maanantai 1. lokakuuta 2012

Patsaat

Eilen oli sen verran poutaa, että tuli mentyä pihalle puuhastelemaan. Revin ruusupapuköynnökset irti tukikaarestaan. Olivat jo sen verran kaljun näköisiä ja kauttaaltaan kellastuneita. Kesäkukat ovat jo aiemmin kokeneet hävityksen.  Paviljongin sivuverhot, katto ja siellä olleet roikkuvat tuikkulyhdyt sekä kruunu kerättiin myös pois sekä kaikki pihan kalusteet ja grillikin. Varastotilat ovat taas täynnä. Pihan patsaat keräsin riviin ennen varastoon siirtämistä.
Isoleijona takaterassin kulmalta, enkeli suihkualtaan reunalta ja pikkuleijona perennapenkistä.
Iso nainen muös suihkualtaan reunalta, päätön ja kädetön rinteestä koivun kannon päältä ja tuo rautainen ilmansuunta-koriste metsäisestä rinteestä.

Tumma nainen ruusupenkin reunalta, rautainen tykki sisääntulon portaiden vierestä ja neitopatsas etupihan pihavalaisimen alta.
Aurinkokellon jätin vielä ulos, eihän se tänä kesänä juurikaan ole näyttänyt aikaakaan, kun on ollut niin vähän aurinkoisia päiviä. Jospa ensi kesä olisi vuorostaan helteinen.

4 kommenttia:

  1. ihanan näköstä..tuo aurinkokello on magee!!!käytkö muuten sinne miun arvontaan vielä kommentoimassa..kysäsin sulta pari juttua siellä.... :)

    VastaaPoista
  2. Tuntuu jotenkin haikealta siivota kaikki kaunis pois ulkoa, mutta pakkohan se on ennen talvea tehdä :)

    VastaaPoista
  3. Joo, pakko olla helteinen kesä ensi vuonna, eihän tätä muuten kestä!

    VastaaPoista