maanantai 22. syyskuuta 2014

Patikkaretki

Eilen teimme  8 km:n patikkaretken. Lähtöpaikalle saavuttuamme ryöpsähti oikein kunnon vesikuuro, joka onneksi kesti vain muutaman minuutin, jonka ajan odottelimme autossa. Vaikka lähtöpaikalla oli kymmeniä autoja, niin matkalla ihmisiä ei juuri näkynyt paitsi levähdyspisteellä.

En tunne sieniä juuri lainkaan ja tällaisia valkoisia oli useassa paikassa; litteitä ja reunat tuollaisia mutkallisia ja lovekkaita.



                                    Jäin aina jälkeen miehestä, kun pysähtelin kuvaamaan.


                                                              Kovin kivisiä nousuja.


                                                     Luonnon omaa muotoilua :)


Reitin varrella oli useita pieniä lampia ja järviä. Tämän järven rannalla oli partiolaisten lettukahvila. Paikalle oli tuotu myös muutamia kanootteja, joilla olisi saanut ilmaiseksi mennä melomaan.



Tällainen suuri, itsekseen kaatunut puu, joka oli saanut jäädä rauhassa maatumaan ja sammaloitumaan olisi hauska saada omalle pihalle ja tuon ympärille kasvattaa kukkia ja köynnöksiä.

 
Reippaan ulkoilun jälkeen sai hyvällä omalla tunnolla löhöillä loppupäivän :-)

8 kommenttia:

  1. Ihania syksyisiä kuvia. Mulla vähän sama juttu, kun miehen kans lenkkeillään, että pysähtelen kuvailemaan. Mutta ne sammaleiset kivet ja juurakot ovat niin upeita. Näissäkin kuvissa tuo kaatunut puu on vallan mahtava.

    Mukavaa alkuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet ulkoilevat tehokkaasti ja naiset katselevat samalla ympärilleen :)

      Poista
  2. Kyllä noin kauniissa ympäristössä sielu lepää.

    VastaaPoista
  3. Upeita maisemia, oli varmaan ihana patikkareissu!

    VastaaPoista
  4. Kyllä luonnossa patikointi on rentouttavaa. Juurihan olin viikon Lapissa :) Toi valkoinen sieni näyttäisi olevan Lampaankääpä ainakin näin kuvasta päätellen. Ja herkullinen sieni onkin, mutta kuvasta ei välttämättä satavarmasti voi tunnistaa. Otappa seuraavan kerran sienikirja mukaan kun menet metsään ja sinulla saattaa olla sen jälkeen kopallinen sieniä kotiin viemisiksi.

    VastaaPoista