tiistai 31. maaliskuuta 2015

The Liebster Award

Haasteisiin vastaaminen jatkuu eli sain myös Sarilta haasteen mukavilla kysymyksillä. 
Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille joille haasteen laitat eteenpäin. 
 
 
 
1. Mikä sinusta on parasta bloggaamisessa?
Itselleni bloggaaminen toimii päiväkirjana, josta toisinaan palaan tarkistamaan joitakin asioita. Toki on mukavaa, että lukijat vaivautuvat kommentoimaan kirjoituksiani.

2. Lempivärisi?
Vuosikymmen sitten tämä kysymys olisi ollut todella helppo, sillä sininen on pienestä pitäen ollut lempivärini, mutta ei enää. Nyt yhtä lempiväriä en pysty nimeämään vaan pidän monista väreistä.

3. Maailman paras paikka?
Ehdottomasti koti!

4. Lempiharrastuksesi?
Harrikointi eli mopon kyydissä istuminen :-)

5. Paras reissusi ikinä?
Matkustaminenhan ei ole mitenkään minun juttuni.

6. Maailman paras elokuva?
Miten tähänkään osaisi yhden valita? Aikoinaan "Love Story" oli ensimmäinen 'aikuisten' elokuva, jonka kävin katsomassa ja se jäi romanttisena nuoren teinitytön mieleen.

7. Paras lukemasi kirja?
Eipä tähänkään voi yhtä nimetä. Luen joka ilta ennen nukahtamistani kirjaa, joten luettuja teoksia on kertynyt melkoinen määrä.

8. Meri vai järvi?
Meri tietysti!

9. Lempiasusi ja miksi?
Monille lempiasu on jokin rento kotiasu, mutta vaikka sellaisia käytänkin, niin mitenkään lempiasujani ne eivät ole, sillä sellaisissa tunnen itseni 'rönttäiseksi'. Mitään mainoksen kaltaista "tässä mä oon, niin ihana aina" asua ei minulla ole.

10. Lempilegendasi?
Ensimmäisenä mielleyhtymänä tulee vain likaiset legendat, mutta varsinaisena legendana ei mitään.

11. Jos saisit lotossa päävoiton, miten käyttäisit sen?
Todellakin käyttäisin sen enkä säilöisi sitä mihinkään talletuksiin ja sijoituksiin. Osansa saisivat toki läheisenikin.

Näillä kysymyksillä
1. Mikä sinusta on parasta bloggaamisessa?
2. Lempivärisi?
3. Maailman paras paikka?
4. Lempiharrastuksesi?
5. Asia, josta innostuit viimeksi?
6. Mukavin koulumuistosi alaluokilta?
7. Lempikorusi?
8. Meri- vai järvimaisema?
9. Syötkö mämmiä?
10. Lempituoksusi?
11. Jos saisit lotossa päävoiton, miten käyttäisit sen?
 

Haastan seuraavat blogit mukaan:

Maaritin
KataMarian
Petran
Tuulan
Vilman
Mirun
Dzinnin
Tannin
Aulin
Saijan
Liisan


Mukavaa päivää surkeasta ilmasta huolimatta :-)


 
 





maanantai 30. maaliskuuta 2015

11 kysymyksen haaste

Sain tämän 11 kysymyksen haasteen Anneaulikilta, kiitos :-)

Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se , keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille , joille haasteen laitat eteenpäin.

 Hänen kysymyksensä ja omat vastaukseni tulevat tässä :
1) Mikä maa , mikä matkakohde on ollut sinulle mieluisin ja mieleenpainuvin ?
      
Olen vähän outo,  mutta matkustelu ei ole mitenkään intohimoni. Ei varmaan mieluisin, mutta mieleenpainuvin matkani on ollut Azerbaidžanin pääkaupunkiin Bakuun, jossa vietimme yhden joulun tienoon silloisen mieheni ollessa siellä työkomennuksella reilun vuoden ajan.



 2) Laitatko kynsiäsi, siis lakkaat  a) ollenkaan b) itse c) joku muu laittaa ?

Lapsena ja teininäkin vielä olin kynsienpureskelija, mutta siitä tavasta päästyäni irti ovat kynteni olleet aina, siis todella aina, lakatut. Ja nyt viimeiset kolme vuotta ammattilaisen laittamat.



 3) Omistatko viherpeukalon vai peukalon keskellä kämmentä?

Viherpeukaloin pihalla, mutta en mitään hyödyllistä, vain koristekasveja enkä niitäkään juuri siemenistä kasvattele. Sisällä tällä hetkellä vain yksi viherkasvi, palmuvehka, joka elää ja kasvaa vaikkei sitä juurikaan hoidella.



Joskus minulla oli runsain mitoin viherkasveja kodissani ja jopa kasvivaloja niille.

 4) Teetkö käsitöitä ja jos niin millaisia ?

Enimmäkseen neulon, mutta joskus myös virkkaan. Viimeisimmät tekeleet ovat nuo hartiahuivit, jotka vielä viimeistelemättä. Kumpikin huiveista kuvassa kaksinkerroin.




 5) Mitä odotat tulevalta kesältä ?

Aurinkoa ja lämpöä runsain mitoin.

 6) Millainen on arkimeikkisi ja kauanko sen tekemiseen menee ?

Voiteet, kulmat, silmät, huulet ja sutimiseen menee 20-30 min.

 7) Mitä elokuvaa kävit viimeksi katsomassa ja kenen kanssa ?

Mieheni kanssa käytiin maaliskuun alkupuolella katsomassa " Kaiken teoria", joka kertoo astrofyysikko Stephen Hawkingista. Suosittelen.



 8) Mikä on inhokkiruokasi ja miksi ?

Ehdottomasti hernekeitto! Olen lapsena joutunut lastenhoitajamme pakottamana istumaan pöydässä ja syömään lautasellisen loppuun vaikka tuo toimitus kesti pari tuntia ja lopussa keitto oli tosi kylmää ja puuroutunutta.


 9) Mitä maisemaa katsellessa mielesi lepää ? Meri, vuoristo, metsä tai ...? Kyllä ei ole meren voittanutta olipa se sitten tyyni tai syksyisen myrskyinen.



 10) Kuinka monta kertaa päivässä käyt katsomassa blogisi kommentit ?

Riippuu päivästä. Toisinaan olen pidempään koneella, joten saapuneet kommentit näen heti tai joinakin päivinä en postauksen jälkeen käy lainkaan koneella enkä puhelimestakaan katso.

 11) Mitä näkyy ikkunastasi juuri nyt?

Harmaata räntäistä sadetta ja naapureiden pihat.

Haastan mukaan vastaamaan samoihin kysymyksiin seuraavat blogistit:

KässäRitun

Tiinan

Marrun

                                          Toivottavasti otatte haasteen vastaan :-)

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Palmusunnuntaita!

Palmusunnuntain virpojia varten olen varannut munia. Tuon tina-astian reunaa laitoin Finnmarin myymälästä ostamani valkoisen tekolinnun koristeeksi.


                                                            Vasta kolme noitaa on vieraillut.

Tänä vuonna ei edes rairuohon kasvatus onnistunut. Ostin jopa toisen pussin siemeniä, jotta noihin laikkukohtiin olisi tullut myös kasvua, mutta ei :-(  Tähän surkeaan ruohikkoon ei tipuja kannata asetella vaan se on parasta viedä huomenna puutarhajätteen joukkoon.


                                            Virvon varvon vitsasella,
                                             koskettelen pajun oksasella,
                                             isännälle ikä pitkä,
                                             emännälle perä leveä,
                                             tyttärelle punaset posket,
                                             pojalle hyvä hevonen.
                                             Siulle vitsa
                                             miulle mitä vaan :-)

torstai 26. maaliskuuta 2015

Hulluttelua Turussa

Pitihän täältä Hämeestäkin lähteä Stockmannin hulluille päiville ja pukeutua vähän tuolla hullutusteemalla eli keltaista ylle.

 
Ja nuo muovikassithan sointuivat täydellisesti asuuni :-)


Kaikilla osastoilla kiertelin vaikka mitään erityistä tarvetta mihinkään ei ollut. Servettejähän kuluu joka päivä eli niitä tarvitaan aina, joten tällaisia keväisen kukertavia ostin.

 
Väkeä oli tungokseen asti ja sovituskoppeihin oli pitkät jonot, joten sovittamatta ostin tämän Vilan mekon. Onkohan tuohon sivuille laitettu kangas pystyraitaiseksi, jotta hoikentaisi? Toisaalta tuo suorakaide oikein korostaa vatsaa.

 
Yläkuvassa jalassa olevat nilkkurit ovat Elloksen alennuksen alennuksesta eli maksoivat vain 7,25€ eli varsinainen löytö. Toimivat hyvin mekkojen sekä housujen kanssa.
 
 
Eiliselle osui myös vuosittainen tapaamisemme 22:n vuoden takaisten työkavereiden kanssa. Silloinen työnantajamme meni konkurssiin ja meidän kaikkien työt päättyivät. Näissä tapaamisissa päivittelemme ajan kulumista ja lastemme vanhenemista sekä joiden eläköitymistä ym. kuulumisia.
Kokoonnuimme Oscar-pub-grill'ssä , joka on Hamburger Börs hotellin yhteydessä. Pääruuaksenivalitsin Oscar's Royal Club Sandwichin, joka oli neljästä kerrosleipäkolmiosta koottu annos maalaisranskalaisilla lisättynä. Reippaana jaksoin syödä kaikki, sillä olihan Stockmannilla kiertely vienyt voimia ja lisännyt ruokahalua.
                                                                                         L
 

Toki vatsaani jäi tilaa jälkiruuallekin eli vanilja- ja mansikkajäätelöä, kinuskikastiketta, kermavaahtoa ja paahdettuja vaahtokarkkeja.

 
Pysäköintilipukkeen mukaan näihin yhteensä  kului aikaa 6½ mukavaa tuntia.
 
 

torstai 19. maaliskuuta 2015

Auringon voimalla

Ihanat pitkään jatkuneet aurinkoiset päivät ovat saaneet myös aurinkokennovalaisimet pihalla syttymään iltaisin.

Lipputangossa on yksi sadan ledin valoketju, joka toki otetaan pois liputuspäivinä.



Paviljongin katossa sekä sen takana olevassa köynnösruusutuessa on vastaavat valot. (Kuva otettu puhelimella aikaisessa hämärässä, joten on vähän sumea) Kesällä nuo valot ovat siis katoksen alla, kun riittää, että se valokenno-osa on auringossa eli katoksen ulkopuolella.

 
Myös talon nurkalla olevassa kaariportissa on valoköynnös.
 
 
Tietenkin etuterassin reunaankin on yhdet ripustettu. Kaikki nämä valoketjut on tilattu eBayn kautta, kun Suomesta en vastaavia ole löytänyt.
 
 
Näitä Clas Ohlsonilta ostettuja maahan laitettavia valoja en talveksi ole jättänyt ulos, sillä lumi ja jää peittävät tuon valokennon niin ettei se lataudu eikä talvella aurinkokaan paista riittävän kirkkaasti ja pitkään, jotta tuottaisi valoa. Nyt olen jo muutaman tökännyt lumihankeen. Nämä lamput oikeasti valaisevatkin.
 
 
 
Ekologista, ilmaista valoa :-)
 
 

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

puut kaatuu...

