sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Aulanko

Ajettiin eilen Hämeenlinnaan Aulangolle. Kierrettiin ensin Aulangon puistometsän reitti, jossa aikamoisia nousujakin, varsinkin, kun noustaan hotellilta sinne metsään, noin 600m pelkkää ylämäkeä.

Polun varrella kasvaa runsaasti pähkinäpensaita, joissa jo raakileita.
Myös muita luonnon kukkia ja hyönteisiä.
Ja tietenkin Joutsenlammen joutsenet. Ikävää vaan, että myös lokit ja pulut ovat huomanneet hyvät apajat,  kun ihmiset ruokkivat joutsenia, niin nämä roskalinnutkin ovat siellä kärkkymässä osinkojaan.
Kävelyn jälkeen menimme Aulangon kylpylään tarkoituksena rentoutua. Mutta, mutta ... kylpylä oli tosi täynnä etenkin lapsiperheitä ja meteli sen mukaista. Naisten puolella suihkuunkin joutui jonottamaan ja eikä tietoakaan mainoskuvien nautiskelusta porealtaassa, kun metrin mittaiset lapsoset uima-avuissa hyppivät sinne porealtaan keskelle. Sisäänpääsymaksu oikeuttaa 3 tunnin kylpylässä oloon, mutta jo tunnissa saimme tarpeeksemme ja poistuimme. En ole varsinainen lapsivihaaja, mutta kun omat lapset jo aikuisia, niin en jaksa kuunnella ja katsoa sitä hulinaa. Osa vanhemmista kun ei kiellä lapsiaan yhtään. Annoinkin palautetta Rantasipille, että voisivat varata 'lapsivapaita' aikoja myös heidän kylpyläänsä.                                                  

                                               
                                                         
                                            

1 kommentti: