torstai 18. joulukuuta 2014

Tiedän mitä teen ensi kesänä

Hämeenlinnaan ollaan perustamassa Suomen parasta, kansainväliset tunnusmerkit täyttävän tapahtumapuistoa kaupungin, Live Nation ja Linnan Kehitys Oy:n yhteistyönä.

Live Nation tuo Kantolan tapahtumapuistoon maailman suurimpiin rockbändeihin lukeutuvan australialaisyhtye AC/DC:n. Juuri uuden levynsä, ”Rock or Bust”, julkaissut AC/DC vihkii puiston käyttöön megakonsertissa keskiviikkona 22. heinäkuuta. Konsertti osa bändin laajamittaista maailmankiertuetta.

”Rock or Bust” on ensimmäinen uutta materiaalia sisältävä bändiltä kuuteen vuoteen, edellinen ”Black Ice” albumi nousi listaykköseksi 31 maassa ja on myynyt kahdeksan miljoonaa kappaletta.
Ja nyt meillä on liput tuohon konserttiin!!!!!



AC/DC teki edelliset Suomen keikkansa Olympiastadionilla vuonna 2009 ja Tampereen Ratinan stadionilla vuonna 2010, molemmat konsertit olivat loppuunmyytyjä.

Esimakua bändistä voi käydä kuulostelemassa jos heidän "Highway to Hell" ei entuudestaan ole tuttu

https://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=l482T0yNkeo



15 kommenttia:

  1. Kuuntelin tuota uutista Hämeen uutisista ja ajattelin heti, että hyvä Hämeenlinna. Toiseksi ajattelin meidän nuorimmaista, joka asuu Hämeenlinnassa, että mitä hän ajattelee ko yhtyeestä, äiti kun ei tiedä. Taidan testata ja kysyä kun viikonloppuna nähdään. Kiva teille!

    VastaaPoista
  2. Luin just jostain lehdestä jonkun tekstinpätkän, ja taisi ajatus harhailla, kun jotenkin jäi mielikuva, että AC/DC tekee keikan Hml:n hautausmaalle...
    Myin vuosi sitten kirpparilla kymmenittäin cd-levyjä, menivätköhän vaihtovirtamiehet silloin vaihtoon?? Pitäisikin tarkistaa...

    VastaaPoista
  3. Saa tapahtumapuisto komean alun! Ai sinä olet yksi noista, jotka ostivat heti lipun tuohon konserttiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä uuden paikan alkua kannattaa ja kun vielä noin kuuluisa kansainvälinen bändi tulee paikalle :-)

      Poista
  4. ♥on niin kivaa kun on mukavaa tiedossa! Iloista joulun aikaa!

    VastaaPoista
  5. Sama paikka, sama aika. Siellä nähdään...tosin paikalla voi olla muutama muukin :)

    VastaaPoista
  6. No nyt oon kateellinen...:)) Tulee nuoruus mieleen, vaikkei tässä vanhoja vieläkään olla, eihän? Hyvä Hämeenlinna!

    VastaaPoista