perjantai 11. toukokuuta 2012

Tässäpä kuva perennapenkistä, jonka tänä keväänä perustin. Eli kasvit ovat melko pieniä vielä ja multaa näkyvissä. Yritän katsoa muutaman kesän päähän ja nähdä tässä kukoistavan runsaan kukkapenkin ...*poks* ..ei ihan onnistu, vaan hieman ankealta näyttää.
Tuonnekin olen laittanut noita samoja valkoisia kiviä, joilla peitin myös ruusupenkin mullan. Ihan kaikkia kiviä en ole vielä voinut laittaa, kun osaan noista tyhjistä paikoista odotan juurimukuloiden vielä työntävän kasvua pintaa. Mainoksen 'uhrina' ostin viisi säkkiä/pussia noita kiviä. Nurmikon ja penkin väliin mieheni upotti maahan vanhoja tiiliä, joihin toivon kasvavan sammalta. Meillä on entuudestaan nurmikolla polku talon kulmalta pyykkitelineelle samoin vanhoista tiilistä upotettuna siten, että leikkurilla voi ajaa ylitse ja niihin on tullut sammalta muutamassa kesässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti