. Kaunis kattaus, muutenkin olet laittanut talon upeaan joulukuosiin!! Yllättävän usein vieraat eivät noteeraa kodin kaunista esillepanoa - liekö jotain suomalaista perimää?? Joskus se ottaa aika lailla päähän...
    Mieleeni on jäänyt (adoptioon liittyvän kotiselvityksen tehnyt) sosiaalityöntekijä, joka kiljahteli ihastuksesta makuuhuoneessamme, pyyteli sitten nolona anteeksi - ei saisi työnsä vuoksi esittää henkilökohtaisia mielipititään. ;o)

    VastaaPoista
  11. Kaunis tuli kattauksesta ja WC:stä. Meilläkin on paneloitu vessa, vaaleansininen, tulee muumit mieleen :D Paljon on ihmisiä jotka eivät kommentoi vaikka pitäisivätkin jostain mitä joku on laittanut kotiinsa, ovat kai niitä pidättyväisiä, minä en kuulu heihin ja siksi toteankin että wc on todella kauniisti koristeltu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Heh, tuokin wc oli alun perin 'muumivärinen' miehen valitsemana.

      Poista
  12. Upea on kattauksesi ja kivalta näyttää tuo koiravieraanne... harmi, että isäntä on noin allerginen. Sun kynnet on upeat.

    VastaaPoista
  13. Ymmärrän hyvin, että haluat suunnitella kattauksia ym etukäteen. Niin minäkin teen, kun on vieraita tulossa. Nautin suuresti siitä, kun vieraat istuvat pöytään ja ihastelevat pöytää ja nauttivat ruuasta. Parempaa ei voisi olla! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  14. Mää kommentoin ny täältä toiselta pualelta Suamee, että rouva on ruusannu oikein nätisti - saiskos teille muuttaa asumaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-)
      No, jos ei nyt ihan pysyvästi, niin ehkä muutamaksi yöksi :-)

      Poista
  15. Lämmin osaanotto.

    Tuo kommentoimattomuus on jotenkin niin tuttua! Lienee ihan meidän suomalaisten verenperintöä ettei osata kehua oikein mitään, eikä aina olla edes kohteliaita. Itsellä on vähän päinvastainen ongelma kun näkee kauniin sisustuksen niin ei vaan pysty pitämään suuta kiinni, on pakko kehua...:) Kaunis ja juhlava on tuo joulusisustuksesi<3

    VastaaPoista
  16. Osanotto minultakin..
    Katseeni kiinnittyi teidän upeaan wc.n peiliin..oletko itse tenhyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Mies on sen tehnyt samoista vanhoista 'ladonseinä' laudoista kuin eteisemme ja takan vierellä olevat seinätkin.

      Poista