sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Vintage-tapahtuma

Eilen kävin Hämeenlinnassa Vintage-tapahtumassa, jossa olikin jo heti aamusta runsaasti väkeä.

Kuulin ohimennen minua vielä vanhempien naisten juttelevan, että kiva muistella vaatteita ja asusteita katselemassa, mitä kaikkea samaa heillä itsellään on aikoinaan ollut. Vaikka en osaisi itse päivittäin pukeutua tuohon vintagetyyliin, niin silti ihailen sitä naisellisuutta, jota niistä heijatuu. Tuohon aikaan uskon kangasvalikoimien olleen suppeampia kuin tänä päivänä ja silti niin monenlaisia leninkejä, puseroita ja jakkuja.



Itselle tarttui mukaan kätevä 'kaula-aukko/etumus/kaulus-juttu'. Mikähän on tämän virallinen nimi? Kun tänä syksynä kaulukset ovat useassa puserossa koristeellisia ja kauluksen muotoisa korujakin on, niin tällä asusteella somistaa vaikka neuleita. Ei tarvitse laittaa koko puseroa eikä tule sitten niin kuumakaan.
Toinen ostos on kaulusröyhelö, jonka voi paitapuseron edustaan kiinnittää joko ihan sellaisenaan tai sitten vaikka camee-rintakorulla ja saada menneen ajan romantiikkaa peruspaitikseen.

3 kommenttia:

  1. tää alemman kuvan löytö on kyllä mieletön.Sulle olis haastetta miun blogissa..käy kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  2. Harmittaa, kun en tuosta tapahtumasta ole kuullutkaan! Mielenkiintoiselta vaikuttaa. Kivoja löytöjä olet tehnyt!

    VastaaPoista
  3. Ihana tapahtuma! Tuollaisessa olisi mukava käydä. Hyvää sunnuntai-iltaa.

    VastaaPoista