Jotta syksyllä olisi haravointia vähemmän kaadoimme eilen kaksi koivua pihaltamme. Toki tärkeämpi syy oli, että isot puut varjostavat liikaa ja kesällä kuluttavat veden, niin , että varsinkin takapihalla olleen koivun ympäristössä nurmikko kuolee kuivuuttaan. Nyt oli hyvä aika kaataa, kun lumikerros vielä osin suojeli nurmikkoa.

Takapihan koivu, jonka latvaosa on jo katkaistu maahan, mutta runko vielä pystyssä.



Tämä koivu oli jo kertaalleen latvottu, jonka jälkeen se kasvatti kahta yhtä vahvaa haaraa, joista toinen on kuvassa jo katkottu.

 
Runkoon sahattu lovi, että kaatuu loven suuntaan.

 
Rungon yläosaan oli kiinnitetty köysi, jolla kaatumisen sai ohjattua.

 
Runko kaatuneena ja miltein ruusupenkkiin, joka tuossa laatoituksen reunassa on  havujen peitossa.

 
Pätkityistä rungoista tein sitten klapikoneella polttoon sopivia halkoja. Ja tässä vaiheessa näkyi jo miten lahoaminen oli jo alkanut puun keskiosassa eli jonkun vuoden kuluttua puu olisi jo kuollut, kun tuo lahoava osa laajenisi eikä puun 'verenkierto' enää olisi toiminut. Ja laho puu saattaisi kaatua kovassa tuulessa hallitsemattomasti mihin suuntaan hyvänsä.

 
Miehelle tämä urakka oli rankempi. Hänellä tippui paino päivän aikana 1,5 kg! Vielä jäi pihaan koivuja, jotka aikanaan saavat päätyvät takkapuiksi.


sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Mopokausi korkattu!

Koska maantietkin ovat jo kuivaneet ja ilma edelleen kaunis ja lämmin, niin lähdimme kevään ensimmäisen pienen mopolenkin ajelemaan. Yhtään ei ollut kylmä, sillä pukeuduimme goretexeihin ja umpikypäriin. Minulla oli kyllä penkinlämmitin päällä, mutta mies ei käyttänyt edes kahvanlämmittimiä. Lenkin kokonaispituus oli noin 70km. Mies ei muista koskaan olleensa näin aikaisin keväästä liikkeellä mopolla ellei lasketa nuoruusvuosien kevariaikoja. Jokunen muukin mopo oli jo liikkeellä.

 
Tallilla oli vielä paikalla useita mopoja, kaikki Harrikoita :-)







                                Hyvää alkavaa viikkoa, toivottavasti aurinkoiset säät jatkuvat edelleen :-)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Narsisseja ja sulkia

Kauppareissulla ei voinut ohittaa narsisseja, kun ne olivat sisäänkäynnin viereen laitettu, joten vaikka säätiedotukset uhkaavat ensi viikolle takatalvea, niin niitä oli pakko ostaa muutama. Ja toki sitten lyhtyynkin keltainen öljykynttilä.

 
Ulko-oviin väkersin kranssit. Tuo kehikko on alun perin entinen eteisemme kattoplafondin  kehikko, jonka maalasin valkoiseksi. Munat ja sulkanauha ovat Tiimarin loppuunmyynnin peruja. Kranssin alta pilkottaa musta vanerista tehty koriste, jossa on kaksi kotkaa siivet levällään ja niiden välissä on sukunimemme. Se on ruuveilla kiinni, joten en ottanut sitä pois vaikka hieman häiritsee itseänikin. 


Kodinhoitohuoneen oveen tein pihakoivujen tuulen pudottamista oksista vähän liian ohuen kehikon, jossa samaa sulkanauhaa sekä muutamasta kynttilämansetista irrotetut ruusut, jotka ovat kuumaliimalla kiinnitetty.


                        Kranssit saavat olla Pääsiäisen yli kunnes keksin jotain kesäkoristetta.

                                                                 Rentoa perjantai-iltaa!

torstai 12. maaliskuuta 2015

maaliskuun kynnet ym

Eilen oli jälleen kynsien huoltopäivä ja viime kerralla laitettu koru on pysynyt tiiviisti kiinni, joten sitä ei poistettu. Millä se irtoaisikaan? Jos kiinnitys olisi kynsiliimalla laitettu ei luultavasti olisi kestänyt montaa päivää ja jos olisi laitettu akryylilla, niin sen saisi liotettua asetonilla, mutta geeliin istutettuna? Seuraavalla kerralla tuo on pakko poistaa jollakin konstilla. Ideoita? Muitakin kuin koko kynnen poisto :-) Muut yhdeksän kynttä saivat mustaa väriä ja kultahilettä pinnalleen.

 
Tästä näkee kolmen viikon kasvun eli tuo väli kynsinauhasta koruun.

 
Kävin myös isäni kaappeja tyhjentämässä eli kotiutin sieltä 8 Arabian Valencia sarjan mokkakuppia. Lapsuudessani meillä oli saman sarjan teekupit jokapäiväisessä käytössä, joten ne kaikki ovat hajonneet. Näiden kuppien vetoisuus on niin pieni, että niitä on tosi harvoin käytetty.
 

 
Mallin on suunnitellut Ulla Procopé (1921-1968) ja astiat ovat käsinmaalattuja, joten jokaisen astian pohjassa on maalaajan puumerkit, eli nuo merkinnät ovat yksilöllisiä.




Ja kun oikein järjestelin, niin sain nämäkin mahdutettua ennestään täysiin kaappeihin :-)
 

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Pihalla

Viimein koitti aurinkoinen päivä! Aamusta kyllä satoi vettä, mutta jo aamupäivällä poutaantui ja kirkastui. Joten pihalla olen ollut tänään reilut kolme tuntia. Siirsin potkukelkan lyhtyineen kesäsäilöön ym.

Aamupäivällä vielä oli viimeisiä jäälohkareita etupihan laatoitetulla alueella. Nyt iltapäivästä, kun lähdin sisälle oli enää märkiä läiskiä.

 
Syksyllä tekemäni havupallopuu on mennyt ruskeaksi, mutta ihmeen hyvin on kestänyt talven.

 
En saanut ruusuja eilen naistenpäivänä, mutta ison nipun pajunkissoja. Lähempänä Pääsiäistä laitan noihin sulkia, mutta siihen asti saavat olla tuossa ulkona ja ilman vettä.

 
Hetken aikaa ihan vaan istuskelin pihalla josko aurinko olisi kalpeita kasvoja hieman värittänyt. Oli ihanan lämmintä :-)
 
 

torstai 5. maaliskuuta 2015

vaaleaa vaatetta

Kahtena edellisenä yönä on jälleen satanut lisää valkeat kerrokset maahan, voi kökkö! No, lopetin eilen karkkilakkoni ja sorruin. Karkkipussin tarrassa  oli ostopäivä 21.2. eli niin pitkään oli pussi säilynyt suljettuna. Hyvä minä :-)


Nyt onkin jo puolikiloa noita lemppareitani syöty. Tiedän, että toisille nuo ovat jopa inhokkikarkkeja.

Vaaleampaa ja keväisempää vaatetustakin hankin. Nuoruutta muistellen ostin henkkamaukasta lappuhaalarit. Sovittelin niitä maihareiden sekä korollisten kenkien kanssa.




Jollei muualla, niin ainakin kesällä talon maalauksessa niitä voi käyttää, sillä eikö maalareilla ole usein valkoiset haalarit :-)

Vaalea mekko ei ole ihan 'ominta malliani', mutta josko tässä iässä pitäisi jo siirtyä 'rouvamekkoon'?


Ei ainakaan balleriinojen kanssa sovi. Tosin balleriinatkaan eivät muutenkaan oikein ole mun juttu.


                                  Saappaat paremmat vaikka kuvatessa olikin paljaat sääret.

Ensi viikoksi luvattuja aurinkoisia päiviä odotellen......